Imetys – tuo maailman ihmeellisin asia. Tai ainakin toiseksi ihmeellisin. Asia, joka herättää jokaisessa äidissä suuria tunteita. Se herättää tunteita myös muissakin kuin äideissä, esimerkiksi kanssakulkijoissa – onko ok imettää julkisesti vai mitenkä se nyt meni?

Kun itse olin vielä raskaana, mietin imetyksen olevan asia, joka tulee onnistumaan tai ei tule onnistumaan. Olin sitä kohtaan hyvin neutraali. Itselleni imetys ei ollut ennen vauvan syntymää mikään THE THING, joka määrittäisi äitiyden. Ajattelin, että aion ihan 100% sitä yrittää ja olen erittäin onnellinen jos se onnistuu. Mietin kuitenkin jo raskausaikana, että minä en ole sellainen äiti, joka tulee imettämään lastaan vielä silloinkin kun lapsi osaa itse kävellä tissin luo ja sanoa, että anna tissiä. Ei siinä, en aliarvio tai arvostele tällaisia äitejä, kukin tyylillään. ❤️

***

Jo heräämössä vauva tuotiin ensimmäisen kerran rinnalleni. Imemisote oli heti oikea, näin sanoi henkilökunta. Vauvaa siirreltiin tissiltä toiselle koko sen ajan, kun Kätilöopistolla olimme. Maitoa alkoi tulemaan heti ja vauva sai napaansa apetta. Mutta jo siellä vauvalle myös annettiin korviketta pullosta. Tämä johtui siitä, että minulla meni rinnanpäät täysin rikki. Imetys sattui niin paljon, että itku ja huulen pureminenkaan ei auttanut. Oli pakko antaa tisseille lepoa ja pistää ruokaa vauvan masuun pullosta.

Kätilöopiston henkilökunta oli ihanan armollinen tässä asiassa. He antoivat muitta mukisematta korviketta. Olin nimittäin valmistautunut jo perustelamaan asiaa vahvoin argumentein. Niitä ei kuitenkaan tarvinnut. Oli myös aivan ihanaa, että synnytyksessä mukana ollut vanhempi kätilö tullessaan moikkaamaan meitä, sanoi ettei imetys ole äitiyden määre.

Kotona jatkoin imetystä. Rintakumit käytössä ja Facebookn Imetyksen tuki RY:n sivut sellanneena. Ystäväni lainasi imetystyynynkin ja homma alkoi sujumaan ainakin silloin tällöin kivutta. Maitoa tuli paljon ja kävimmekin ostamassa sähkökäyttöisen rintapumpun. Pumppasin maitoa jääkaappiin ja niitä syötimme vauvalle pullosta aina kun rinnanpäät kaipasivat lepotaukoa ja/tai isä oli syöttövuorossa.

Kun tuli niitä päiviä tai hetkiä ettei imetys ottanut sujuakseen, olin ihan hajalla. Itkin pää punaisena, kovempaa kuin vauva. Ajattelin olevani maailman paskin äiti. Sanoin sen myös Tuukalle. Että minkälainen äiti minä olen, kun en osaa edes avutonta pientä lastani ruokkia.

Tuukka koitti minua rauhotella ja tukea imetyksen kanssa ja rohkaisi vain jatkamaan. Minä jatkoin ja taas tuli onnistuneita imetyksiä vaikka millä mitalla. Mutta myös niitä epäonnistuneita.

Olin ihan äimänä siitä, miten suuret tunteet imetys herätti minussa. Minussa, joka oli ajatellut raskausaikana, että ei se ole niin suuri juttu jos se ei sitten jostain syystä onnistukaan. Mutta se tunne, kun oma lapsi on rinnalla ja niin tyytyväisenä syö mahaansa täyteen – se on jotain ihmeellistä. Sitä tunnetta ei tule pulloruokinnan kautta. Mikä onkin ihan älytöntä. Samalla tapaahan vauva ravintoa saa, tulee se sitten tissistä tai pullosta. Ja tällä tarkoitan sitä, että vauva kasvaa ihan aikuiseksi ihmiseksi niin korvikkeella kuin rintamaidollakin.

