Tiedättekö, olen miettinyt monta kertaa miten väärin ihmiset tulkitsevat toisiaan. Se on ihan ymmärrettävää ja inhimillistä tietysti. Nopeasti luodaan joku käsitys toisesta ja sitten voikin olla vaikea muuttaa sitä käsitystä. Myös ennakkoon kuullut mielipiteet tai jopa juorut jostain toisesta vaikuttaa kovin vahvasti omiin mielipiteisiin. Se on ihan väärin.

Olen itse yrittänyt opetella siihen, että en muodostaisi kenestäkään mielipidettä ennen kuin olen hänet tavannut. Blogin tai julkisuuden perusteella on todella vaikea alkaa kehittämään yhtään mitään oikeaa käsitystä ihmisen luonteesta. Tietysti jotain osviittaa saa, onko ihminen positiivinen, aito, negatiivinen, ujo, jne… Mutta esim. Tosi tv-sarjojen tai blogien perusteella voi kuitenkin jokainen tuoda itsestään vain pienen osan esille. Ja sekin voi olla rooli.

Luin TÄMÄN blogipostauksen muutama päivä sitten ja se puhutteli minua. Olen itsekin ollut lähes koko elämäni se kiltti ja joustava. Vasta ihan muutaman vuoden aikana olen oppinut liiasta kiltteydestä pois, olen oppinut kunnioittamaan itseäni ja olemaan rohkeasti oman tieni kulkija. Laittamaan rohkeasti itseni välillä etusijalle. Mutta se on jännä juttu, vieläkin joskus tunnen tekeväni jollain tapaa huonosti, jos laitan itseni välillä etusijalle. Varsinkin nyt pienen vauvan äitinä.

Ujous ja itsetietoisuus sekoitetaan kovin usein toisiinsa. Ujo ja hiljainen, ehkä hieman vetäytyvä ihminen lokeroidaan itsetietoiseksi ja ylpeäksi. Tosiasiassa häntä ujostuttaa puhua suureen ääneen ja katsoa silmiin. Kun super kiltti ihminen alkaakin laittamaan omia tarpeitaan muiden edelle, tehdään hänestä itsekäs. Tosiasiassa muut ovat vain tottuneet siihen, että kyllä hän joustaa ja antaa periksi, kun ei sitten enää annakaan – on hän itsekäs.

Mekko  Bubbleroom – Chiara Forthi

Jos nainen (tai mies) haluaa pitää ulkonäöstään huolta, leimataan hänet helposti turhamaiseksi. Vaikka sitten taas pidetään hyvänä asiana, että huolehtii itsestään. 😀 Aika ristiriitaista eikö? Kampaajalla käynti voidaan ajatella normaalini ja hyvänä juttuna, mutta ripsipidennykset ovat turhamaisuutta.. Kynsiä voidaan lakata tai käydä lakatuttamassa, mutta rakennekynnet ovat turhamaista hömppää.. Ymmärrättehän mitä ajan takaa?

On kurjaa lukea blogipostauksia, joissa kerrotaan kuinka äidit ja muodokkaammat naiset saavat osakseen ”tyrkky-leimaa”, koska eivät pukeudu vain haarniskaan ja uskaltavat jopa julkaista kuvia siitä. Tällaisia kommentteja minäkin joskus saan. Se on ihan kamalan kurjaa, että naiset luokitellaan tyrkyiksi, jos uskaltaa pukeutua naisellisesti ja korostaa omia muotojaan. Tyrkkykuvat on ihan eri luokkaa, ne missä ollaan kontillaan peppu pystyssä ja ”joogataan” stringit jalassa.. 😉 Tai no, toisaalta voihan joku haluta joogata juurikin stringeissä ja kertoa siitä somessa.. 😀 Mutta tyrkkyä en näe siinä, jos naisellinen nainen pukeutuu muihinkin kuin poolopaitoihin ja maksimekkoihin.

Ihmiset luovat niin herkästi jostain toisesta jonkun käsityksen ja sitten pitävät siitä tiukasti kiinni. Muutenkin se sellainen pahansuopaisuus on vain niin kamalan surullista. En ymmärrä miksi ihmiset eivät olisi avoimempia tapaamaan uusia ihmisiä ilman ennakkokäsityksiä? Miksei naiset ja äidit voisi pitää enemmän toistensa puolia?

Uskon vahvasti, että kaikki saisivat niin paljon enemmän irti elämästä, jos vain rohkenisivat vähän raottamaan niitä omia käsityksiään avarimmiksi ja tapaamaan uusia ihmisiä avoimin mielin. Uskon vahvasti, että kenenkään oma fiilis ei siitä parane, jos saa haukkua jotain itsekkääksi tai tyrkyksi. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että pitää uskaltaa pistää omia asioita muiden asioiden edelle – edes välillä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että naiset koosta riippumatta saa pukeutua seksikkäästi ja naisellisesti.

