Miten löytää oma haaste?
Kuten olen kirjoitellut tässä kevään mittaan, on minulla ollut jopa hieman vaikeuksia olla treenaamatta ”kovaa”. On pitänyt opetella löytämään hitaampi ja rauhallisempi lähestyminen treeneihin palaamiseen. Se on ollut ennen kaikkea omalle pääkopalle haastavaa.

Jossain vaiheessa otin itselleni tavoitteeksi, että kävelen 10 000 askelta vähintään päivässä. No, se täyttyi aika helposti. Tuntuu, että ovi suljetaan ulkopuolelta nimittäin monen monta kertaa päivässä tässä taloudessa. Nyt vielä kun Emmalla on kova vauhti eteepäin, tulee itse juostua perässä entistä enemmän. Eikä tahti tule hidastumaan.. 😉 Tämä 10 000 askelta päivässä ei siis ollutkaan minulle kovin motivoiva tavoite. Tiedättehän, jos jokin juttu on liian helppo, se ei inspiroi.
Mitään leuanveto- tai punnerrushaastetta en ole tietenkään voinut itselleni asettaa. Minun haasteeni on ollutkin haastaa itseni henkisesti.

Celsius Suomi sanoo nettisivuillaan näin: Kaikki lähtee omasta tahdosta. Ei teknologiasta tai ulkopuolisista paineista. Aktiivisuus on elämänasenne, jota ruokitaan oikealla tankkauksella ja liikunnalla. Celsius on siis virkistysjuoma, joka on ihan hitti Ruotsissa. Nyt se valloittaa Suomea ja juoma on oikeasti hyvää! Oma suosikkini on Vadelma-Acai. 😉 Celsius-juomat on sokerittomia, kalorittomia ja sisältää jopa 7 eri vitamiinia.
Celsius Suomella on nyt käynnissä kilpailu ”Find your challenge”. Kilpailun taustalla on ajatus, tuo minkä kirjoitin tuohon yläpuolelle. Ja se on kyllä totisinta totta! Aktiivisuus on elämänasenne. Siihen ei vaikuta se onko oma laji vaunulenkittely vai crossfit. Se on asenne. Tämä oli älyttömän hyvä muistutus itselleni.
Kannattaa muuten käydä osallistumassa elokuun loppuun mennessä Celsiuksen #findyourchallenge instagram-kilpailuun! Ohjeet löydät TÄÄLTÄ. Pääpalkintona on 1000€ arvoinen matkalahjakortti! Minä ainakin aion osallistua!! 😀

Olen miettinyt sitä, että miksi minulla oli niin kova kiire treenaaman pian synnytyksen jälkeen. Se oli suurelta osin henkistä kiirettä. Olen nyt puhunut muutaman ystäväni kanssa, jotka ovat synnyttäneet muutamia viikkoja takaperin, tästä samasta aiheesta. Jos treenaaminen on ollut iso osa elämää ennen raskautta, on se odottaminen synnytyksen jälkeen vaikeaa. Varsinkin jos kroppa tuntuu jo hyvältä. Sitten kun kuulee näitä vinkkejä, että kuusi viikkoa synnytyksestä voi lähteä jo hyvin salille. Tai parin kuukauden päästä lenkille – on pääkoppa kovilla. Uskoako omia tuntemuksia ja näitä nopean palautumisen vinkkejä? Vai odottaako ja uskoa sitä, että raskaus tulee 9kk ja menee 9kk?
Jälkiviisaus on taas se kaikkein parhain viisaus.. 😉 Minun synnytyksestä tulee pian se 9kk. Jos vain olisin malttanut, olisin nyt varmasti ihan terässä ja saisin syksyllä aloittaa ”kovat” treenit. Mutta ei. Minä kiiruhdin liian pian päälläseisonnan ja salitreenin pariin. Erkaumani paheni ja sitä onkin nyt paranneltu koko kevät. Ystäväni sanoi minulle pari päivää sitten erään viisaan neuvon. Vaikka se oma kroppa tuntuisi jo palautuneelta, ei kudos ole vielä palautunut. Normaalisti kudos joustaa, mutta arpikudos ei jousta. Vaikka kroppa olisi peilistä katsottuna palautunut, eikä pissa lirahtaisi housuun hypähtäessä, on luultavasti lantionpohja vielä heikko ja kudokset palautumisvaiheessa. Eikä tätä valitettavasti tunne itse.

Minun haasteeni on ollut rauhoittua. Ymmärtää se, että ei ole kiire mihinkään. Minulla ei ole mitään kisoja tai muitakaan tulossa, joita varten pitäisi tietyssä ajassa saada lihasvoima takaisin tai ”temppuilutaidot” kohdilleen. Minun haasteeni on ymmärtää se, että myös vaunulenkit ovat hyvää liikuntaa. Haasteenani on ottaa iisisti tästä eteenpäinkin.
Mikä teidän haasteenne on?

Nuortuuko iho?
Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab

Kuten tiedätte, olen syönyt kollageenilisää jo jokusen aikaa. Faktahan on nimittäin se, että elimistön oma kollageenin tuotanto vähenee jokaisella iän myötä. Vähän riippuen tutkimuksista, se tapahtuu 25-30 ikävuoden kohdilla. Sen jälkeen elimistö ei enää tuota kollageenia niin paljon, kuin aiemmin ja tuotanto hidastuu vuosien myötä entisestään.
Kollageenia voi kuitenkin nauttia purkista ja se ei vaikuta positiivisesti pelkästään ihoon, vaan myös hiuksiin, kynsiin, kudoksiin jne.. Kollageeni on elimistön tukikudoksen yleisin proteiini. Kollageenia esiintyy muun muassa luussa, rustossa, jänteissä, ihossa sekä elinten ympärillä. Noin 40 % ihmisen elimistön proteiinien kokonaismassasta on kollageenia.

Olen itse huomannut säännöllisestä kollageenin käytöstä olevan hyötyä mm. kynsien ja hiusten hyvinvoinnissa. En myöskään koe, että minulla on kovin paljon ryppyjä kasvoissa. Vielä. 😉 Toki iän (ja väsymyksen) merkkejä näkyy kasvoissani ja vaikka iho ei voi nuortua, voi sen hyvinvointia ja kimmoisuutta silti parantaa lisäkollageenilla.
Uskon myös, että raskausarpeni ovat haalentuneet niin huomattavasti vain kuukaudessa, koska olen päivittäin nauttinut Oslo Skin Lab:n Solution Anti-Wrinkle-jauhetta ja rasvannut ihoani ahkerasti. Uskon, että näillä on ollut yhteisvaikutusta. Sillä tosiaan kun kollageeni vaikuttaa ihon kudoksiin ihan joka puolella kroppaa, ei vain kasvoissa. 😉

Nyt näistä Oslo Skin Lab:n The Solution Anti-Wrinkle -tuotteesta saa alennusta kuukauden ajan -65% ! Se tarkoittaa sitä, että tuote tulee hintaan 10,50€ + toimituskulut (4,95€) yhteensä 15,45€. TÄSTÄ voit tilata itsellesi omat! 🙂
Aion jatkaa edelleenkin joka päivä oman aamusmoothieni joukkoon kollageenin lisäämistä. En ole huomannut siitä mitään haittaa, pelkästään hyötyä. Siksipä en tätä tapaa aio jättää pois. 🙂

Ja vaikka otsikon kysymykseen vastaankin kieltävästi, olen silti sitä mieltä, että ihon vanhenemista voi hidastaa oikeilla toiminnoilla. 🙂



5