Nyt kirjoitan teille jotain todella henkilökohtaista.

Lauantaina istuin ystäväni edessä penkillä. Hän pyysi minua laittamaan kaksi penkkiä erilleen toisistaan, sellaisen matkan päähän joka kuvaa sitä eroa miltä niiden penkkien päällä istuminen tuntuu. Toinen penkki oli se, missä minulla oli paha olla. Siinä penkissä olin se, joka olen nyt bloggaajana. Toisessa penkissä olin minä muutama vuosi takaperin. Rinta rottingilla, intoa puhkuen ja maailma täynnä uusia ideoita. Siinä penkissä istuin menestyvänä bloggaajana.

Ystäväni pyysi minua laittamaan silmät kiinni ja kuvailemaan sitä tunnetta mikä minulla on nyt. Hän kysyi onko minulla fyysisesti jokin kohta, jossa tuntuu painetta tai jotain muuta tunnetta. Tarkastelin kroppaani ja tunsin valtavan paineen rinnan ja kaulan kohdalla. Ystäväni kysyi, miltä tämä tunne näyttää. Sanoin, että tulpalta. Isolta mustalta tulpalta.

Minun piti nostaa tulppa pois rinnastani ja kurkustani, se oli vaikeaa. Se ei meinannut irrota. Kun sain sen irti lähes kokonaan, ystäväni kysyi miltä se tulppa näyttää nyt siinä edessäsi. Aloin itkeä. Se näytti isolta. Kamalalta. Tunteet ryöpsähtivät sisältäni ja itkulle ei tullut loppua. Ystäväni kysyi mikä se on, miksi se on ollut sisälläsi ja osaatko sanoa koska se on sinne tullut.

Osasin. Se tuli sinne tammikuussa. Rakensin itselleni suojan. Olin niin rikki ja hajalla siitä paskamyrskystä ja niistä kamalista haukuista joita tuoreena äitinä sain. Muistan edelleen sen hetken, kun istuin sängyllä ja itkin. Äitini oli meillä silloin ja sanoin etten voi enää kirjoittaa blogia. En pysty. En uskalla. Olin poljettu niin alas, että se tuntui aivan kamalalta. Se tuntuu samalta myös nyt, kun muistelen sitä. Tätä kirjoittaessani kyyneleet valuvat pitkin poskiani.

Tiedostamattani lähdin rakentamaan suojaa. Tulppa pitäisi siitä lähtien henkilökohtaisimmat asiat pois blogista, tulppa hallitsisi äänen tulemista suustani ulos. Se säätäisi sitä mitä kirjoitan blogiin. Siitä asti olen kirjoittanut paljon, kertonut paljon, mutta persoonattomammin. Ymmärsin sen eilen siinä penkillä istuessani.

Kun ystäväni sitten kysyi minulta, että kenelle kirjoitan blogia tällä hetkellä – vastasin, että niille kiusaajilleni. Koitan jokaisessa postauksessa miellyttää heitä. Josko saisin heidät pitämään minusta. Ymmärsin tämän asian vasta eilen. Olen unohtanut kirjoittaa teille ihanille lukijoilleni, jotka olette olleet matkassa mukana jo yli viisi vuotta. Käteni tärisevät nyt. Tulppa on otettu pois sieltä rinnan, kaulan ja kurkun alueelta. Pistin sen sivuun, mutta en vielä uskaltanut heittää sitä kokonaan pois.

Sitten istuin siihen toiseen tuoliin. Ensimmäisenä asiana ystäväni sanoi minulle, että huomaatko istuvasi aivan eri asennossa kuin äsken tuolla toisella penkillä? Huomasin. Tajusin istuneeni ensimmäisellä penkillä aivan lysyssä, kädet suojanani, silmät kiinni ja kasvot alaspäin. Kun istuin siihen toiseen penkkiin, istuin ryhdissä, hymyilin ja katsoin ystävääni koko ajan silmiin.

Ymmräsin sen, että minun täytyy uskaltaa taas istua siinä penkissä. Olla täysin oma itseni. En aio enää kirjoittaa kiusaajilleni, kirjoitan tästä lähtien taas teille uskollisille, ihanille seuraajilleni. Ystäväni sanoin; tulppa kurkkuuni tuli tarpeesta. Tein itselleni suojan, jotta pystyin jatkamaan eteenpäin. Nyt tulppa on kuitenkin poissa.

Sattumalta eilen selasin vanhoja juttuja Facebookissa ja eteeni tuli tämä:

” Moi Monna!
Mä ajattelin nyt ensimmäistä kertaa tulla kommentoimaan sulle. Tää saattaa kuulostaa jotenkin hassulta, ja toivon ettet ajattele mun olevan joku hullu stalkkeri… 😀