Minä itse olen syönyt vain korviketta. Synnyin keskosena, jonka vuoksi imetys ei päässyt käyntiin syntymän jälkeen. Olin keskoskaapissa reilun viikon, jonka jälkeen äitini yritti kyllä imetystä, mutta olin jo niin tottunut pulloon, etten enää oppinut rinnalle. 100% korvikkeella kasvanut tyttö ja silti en tämän hullummaksi ole tullut! 😉 Minulla ei myöskään ole mitään perussairauksia, eikä mitään allergioita.

Olen edelleen sitä mieltä, että korvike ei ole maailmojen synti. Ihan täyspäisiä ja terveitä lapsia kasvaa pelkällä korvikkeellakin. Toki äidinmaidossa on super paljon hyvää, en sitä kiellä. Jokainen onnistunut imetyskerta tai pumppauksen kautta syötetty rintamaitokerta tuo jonkinlaisen tyydytyksen tunteen itsellekin. Että taas sai vauva sitä ihmejuomaa. 😉 Silti meillä on ja tulee olemaan korvikkeet osana vauvan ravintoa. ❤️

***

Miten siellä suhtaudutaan tähän asiaan? ?

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille! ❤️

Olen kuullut paljon juttuja, että kun vauva tulee taloon, jää koira(t) toiselle sijalle. Olen myös kuullut, että vauvan tullessa rakkaus koiria kohtaan vähenee ja ne jopa ärsyttää. Meillä ei ole niin. Koirat on meille ihan hirmu rakkaita edelleen ja itseäni ihan harmittaa, että en ehdi antaa heille niin paljon huomiota kuin ennen.

Pimu ja Gere on meidän mielestä maailman ihanimmat koirat ja kilttejäkin ne on. Gerellä on omat oikkunsa ja on selkeästi itsepäinen poika, Pimu taasen on kiltti tyttö. Pimu tuntuu välillä jäävän paitsioon, kun vauva itkee ja Gere riehuu – Pimu vaan nukkuu kiltisti kerällä ja on hiljaa.

Yritän rapsutella ja pussailla koiria joka päivä paljon. Yritän myös ehtiä vähän leikkimään niiden kanssa. Haluan ihan hirveästi, että he tietävät etten ole unohtanut heitä vauvan tullen.
On ollutkin ihanaa, kun olen voinut taas pitkästä aikaa käydä koirien kanssa yksin lenkilläkin.

Koiralenkitykset jäi kohdallani pois jo joskus syyskuun lopulla. Maha kasvoi niin isoksi, että oli vaikea hallita koiria yksin. Varsinkin kun tämä meidän Gere on aika kova poika säntäilemään esimerkiksi lintujen perään ulkona. 😀 Siksipä sovittiin silloin Tuukan kanssa, että hän hoitaa koirat – minä hoidan kodin ja vauvan ”kantamisen”.

Synnytyksen jälkeen jouduin vielä leikkaushaavan vuoksi odottelemaan koiralenkkejä muutaman viikon, mutta nyt kun synnytyksestä tulee viikonloppuna kuukausi, olen jo uskaltautunut lyhyille lenkeille koiruuksien kanssa.

Pimu ja Gere on ottanut vauvan laumaansa super hyvin. Pimu selkeästi enemmän huolehtii vauvasta ja Gerekin aina välillä käy nuuskimassa vauvaa. Kumpikaan koirista ei ole kertaakaan ärähtänyt tai murissut vauvalle. Pimu käy usein katsomassa, että vauva on kunnossa, jos vauva nukkuu olkkarin sohvalla unipesässä.

Neuvolantäti sanoi meille jo raskausaikana, että usein perheet joissa on koiria – on lapset terveempiä. Olen lukenut siitä myös paljon, että jos lapsi elää erilaisten eläinten kanssa jo syntymästä asti, on se hyvä juttu mm. vastustuskyvyn kehittymiselle. Monet ovat sanoneetkin, että liika hygieenisyys ja bakteerikammoisuus nykypäivänä tekee lapsista allergisia ja heikkoja vastustuskyvyltään.

***

Onko muut koiraäidit tai koiraisät saaneet annettua yhtä paljon huomiota koirille vauvan syntymän jälkeen?