Mun hoodit. Mun kotikulmat. Mun seudut.

Olen paljasjalkainen stadilainen. Myös vanhempani on syntyneet Helsingissä ja asuneet ikänsä, myös isovanhemmistani kolme on paljajalkaisia. Joten olen myös kolmannen polven paljasjalkainen.

Jostain syystä mun veikataan usein olevan kotoisin jostain muualta kuin Helsingistä. Eloisan ja sosiaalisen luonteen vuoksi ajatellaan edelleen, että se ei ole stadilaista. Että ne lepposimmat tulee landelta ja stadissa asustaa vaan nokkavat. 😉 Mutta tämä on mielestäni jo hyvin kulunut uskomus, joten kerronpa teille omat hoodini.

Olen syntynyt Töölössä. Naistenklinikalla olen ensimmäiset päivänsäteet nähnyt ja sieltä minut on kiisattu kotiimme Museokadulle. Museokadulla asuin elämäni ensimmäiset neljä vuotta.

Veljen kanssa kävelyllä. 🙂

Äitin kanssa rapussa.

Isän kanssa jossain lähihoodeilla.

Töölöstä muutimme Käpylään. Sampsantie 50 oli kotimme seuraavat 11 vuotta.
Käpylä on minulle todella rakas paikka ja koen olevani onnekas, että olen saanut siellä viettää lapsuuteni. Sanon monesti, että Käpylässä asuu kaikki pääkaupunkiseudun Vihreät. 😉 Käpylä on pieni yhteisö, siellä kaikki tuntevat toisensa ja naapurit on kavereita. Sanoisin, että osa omaa luonnettani on peräisin Käpylästä. Siellä asuivat myös äitini vanhemmat, jossa vietimmekin monia ihania hetkiä lapsuudessa.

Mummon nurkilla Peltolantiellä.

Mun huoneessa ystäväni Sarin kanssa.

Virpojanoidat Jenny ja Monna.

Ekoja pianoläksyjä mummolassa opettelemassa.

Käpylästä muutimme Katajanokalle. Muistaakseni vuonna -95. Laivastokatu 6 oli uusi osoitteemme ja Katajanokka oli mahtava. Meri vieressä, keskusta lähellä. Katajanokalle muutettaessamme minä sain ison huoneen, meillä oli monenmoista neliötä ja vaatehuoneet ja kaikki. 😀 Tällöin veljeni muutti ensimmäiseen omaan asuntoon Käpylään.

Jouluaattona Laivastokadulla.

Kotimme keittiössä.

Katajanokalla asuimme vain pari vuotta, josta muutimme Herttoniemenrantaan. Laivalahdekaari oli seuraava osoitteemme.
Hertsikassa asuimme juuri valmistuneessa talossa ja koko Herttoniemenranta oli vasta aluillaan.

Hertsikan rannassa mummun ja veljen kanssa.

Veljeni kattaustaidonnäyte. 🙂

Herttoniemestä muutin ensimmäiseen omaan asuntoon. Pikkuhuopalahteen kahden ystäväni kanssa. Tilkankadulla tuli asuttua muutama vuosi ja ne oli kyllä sellaista bailausta, että oksat pois. 😀 Koko ajan oli käynnissä joko etkot tai jatkot.

Pikkuhuopalahdesta muutin silloisen poikaystäväni Laurin kanssa Fleminginkadulle Kallioon. Täältä suhteemme päätyttyä muutin taas rakkaan ystäväni Katrin kanssa kimppakämppään Etelä-Haagaan. Jos Pikkkuhuopalahdessa oli etkoja ja jatkoja, oli tässä osoitteessa niitä ainakin saman verran. 😉 Elettiin tuolloin Kapan kanssa villejä sinkkuaikoja.. 😉 😀

Haagasta päädyin sitten muuttamaan ekan kerran oikeasti yksin. Palasin takaisin Käpylään. Käpylässä asuin parissa eri osoitteessa, ensin äitini asunnossa ”vuokralaisena” ja sitten ostin ensimmäisen oman asuntoni Koskelantieltä.

Äidin vuokralaisena

Oli parit bileet..

Ja bileet..

Veljeni kanssa Koskelantiellä.

Oma partsi, oma asunto.

Oma yksiöni. 🙂

Koskelantiellä asuessani tapasin Tuukan. 🙂 Asuimme ensin muutaman kuukauden yhdessä tuolla yksiössäni, mutta sitten muutimme vuokralle Kallioon. Vaasankadulle.
Kalliossa asusteltiin vajaa pari vuotta ja sitten ostimme oman asunnon Oulunkylästä. Hirsipadontie 7 oli seuraava osoitteemme.

Hirsipadontien olkkarissa.

Mun 30-vee synttärit! 😉

Hirsarin olkkari

Ja tämäkin olkkarista.. 🙂

Hirsarilla, kuten me aina puhutaan – asuttiin pari vuotta. Sieltä suuntasimme tiemme kohti Haagaa, Poutuntielle. Poutuntieltä saimme asumisoikeusasunnon ja joulukuussa 2011 valmistui talo, johon muutimme.
Poutuntie oli ihana paikka asua. Tykättiin todella paljon niin naapureista, ympäristöstä kuin itse asunnostakin. Sinne liittyy paljon hyviä muistoja. 🙂

Anna ja minä <3

Into piukassa uuden auton vieressä.

Poutuntien piha.

Olkkari ja ystäviä. <3

Gere parvekkeella.

Pimun ekat hetket.

Synttärijuhlat

Tuukka, Hanna ja Jaana <3

Poutuntieltä muutimme tänä keväänä Töölöön. Takaisin siis synnyinseuduilleni. 🙂 Täällä ollaan tykätty asua ihan hurjasti!

Täällä me asustellaan meiän lavasohvan kanssa ja nautitaan elämästä! 🙂
Montako kertaa te ootte muuttaneet?

Eilen olin pitämässä puhetta PT-koulussa, josta reilu kolme vuotta sitten valmistuin – PT Coaching Academyssä.
Minut pyydettiin kertomaan omasta urastani ja kuinka olen tähän päivään asti kulkenut. Olin otettu.

Jouduin puhetta varten miettimään tätä matkaa, minkälainen olin kun aloitin ja mitä olen nyt. Miten paljon alussa tarvitsin uskoa itseeni, koska epäilijöitä riitti. Onneksi uskoin. Onneksi sain myös tukea. Minuun uskovia asiakkaitakin alkoi pikkuhiljaa kertymään ja opin koko ajan lisää ja uskoin enemmän. Unelma tämän homman toimivuudesta oli niin suuri, että epäilijät eivät saaneet kelkkaa kumoon.

Kun puheen jälkeen sain Paras-kirjan käteeni ja autossa luin hetken takakantta, jossa luki:
Kenestä tahansa voi tulla voittaja. Kenestä tahansa voi tulla paras. Tunsin pienen aavistuksen päässäni ja sydämessäni, että tässä ei todellakaan ole vielä kaikki. Tämä ei ole tässä.

Tänään vietetään yrittäjän päivää ja mulla uusia unelmia on jo takaraivossa.
Tämä ei ole tässä – lisää on tulossa! Kohti unelmia ja niiden yli!

Pus! <3