Alotin vuosia sitten, varmaan 2011-2012 käymään Märskyssä salilla. Näin sua siellä useasti, tietämättä vielä sillon kuka olit. Muistan aina miettineeni, että vau, onpa kaunis nainen, rohkea tyyli ja upea kroppa. Sitten joskus sun blogin siirryttyä tänne fitfashioniin, löysin sen sattumalta tosta etusivulta. Avasin sun blogin, ja tajusin että ei vitsi, se on juurikin se sama nainen sieltä Märskystä. Niin musta tuli sun lukija.
Aika meni eteenpäin ja salilla käyminen vähentyi. Luin kyllä sun blogia edelleen satunnaisesti. Sitten yhtäkkiä tajusin, että sähän käyt samassa tanssikoulussa kun minäkin. Näin sua siis edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti. Kesällä, kun en käynyt tanssitunneilla, törmäsin suhun muutamia kertoja muualla, ihan sattumalta.
Ja mä oon vähän taikauskoinen ihminen. Sen jälkeen kun aloin lukea sun blogia, en enää katsonut sua ihailevasti, vaan koska oot niin upea tai kaunis, vaan lähinnä siksi että sulla on niin mahtava asenne. Niin kauniita ajatuksia. Ja kun mä ajattelen Monnaa, mulla tulee mieleen positiivisuus. Aina kun mä nään sut, sä oot hymyillyt. Ja se taikauskoinen osa musta on ajatellut, et siinä on ollu joku tarkoitus. Että sun tarkoitus on ollu tuoda sitä positiivisuutta, elämäniloa ja riemua, herkkyyttä, edes ajatuksen tasolla mun elämään.

Hahaa, toivottavasti et pelästy tätä kommenttia. Oot Monna upea! Ens kerralla kun törmätään, tuun vetämään hihasta. Ihanaa loppusyksyä 🙂 ”

Tämän lukijan viestin siivittämänä päätän tämän postauksen. Vaikka aihe on erittäin henkilökohtainen ja herkkä, halusin kertoa tämän teille. Tämä aihe on bloggaaja-minusta ja se jos joku liittyy teihin. <3 

Lauantaina meillä oli Vertical Clubilla blogini lukijatreeni. Hurjasta syysmyrskysäästä huolimatta kaikki 12 ilmoittautunutta saapui perille ja päästiin porukalla tutustumaan rengas- ja hammock-treenin saloihin.

Tunnilla oli ihan mahtava meininki! 😀 Kaikki oli ihanan ennakkoluulottomia ja rohkeasti lähtivät testaamaan jokaista uutta liikettä. Muutenkin kannustava ja iloinen tunnelma leijaili salissa koko treenin ajan.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Kiitos vielä Saijalle tästä tunnista! Palaute oli pelkästään positiivista!

Teillä lukijoilla on mahdollisuus ostaa 10x-kortti Verticalille nyt Monna treenaa -spessuhinnalla! 🙂 Eli kun kerrotte kassalla olevanne minun lukijoita, saatte tuon kymppikortin hintaan 119€! (ovh.140€) Tuon kortin voi siis ostaa vain paikan päältä! 🙂

Minä pääsin aloittamaan viikon ihanasti Saijan opeissa. Me teimme taas käsilläseisontatreeniä ja vähän hammockilla myös. Opin uuden kässäri-asennon, tuon tuossa yläpuolella olevassa kuvassa. En siellä kovin kauaa pysynyt, mutta joka tapauksessa pääsin sinne ja sain myös varpaan seinästä irti moneen otteeseen. Edes hetkeksi! 😉

Nämä asiat antavat niin paljon energiaa! Täytyy sanoa, että maanantaina aamutreeni on ihan huippu tapa aloittaa viikko! Vaikka aamusta väsytti ja meinasin hetken ajan jo, että en edes jaksa mennä treeneihin. Silti treenin jälkeen koko päivän oli aivan ihana energinen mieli.

Verticalilla on myös lasten tunteja, tunnit alkavat 3-vuotiaista ylöspäin! Ihan loistavaa, että näitä lasten ”temppuilutunteja” järjestetään! Minä ainakin aion viedä Emman kokeilemaan tällaisia juttuja sitten kun ikä siihen riittää. Motoriikka ja kehonhallinta muotoutuu ihan älyttömän monipuoliseksi erilaisten voimistelulajien parissa. Joskus ystäväni sanoi, että jokaisen lapsen pitäisi harrastaa voimistelua edes pari vuotta, koska se on niin hyvä pohja mille tahansa lajille.

Verticalin lasten tunneista voitte lukea lisää TÄÄLTÄ. Lisäksi he järjestävät lasten tanko- ja ilma-akrobatialeirin 5-11-vuotiaille joulun välipäiville 27.-29.12. Tuosta voi kysyä lisää osoitteesta info@verticalclub.fi . Eikä siinä vielä kaikki! 😉 Lisäksi tammikuun alussa Verticalilla on lasten puuharata, jossa pääsee 5€ / hlö puuhailemaan ja temppuilemaan kahdeksi tunniksi.

Kuva: Vertical Club

Näin täällä on lähtenyt viikko käyntiin ihanan energisesti siis! 🙂 Viime viikolla treenikertoja viikkoon tuli neljä; yksi Vertical-treeni, jalkatreeni salilla ja kaksi pidempää vaunulenkkiä. Tällä viikolla treenejä on tiedossa maanantain Vertical-treenin lisäksi tiistaina, keskiviikkona ja torstaina, plus varmasti ainakin yksi pidempi vaunulenkki!
Ihanaa, kun kalenterista löytyy taas treenijuttuja! Se vaan tuo niin paljon hyvää fiilistä!! Olen sanonut tämän varmasti jo miljoona kertaa, mutta niin se vain on! 😀

***

Iloista ja energistä viikkoa sinne myös! 🙂 Onko teillä treenit jo kalenterissa vai menettekö fiiliksen ja aikataulujen mukaan?