Tiedättekö, olen sitä mieltä ettei yksimielisyys ole trendikästä tällä hetkellä. On paljon trendikkäämpää keksiä toinen toistaan nasevampia ja napakampia vasta-argumentteja. Päteä ja päsmäröidä, varsinkin jos ympärillä on muitakin kuulijoita.

Miksi ajatellaan, että henkilö, joka on samaa mieltä toisten kanssa, on jollain tapaa yksinkertainen? Onko sitä tullut koskaan ajatelluksi, että entä jos joku ei pidä väittelystä? Tai miten se vanha sanonta ”viisas vaikenee”?

Ihan pikkutytöstä asti minulla on noussut karvat pystyyn pätemisestä. Minua on aina hieman ärsyttänyt sellaiset ihmiset, jotka kovaan ääneen huutelevat (usein vielä sellaiseen ylimieliseen ja kettuilevaan sävyyn) omia totuuksiaan. Toki on olemassa faktoja, että Tukholma on Ruotsin pääkaupunki ja Suomi on itsenäistynyt vuonna 1917. Mutta sitten on paljon asioita, joista ei ole yhtä ainoaa oikeaa. Tapoja elää, tapoja treenata, tapoja syödä, olla isä tai äiti, mielipide-eroja ja sen sellaisia.

Asiavirheistä voi toki huomauttaa, mutta eikö senkin voi tehdä hyvillä käytöstavoilla? On aivan eri asia sanoa, että ”voivoi tyttönen, ei se noin mene – se menee näin”, kuin ”aa, sinä olet tuota mieltä, mutta oletko ajatellut asian ehkä sittenkin olevan näin?” Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

On hassua ja ihan älyvapaata ajatella, että itse olisi se ainoa, joka tietää faktat ja toinen ei. Toisten neuvominen ilman, että neuvoa on pyydetty on mielestäni toisen älykkyyden aliarvioimista. Eikä edes tarvitse olla älykkyyden, vaan ihan maalaisjärjen aliarvioimista. Tiedättekö niitä sellaisia tilanteita, joissa olet juuri tekemässä (tai jo tehnyt) jotain ja joku tulee sanomaan, että tiesithän sinä, että sinun pitäisi tehdä näin ja noin?

Minkä vuoksi sen ajatellaan olevan jotenkin heikkoa, jos on yksimielinen muiden kanssa usein? Että kyllä vahvat ja viisaat ihmiset uskaltavat sanoa eriävän mielipiteen ihan kaikkeen. Minkä vuoksi toisten mielipiteet otetaan loukkauksena omia valintoja kohtaan? Eikö vain sillä ole merkitystä mitä mieltä itse on omista valinnoistaan?

Jos minä teen asiavirheitä, otan palautteen vastaan. Ainakin heiltä, jotka sanovat sen asiallisesti. Jos joku bloggaaja kirjoittaa postauksen jostain herkästä aiheesta (tai ihan mistä vain mielipideasiasta) täyttyy kommenttikenttä useimmiten niistä juuri toista mieltä olevista kommenteista. Miksi samaa mieltä olevat pysyvät hiljaa? Koetaanko se vain myötäileväksi lässytykseksi ja miksi niin? Onko se vähän sama asia, kuin negatiivinen palaute asiakaspalvelutöissä. Aina enemmän annetaan sitä negatiivista palautetta kuin positiivista. Vai kuinka usein tulee kaupassa sanottua, että kiitos erittäin ystävällisestä palvelusta? Tuleeko herkemmin sanottua, jos on tyytymätön palveluun?

***

Lue myös: Miniloma Sappeella.

Mieheni linkkasi eilen Facebookkiin TÄMÄN uutisen. Uutinen käsitteli sitä, että kaikki kunnat eivät tue vegaania ruokavaliota päiväkodeissa. Ymmärrän sen täysin, että päiväkodeissa ja/tai kouluissa ei ole resursseja alkaa keittelemään jokaiselle lapselle omaa ruokaa. En ymmärrä sitä silloin, jos siihen liittyy allergiat tai uskonto.

Olen samalla linjalla Tuukan kanssa, on melko hurjaa pistää pieni vaapero/taapero vegaanille ruokavaliolle ja vaarantaa sillä lapsen riittämätön ravintoaineiden saanti. Vanhemmat voivat pitää omista ruokavalioistaan kiinni, on ne sitten maidottomia, viljattomia tai lihattomia. Mutta lapsen pitäisi antaa päättää se itse, sitten kun on siihen kykenevä. Siihen asti vanhemmat tuovat ruuan kotiin ja pitävät huolen lapsen riittävän monipuolisesta ravinnonsaannista.

Eettiset syyt nousevat nykyään paljon lihattoman ruokavalion puolesta. En ole kovin paljon asiaa tutkinut, lukenut muutaman artikkelin ja dokumenttielokuva Before the flood on tarkoitus katsoa pian. Mutta tiedän toki jo nyt, että punaisen lihan tehotuotanto ja nykyään myös massamainen broilerituotanto olisi todella tärkeä saada maailmassa vähemmälle.

Kuitenkin minua itseäni huolettaisi kovasti pistää oma pieni tyttäremme jollekin todella rajatulle ruokavaliolle kasvuiässä. Jos päättäisimme Tuukan kanssa, että meidän pieni yksivuotias tyttömme ei muuten enää tätä maailmaa vedä alaspäin syömällä yhden lihapullan päivässä, kokisin suuren moraalittomuuden tunteen äitinä.

Eettisiä arvoja voi lapselle opettaa, kun se niitä alkaa ymmärtämään. Sitä ennen aion ainakin itse antaa Emmalle monipuolista ruokaa. Paljon kalaa, kasviksia ja jonkin verran myös lihaa. Me olemme antaneet hänelle eniten kalaa, koska hän myös pitää siitä eniten. Broileria emme ole antaneet kertaakaan, mutta jauhelihaa kyllä. Sen tiedän, että voisin skarpata ostamalla lähituotettua lihaa pieniltä farmeilta enemmän.