Jostain syystä minulta on kysytty tätä asiaa lähiaikoina parikin kertaa. Se on aika hassua. Tai siis, että jos sosiaalinen media ei pursua yhteiskuvia, tulee joillekin sellainen vaikutelma ettemme enää olisi yhdessä.

Sanon ihan rehellisesti, että viimeinen kuukausi on ollut varmasti raskain koko meidän parisuhteen aikana. Me olemme olleet yhdessä pian yksitoista vuotta ja 10.heinäkuuta tuli seitsemän vuotta siitä, kun menimme naimisiin. Näinkin pitkän parisuhteen aikana on melkeinpä väistämätöntä, että tulee ala- ja ylämäkiä. Mutta se, haluaako niistä vaikeimmista mäistä päästä yhdessä yli on merkittävin asia.

Luulen, että meillä on niin voimakas tahtotila pysyä yhdessä, että selviämme niistä mäistä. Haluamme niin. Vastaus otsikon kysymykseen on siis KYLLÄ. Kyllä me olemme edelleenkin yhdessä. Meidän parisuhteeseen on vaan viimeisin vuosi tuonut hieman haasteita. En ihmettele enää sitä, että jotkut pariskunnat tekevät sopimuksen ettei ensimmäisen vauvavuoden aikana saa erota. Ennen naureskelin tälle jutulle, pidin sitä ihan hölmönä ideana. Nyt olisin valmis allekirjoittamaan sopimuksen.

Meille molemmille on tullut yllätyksenä se, minkälaisia olemme toisillemme väsyneinä. Minä olen ennen ollut aika lepsakka vaimo. Ihan suoraan sanottuna. 😉 Mutta nyt naputan asiasta jos toisesta vähän väliä. Menetän pinnani nopeasti ja kiihdyn vielä aiempaa nopeammin nollasta sataan. Myönnän, että minun on vaikea levätä tällä hetkellä. Kun Emma on päikkäreillä, minä pyörin ympäri kotia stressipäissäni siivoamassa. Siinä samalla mennä käksätän Tuukalle, jos hän ei ole vielä ehtinyt viedä kahvikuppia keittiöön tai muuta yhtä viisasta.. Kinastelemme melkein päivittäin jostain turhasta asiasta.

Jos meillä ei olisi tätä maailman suloisinta ja ihaninta tyttöä, olisimme rehellisesti sanottuna varmasti jo pistäneet eropaperit vetämään. Mutta koska tiedostamme sen, että emme käyttäydy nyt ihan normaalisti väsymyksen vuoksi, haluamme päästä tämänkin mäen yli. Yhdessä.

Kinastelun aiheet on usein jotain hyvin pieniä juttuja ja ne unohtuu yhtä nopeasti, kuin on tulleet esillekin. Varmasti se, että meillä on niin paljon yhdessä niitä ilon ja onnen hetkiä, on myös avain suhteen kestämiseen. Jos kaikki olisi pelkkää kinastelua, ei yhdessäoleminen olisi sen arvoista.

Haluamme kuitenkin molemmat viettää vielä monia hääpäiviä yhdessä. Haluamme tarjota tyttärellemme hyvän ja turvallisen kodin, jossa kasvaa. Emme ole pistämässä niitä eropapereita vetämään, emmekä aiokaan. Yli kymmenen vuotta ollaan polkuja kuljettu yhdessä. Neljä vuotta ollaan oltu koiravanhempia ja kohta vuosi pienen prinsessan äiti ja iskä. Viisi vuotta ollaan pyöritetty yhteistä yritystä. Paljon on koettu, eikä ihan jokainen hetki ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Mutta niinhän se on, että elämä opettaa ja yhteiset kokemukset vain vahvistaa.  Kun pysähdyn miettimään elämääni tällä hetkellä, ymmärrän kuinka onnellinen olen. ?

Täytin 6.heinäkuuta jo kahdeksan kuukautta. Me juhlittiin pullakahvien kera sitä mummin, vaarin, äitin ja iskän kanssa mökillä. Tai no, ne muut sai pullaa ja minä sain maitoa.

Terve!

Minä tykkäsin ihan hirmuisen paljon olla mökillä. Sain tutkia luontoa, mitä rakastan! Sain leikkiä kolmen koiran kanssa, minun omien koirien Pimun ja Geren lisäksi nimittäin mummin ja vaarin koiran Taran kanssa.

Opin moikkaamaan reteästi takaisin, kun minulle vilkutetaan. Ja opin juomaan nokkamukista ihan itse. Tätä ennen se on mennyt vähän niin ja näin. Tai ainakin olen ollut ihan märkä juomisen jälkeen. Nyt meni kaikki juomat ihan kurkusta alas.

Minä opin myös konttaamaan, mutta tein sitä vielä salaa. Aina kun äidin tai muiden katse vältti, menin kontaten eteenpäin, mutta heti kun ne huomasivat, laskin mahan lattiaan kiireen vilkkaa.

Söin mummin tekemää perunamuussia ja mutustelin leipää. Niin ja pääsin puusaunaan. Gere ja Pimukin oli mukana. Saunassa minulle oli iskän vanha amme. Aika hassua, että se on muka siihen joskus mahtunut. Mutta minä sain ammeessa polskutella ja pärskiä vettä.

Minä vähän melskasin pari ekaa yötä mökillä. Opin nimittäin sellaisen kivan jutun, kuin mahallaan nukkumisen. Olen tähän asti nukkunut aina selällään tai kyljellään, mutta hitsi vieköön – nyt keksin, että mahallaankin voi nukkua. Äiti oli siitä vähän kauhuissaan, se valvoi kaksi tuntia sängyn vieressä ja katsoi hengitänkö minä. No se nyt on vähän kyllä hölmö. Kyllähän minä nyt osaan hengittää. Vikana yönä mökillä vedin ihan enkat, nukuin nimittäin klo 21-05 välisen pätkän ihan suoraa kyytiä. Olipahan vähän polla sekaisin aamulla, kun heräsin.

Yhtenä päivänä saunassa kävikin jotain ihan hassua. Minä istuin ammeessa pärskimässä vettä ympäriinsä ja yhtäkkiä iskä nappasi minut syliin ja sitten me jo seistiinkin keskellä peltoa. Äiti jäi tuulettamaan saunaa. Koiratkin siinä samassa hötäkässä meinas karata metsään.

Äiti ja iskä teki jotain kiuasmakkaraa, mutta makkarapussi oli jotenkin hapero ja nesteet sitten valahti kiukaalle ja sauna oli ihan täynnä savua. En minä siitä mitään kyllä ymmärtänyt, mutta näin ne selitti mummille ja vaarille.

Minulle on tähän ikään mennessä puhjennut jo viisi hammasta, se kuudes on kovaa vauhtia tulossa. Ainakin siltä tuntuu. Se on vähän inhoittavan tuntuista. Tekee mieli koko ajan pureskella jotain, sitten se vähän helpottaa.

Tällä hetkellä minun lempihommiani on nousta kaikkea vasten seisomaan. En oikein niinkään välitä, että mikä se on mitä vasten nousen ja sitten välillä meinaan vähän kaatua. Tykkään myös kovasti tutkiskella luontoa, laittaa hiekkaa suuhun ja ruohoa.

Kiitos mummille ja vaarille kivasta mökkireissusta! Minä tykkäsin tästä tosi paljon. Toivottavasti äiti ja iskä vie minut taas pian tuonne mökille.

Terkuin,
Emma