”Mistä on kaikki synnytykset tehty?
Verestä, hiestä, kyyneleistä, huudosta, kivusta, pelosta ja paniikista!!
Niistä on kaikki synnytykset tehty.”

Siis apua todellakin!! 😀 Näin mä ajattelen just nyt tällä hetkellä! Ajatelkaa miten hullu ihmismieli on! Mä olen saanut lukea täältä blogini kommenteista, kuullut ystäviltäni ja vaikka mistä ihania kokemuksia synnytykseen liittyen. Siitä miten kaikki on mennyt helpommin, kuin on kuvitellut. Ja että kivunlievitysmenetelmät on auttaneet. Ja että se synnytys ei ole kestänytkään niin kauan kuin on pelännyt jne.. SILTI mä kuvittelen nyt mielessäni vaan niitä kamalia kokemuksia. Niitä sellaisia kauheita leffasynnytyksiä, missä nainen on hiestä märkänä ja huutaa ja itkee ja veri roiskuu ja kaikki paikat repee.

Mä katoin pari päivää sitten sellaisia erilaisia ”vauvamatkalla”-videoita HUS:n sivuilta. Neuvolantäti oli sanonut, että niitä on hyvä katsella ennen synnytystä, niin tietää vähän mitä siellä tapahtuu. Että mitä ennen synnytystä, sen aikana ja sen jälkeen tapahtuu.
No ajattelin sitten olla reipas ja kunnollinen kansalainen ja katsoa videoita. Niissähän ei siis todellakaan mikään veri roisku, eikä naiset huuda kuin tapettavat siat teurastamoissa. Ne on hyvin pehmeitä, kauniita ja turvallisia videoita. Jokaisessa videossa kätilö (eri videoissa eri kätilö tai lääkäri) kertoo rauhallisella äänellä mitä tapahtuu missäkin vaiheessa. Kätilö sanoo myös jokaisessa videossa noin minuutin välein; kaikki tulee menemään hienosti, sinä selviät kyllä.

Katsoin niitä videoita kuitenkin kauhusta kankeana. Kun Tuukka tuli kotiin sanoin hänelle, että onko mun pakko synnyttää jos en tahdo. Että eikö sen vaiheen yli voisi vaan hypätä?!
No eihän sitä voi.

Joskus aiemmin (ennen raskautta) ajattelin, että jos ikinä tulen saamaan lapsia, haluan suunnitellun sektion. Olin siitä 100% varma. Olin ihan täysin varma, että en halua synnyttää alateitse. No kuitenkin nyt raskauden myötä ajatukseni on vaihtuneet. Alateitse synnyttäminen on luonnollista ja siinä on monia hyviä puolia. Sektiohaava on myös kuulemma kovin kivulias ja siitä paraneminen ja palautuminen on pitkäkestoista.

Mutta kyllä mun pitää myöntää, että synnytys jännittää aika paljon. Vaikka samalla tiedän, kuinka hyvin Suomessa toimii kaikki. Miten hyviä ammattilaisia on koko synnytyksen ajan ympärillä. Myös se synnytyksen jälkeinen aika jännittää. Ihan siis ne pari vuorokautta siitä synnytyksestä, että miten kovat kivut on synnytyksen jälkeen, pystyykö sitä lainkaan istumaan tai käymään vessassa. Apua! Sitähän menee ihan hulluksi, jos näitä juttuja liikaa pohtii. Mutta minkäs sitä ihminen omille ajatuksilleen mahtaa. Varmaan täytyisi lukea jotain rauhottavia oppaita ja opetella meditoimaan ja rauhoittamaan mieli.

Mutta kaipa jokaista ensisynnyttäjää jännittää? Ainahan sellainen jonkin verran pelottaa, mistä ei ole kokemusta tippaakaan. Vaikka olisikin maailman hurjapäisin ja kovin supertyyppi.

***

Kuvat: TÄÄLTÄ, TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ

Mulla oli viime viikonloppuna kolmen päivän vapaa, pe-la-su. Perjantaina en tehnyt oikeastaan mitään, tai no käytiin kuvaamassa vähän blogia varten juttuja ja tein tilityksen kahdelta kuukaudelta ja…. Lauantaina sitten en oikein tehnytkään mitään. Tai no vastailin pariin meiliin, kirjoitin blogia, kävin salilla ja…. No sunnuntaina sitten ajattelin, että tänään en tee mitään. Mutta mitäpä luulette, kävikö niin?

Ei. Aamusta kirjoitin blogia, vastailin kommentteihin ja käsittelin valokuvia. Suunnittelin jo tulevaa viikkoa niin bloggaamisen, töiden kuin omien treenienkin osalta. Mietin, että olisin vielä katsonut kirppisvaatteita – kun eihän tässä nyt ole oikein mitään tekemistä. Tuukka teki omia töitään ja kävi kuvaamassa yhtä tulevaa projektia. Ja sitten iltapäivällä me käytiin vielä Tuukan vanhempien luona kahvilla.

Mietin sitten sunnuntaina, että mikä siinä on ettei osaa vain olla? Aina haaveilen niistä päivistä, että ei ole mitään tekemistä ja saa vaan olla. Sitten kun on sellainen päivä, kehittelen kaikenlaista pikkutekemistä ja turhaudun vain makoilemiseen. Muistan, että nuorempana osasin nauttia tyhjistä päivistä. Oli ihana vain möllöttää kotona, katsoa joku leffa ja lukea kirjaa. Tehdä jotain hyvää ruokaa ja ihan vaan olla.

Miksi se on nykyään niin vaikeaa? Miksi tulee huono omatunto jos vain makoilee koko päivän? Että ei tässä nyt saanut mitään aikaiseksi, vaikka oli vapaapäivä. Vaikka sehän olisi nimenomaan hyvä, että vapaapäivänä ei tekisi mitään. Ainakin joskus.

Miksi tulee levoton olo? Turhautunut olo? Saamaton olo?
Miten te vietätte vapaapäiviä? Onko teillä sellaisia ”ei mitään tekemistä”-päiviä ja ihan vain olla möllötätte ja nautitte? Miten onnistutte siinä? 😀 Kertokaa vinkkejä! 😉