Mun on kirjoitettava tästä asiasta nyt. Sen verran kovaa se kosketti.

Mä en yleensä reagoi kamalan voimakkaasti ns. julkkisten poismeno-uutisiin. Toki ne aina on surullisia ja jos on kyseessä joku suomalainen julkisuuden henkilö, luen aina uutisen. Joskus tuntuu pahemmalta, joskus vähemmän. Se varmasti riippuu siitä, onko tämä henkilö ollut jossain roolissa omassa elämässä, onko se ollut jonkinlainen idoli tms.

Mua on koskettanut syvästi kahden julkisuuden henkilön kuolema. Toinen oli Prinsessa Dianan kuolema ja toinen nyt tämä, Matti Nykäsen. Kun maanantaina aamulla luin viestin mun veljeltä, että Nykänen on kuollut, oli puulla päähän lyöty. Menin heti Ilta-Sanomien tai Iltalehden nettisivuille lukemaan lisää. Oliko tapahtunut joku onnettomuus vai mitä ihmettä.

Mä oon aina jotenkin sympatiseerannut Mattia. En ole koskaan häntä tavannut, mutta haastatteluiden ja muiden perusteella sain hänestä todella kiltin ja herkän kuvan. Mua jotenkin myös aina säälitti Matti. Se oli sellainen toisten vieterinukke. Huippu-urheilijan uralla häntä vedätettiin raha-asioissa ja muutenkin tuntui, että koko Suomi nauroi hänelle ja hänen tempauksilleen milloin mistäkin asiasta.

Toki Matti teki myös virheitä, niinhän me kaikki. Alkoholi oli Matin turmio. Humalapäissään se tuolla sekoili ja hakkasi milloin vaimojaan, milloin mökkinaapuria. Vaikka mä olen aina ollut 150% väkivältaa vastaan, mä ajattelin Matista, että se oli jotenkin aivan eksyksissä ja kännipäissään sillä tuli joku toinen persoona esiin. Sellainen Matti, joka ei pystynyt hillitsemään itseään.

Viime vuosina (ainakin median mukaan) Matti oli oppinut virheistään. Ei enää nyrkki heilunut kotona ja vaimo sai olla ilman mustaa silmää. Alkoholi maistui silti loppuun asti. Mutta myös media jätti Matin rauhaan tai ainakin vähän vähemmälle huomiolle.

Selkeästi Matin kuolema kosketti monia meitä suomalaisia. Mun Facebook ja Instagram täyttyi surullisista julkaisuista, joissa toivottiin Matille nyt vihdoin sitä rauhaa. Moni julkisuuden henkilö lisäsi kaverikuvia Matin kanssa ja kertoi omia kokemuksiaan Matista, kaikki ne oli positiivisia. Kaikista niistä huokui lämpö ja ikävä Mattia kohtaan. Niiden mukaan Matti oli sydämellinen ystävä, terävällä muistilla.

Mun mielestä poismennyttä täytyy kunnioittaa. Tämän takia mun mielestä ei missään tapauksessa ole ollut hyvää käytöstä lähteä ruotimaan Matin kuolinpäivänä (tai sitä seuraavana) hänen käytöstä ja niitä tehtyjä virheitä. Kaikki me ollaan tehty ja tullaan tekemään elämässämme virheitä.

Vaikka Matin elinaikana hänestä leivottiin koko Suomen ”pelle”, nyt poismenon jälkeen hän on saanut lämpöä osakseen. Ehkä moni hänen jutuilleen nauranut nyt hiljenee ja katsoo maailman kautta aikain menestyneimmän mäkihyppääjän perään hiljaa kunnioittaen. ❤

Lennä rauhassa Matti nyt siellä jossakin. Lennä Nykäsen Matti, lennä. ❤

Sain muutama viikko sitten toiveen, että kertoisin bloggauksen hyvistä ja huonoista puolista.

Kertoisitko bloggaamisen hyvistä ja huonoista puolista? Mikä motivoi? Auttaa jaksamaan? Mikä taas ärsyttää? Oletko koskaan pohtinut lopettavasi?

Hauska juttu, että juuri viime viikolla ystäväni ja kollegani Johanna, oli kirjoittanut aiheesta ja vielä ihan samalla otsikolla, mikä mulla oli luonnoksissa. 😀 Tästä pääset lukemaan Johannan postauksen. Mä ajattelin nyt paneutua tähän aiheeseen noiden lukijan kysymysten kautta.

