Hahaa!! Vitsi miten siistiä! Nyt on paperit allekirjoitettuna ja tammikuun lopussa muutetaan uuteen asuntoon! Rivitalo eteläisessä Espoossa – 4huonetta + keittiö + sauna. En kestä!! 😀

Nyt se on sitten tosiaankin varmistunut! Ihan hassua ja kutkuttavaa!! Olen koko ikäni asunut Helsingissä ja olenkin paljasjalkainen helsinkiläinen kolmannessa polvessa. 🙂 Mutta nyt meistä tulee espoolaisia! Ihan kuin sillä nyt olisi jotain väliä, mutta silti se tuntuu kuitenkin ihan isolta asialta.

Mahtavinta tässä on se, että saamme ison kodin. Kodin, jossa on sauna, oma terassi, työhuone, Emman huone, meidän makkari, olohuone ja keittiö. Valoisa koti rauhallisella alueella. Vitsit sentään!! Vaikka odotankin joulua, niin ehkä silti voisin tänä vuonna toivoa josko olisikin jo ensi vuosi! 😉

Meitä ei haittaa, että uusi kotimme on paljon kauempana Helsingin keskustasta kuin olemme ikinä kumpikaan asuneet. Sieltä kulkee juna ja ehkä vielä joskus aika lähelle tulee metrokin. Niin ja onhan meillä edelleen auto ja bussikin menee ihan meidän talon vierestä.

Ajattelen niin, että kulkeehan ihmiset Helsinkiin töihin Vihdistä ja Porvoosta ja Lahdestakin asti. 😉 Meillä työmatkaan menee julkisilla puoli tuntia ja omalla autolla saman verran, paitsi ruuhka-aikana voi Länsiväylä vähän tökkiä. Onneksi meidän ei ole pakko kulkea päivittäin ruuhka-aikaan.

Meillä tulee olemaan luonto lähellä, hyvät ulkoilumaastot koirien kanssa. Päiväkoti löytyy myös läheltä. Emman olisi tarkoitus aloittaa päiväkoti sitten ensi keväänä, jos hyvin käy – alkukeväästä. Vaikka se kyllä meitä äitiä ja iskää vähän jo jännittääkin. Siis se, että pikkuinen mene ihan yksinään päiväkotiin. 😀

Odotan kyllä niin älyttömän paljon muuttoa ja sitä, että pääsemme asettumaan meidän uuteen kotiin. Mulla on vahva tunne siitä, että tämä koti tulee olemaan meille ”the” koti.

Lue myös: Suuri suositus: Fuerteventura

Emma alkoi nousta seisomaan kahdeksan kuukauden iässä, tukea vasten. Sitten tuli ensimmäiset askeleet tukea vasten ja kärryn tai meidän käsien avulla kävelytahti kiihtyi. Pääasiallinen etenemistapa oli kuitenkin konttaaminen vielä vuoden ikään saakka.

Huomasin joskus lokakuussa, että Emma astuu ”linttaan” oikealla jalalla. Kysyin osteopaatti-ystävältäni, että voiko se olla syy miksei Emma ota askelia ilman tukea. Hän katsoi jalkaa ja huomasi siinä olevan niin paljon kireyttä ettei se oikein pääse oikeaan asentoon. Kaksi osteopatiahoitokertaa ja Emma otti ensiaskeleet ilman tukea! 🙂 Ensiaskeleet tuli mummulassa, mun äidin luona! 😀

Marraskuun alussa tosiaan köpöteltiin jo muutamia askelia ilman tukea ja se vasta oli hauskaa! Niin mun ja Tuukan mielestä, kuin Emmankin! 😉 Taputettiin hurjana käsiämme yhteen ja kehuttiin Emmaa, kun hän tepsutteli menemään. Rohkaistiin aina vähän pidemmälle ja siitä se sitten lähti.

Fuerteventurassa oikeastaan vauhti alkoi kiihtymään ihan todenteolla! 😀 Kun mun äitini laittoi viestiä loman aikana, että konttaako Emma enää ollenkaan – tajusin ettei se tosiaan niin enää tee. Koko ajan on päästävä ylös jos humpsahtaa pepulleen ja etenemistapa on nykyään vain kävely. Vaunuissa istuminen ei enää nappaa ja jos kävelyn kesken Emma sinne yritetään laittaa, näyttää hän taivaan merkit! 😀

On niin mahtavaa, kun toinen oppii näin isoja asioita. Kävelyhän mullistaa Emman oman maailman täysin, hän pääsee itse sinne minne haluaa ja koska haluaa. Se on myös tässä vaiheessa vähän haaste! 😉 Omatahtoinen tyttö kun on, hän itse myös päättää suunnan mihin haluaa mennä. Usein sinne, minne me ei mennä tai sinne minne ei saa mennä (kuten portaat tai jyrkkä alamäki).  Nyt kävelyhuuman alkumetreillä ei ainakaan ujous paina, koska Emma painelee yksin eteenpäin katsomatta taakseen.

Välillä ollaan yritetty huijata häntä kääntymään takaisin päin sillä, että jäädään itse seisomaan paikalleen tai kävellään vähän eri suuntaan, hän pysähtyy ja katsoo, että me ollaan jossain pidemmällä ja jatkaa omaan suuntaansa. 😀 Sitten tulee meille kiire perään. 😉

Voi tätä riemua! 🙂

***

Nyt sitä sitten mennään eikä meinata! Katsotaan miten me pysytään perässä ja mitä tuumaa koirat! 😀