***

Mitä te olette mieltä tästä asiasta? Ihanaa viikonloppua toivotellen,

Pst. Mun ripsistä huolen pitää ihana ja taitava Beauty Anniina. <3 

Kuten olen kirjoitellut tässä kevään mittaan, on minulla ollut jopa hieman vaikeuksia olla treenaamatta ”kovaa”. On pitänyt opetella löytämään hitaampi ja rauhallisempi lähestyminen treeneihin palaamiseen. Se on ollut ennen kaikkea omalle pääkopalle haastavaa.

Jossain vaiheessa otin itselleni tavoitteeksi, että kävelen 10 000 askelta vähintään päivässä. No, se täyttyi aika helposti. Tuntuu, että ovi suljetaan ulkopuolelta nimittäin monen monta kertaa päivässä tässä taloudessa. Nyt vielä kun Emmalla on kova vauhti eteepäin, tulee itse juostua perässä entistä enemmän. Eikä tahti tule hidastumaan.. 😉 Tämä 10 000 askelta päivässä ei siis ollutkaan minulle kovin motivoiva tavoite. Tiedättehän, jos jokin juttu on liian helppo, se ei inspiroi.

Mitään leuanveto- tai punnerrushaastetta en ole tietenkään voinut itselleni asettaa. Minun haasteeni on ollutkin haastaa itseni henkisesti.

Celsius Suomi sanoo nettisivuillaan näin: Kaikki lähtee omasta tahdosta. Ei teknologiasta tai ulkopuolisista paineista. Aktiivisuus on elämänasenne, jota ruokitaan oikealla tankkauksella ja liikunnalla. Celsius on siis virkistysjuoma, joka on ihan hitti Ruotsissa. Nyt se valloittaa Suomea ja juoma on oikeasti hyvää! Oma suosikkini on Vadelma-Acai. 😉 Celsius-juomat on sokerittomia, kalorittomia ja sisältää jopa 7 eri vitamiinia.

Celsius Suomella on nyt käynnissä kilpailu ”Find your challenge”. Kilpailun taustalla on ajatus, tuo minkä kirjoitin tuohon yläpuolelle. Ja se on kyllä totisinta totta! Aktiivisuus on elämänasenne. Siihen ei vaikuta se onko oma laji vaunulenkittely vai crossfit. Se on asenne. Tämä oli älyttömän hyvä muistutus itselleni.
Kannattaa muuten käydä osallistumassa elokuun loppuun mennessä Celsiuksen #findyourchallenge instagram-kilpailuun! Ohjeet löydät TÄÄLTÄ. Pääpalkintona on 1000€ arvoinen matkalahjakortti! Minä ainakin aion osallistua!! 😀

Olen miettinyt sitä, että miksi minulla oli niin kova kiire treenaaman pian synnytyksen jälkeen. Se oli suurelta osin henkistä kiirettä. Olen nyt puhunut muutaman ystäväni kanssa, jotka ovat synnyttäneet muutamia viikkoja takaperin, tästä samasta aiheesta. Jos treenaaminen on ollut iso osa elämää ennen raskautta, on se odottaminen synnytyksen jälkeen vaikeaa. Varsinkin jos kroppa tuntuu jo hyvältä. Sitten kun kuulee näitä vinkkejä, että kuusi viikkoa synnytyksestä voi lähteä jo hyvin salille. Tai parin kuukauden päästä lenkille – on pääkoppa kovilla. Uskoako omia tuntemuksia ja näitä nopean palautumisen vinkkejä? Vai odottaako ja uskoa sitä, että raskaus tulee 9kk ja menee 9kk?

Jälkiviisaus on taas se kaikkein parhain viisaus.. 😉 Minun synnytyksestä tulee pian se 9kk. Jos vain olisin malttanut, olisin nyt varmasti ihan terässä ja saisin syksyllä aloittaa ”kovat” treenit. Mutta ei. Minä kiiruhdin liian pian päälläseisonnan ja salitreenin pariin. Erkaumani paheni ja sitä onkin nyt paranneltu koko kevät. Ystäväni sanoi minulle pari päivää sitten erään viisaan neuvon. Vaikka se oma kroppa tuntuisi jo palautuneelta, ei kudos ole vielä palautunut. Normaalisti kudos joustaa, mutta arpikudos ei jousta. Vaikka kroppa olisi peilistä katsottuna palautunut, eikä pissa lirahtaisi housuun hypähtäessä, on luultavasti lantionpohja vielä heikko ja kudokset palautumisvaiheessa. Eikä tätä valitettavasti tunne itse.

Minun haasteeni on ollut rauhoittua. Ymmärtää se, että ei ole kiire mihinkään. Minulla ei ole mitään kisoja tai muitakaan tulossa, joita varten pitäisi tietyssä ajassa saada lihasvoima takaisin tai ”temppuilutaidot” kohdilleen. Minun haasteeni on ymmärtää se, että myös vaunulenkit ovat hyvää liikuntaa. Haasteenani on ottaa iisisti tästä eteenpäinkin.

Mikä teidän haasteenne on?