Hyvät ja huonot puolet

Alkuun täytyy sanoa, että hyviä puolia on ehdottomasti enemmän! Siksipä tätä työtä rakastankin. Hyvä (ja ehkä samalla myös huono) puoli on se, että vaikka tää on työtä nykyään mulle, en osaa sitä aina ajatella työnä. Blogin kirjoittaminen on niin kivaa, että sitä ei aina jotenkin lue työnteoksi ja siitä syystä taas sitten esim. vapaapäivinä saattaakin alkaa kirjoittamaan postausta (niin kuin nyt). 😀

Hyviä puolia on myös ehdottomasti se kanssakäyminen mitä saa teidän lukijoiden ja seuraajien kanssa käydä täällä blogissa tai nykyään suuremmissa määrissä IG:n puolella. Mutta siitä mä joka tapauksessa tykkään tosi paljon. On ihanaa, kun te lähettelette mulle viestejä. Pyrin aina niihin vastaamaan! <3

Hyvää on tietysti myös se, mitä kaikkea blogin kautta oon saanut elämääni. Tutustunut uusiin ihmisiin, joista osasta on tullut oikeasti rakkaita ystäviä. Oon saanut kokea monenlaisia juttuja ja tehdä huikeita yhteistöitä.

Huonoa on varmasti juuri se, mistä tuossa jo sanoinkin. Vapaapäiviä ja lomia on vaikea pitää ilman kirjoittamista. Se tulee niin luonnostaan ja se on niin kivaa. Mutta silti olis mielelle hyvä, että välillä vois pitää vaikka edes viikon blogin kiinni ihan kokonaan. 🙂

Mikä motivoi kirjoittamaan? Mikä auttaa jaksamaan?

Ehdottomasti te lukijat ja seuraajat! Parasta on se, että voin jutuillani antaa jollekin vinkkejä tai vertaistukea jossain vaikeassa asiassa. Mulle todella tärkeitä viestejä on ne, joissa lukee kuinka oon saanut huonona päivänä ees pieneksi hetkeksi hymyn huulille. Tai auttanut motivoitumaan terveellisistä elämäntavoista tai treenaamisesta. Tai, että kun joku laittaa viestiä kuinka on aina inhonnut omaa peilikuvaansa, mutta mun postausten ja höpötysten kautta oppinut pikkuhiljaa tykkäämään itsestään ja arvostamaan itseään.

Nää asiat motivoi ihan 110% !!!! Näiden asioiden takia todellakin jaksaa kirjoittaa blogia kuukaudesta ja vuodesta toiseen! 🙂

Mikä ärsyttää?

Ehkä joskus ärsyttää se, että kirjoittamalla ei saa tuotua aina sitä fiilistä niin hyvin kuin puhumalla. Sen takia onkin ollut kiva tehdä IGtv-videoita, kun äänenpainolla ja ilmeillä ja vaikka millä saa kuitenkin tuotua enemmän syvyyttä asioihin.

Tän asian vuoksi mua joskus ärsyttää se, että mut ymmärretään väärin. 🙂 Koska kirjoittamalla en osaa ehkä niin laajasti kertoa, kuin puhumalla. Tai… toisaalta, mä kyllä rakastan kirjoittamista ja saan monesti ajatukset paremmin esiin kirjoittamalla. Mutta joo, kun äänenpainot ja hymyt ja ilmeet sais vielä tekstiin mukaan, niin olis ihan PERFECT! 😉

Oletko koskaan pohtinut lopettavasi?

Joo, oon mä. Muutamankin kerran. Yhden kerran osaan sanoa selkeästi, se oli silloin kun sain kamalan paskamyrskyn päälleni kun kerroin imetyksen lopettamisesta. Silloin hormonipöllyssä, väsyneenä ja äitiyden kaikista puolista pökertyneenä, kun sain saavilla paskaa niskaan, mietin itkien lopettavani blogin kokonaan. Silloin ajattelin, että mikään ei oo sen arvoista, että mun mielenterveys järkkyy ja sitä kautta oma läsnäoloni äitinä.

Pariin kertaan tässä seitsemän vuotisen blogitaipaleen aikana oon myös miettinyt, että onko mulla vielä jotain annettavaa lukijoille ja seuraajille. Mutta sitten oon aina saanut teiltä muistutuksia siitä, että mun juttuja luetaan paljon ja niistä on iloa todella monille. <3

Summa Summarum

Kaiken kaikkiaan blogin kirjoittaminen on mun mielestä ihanaa! Nyt just tuntuu, että en oo todellakaan lopettamassa tätä juttua ikinä! 😉 😀

Pst. Mä laitoin mun blogin facebook-sivulle yhden pienen toiveen. 😉 Käykää kattomassa se tästä. <3

Ihanaa sunnuntaita ja viikon alkua kaikille! <3

—

Monna