Eilen ilmestyneessä viikonlopun Iltalehdessä on juttu meistä. Meidän kodista, koirista, raskaudestani, työstäni ja parisuhteestamme.
”Viikon nainen” – personal trainer, bloggaaja, Monna Pursiainen.

Iltalehden toimittaja Riitta Heiskanen otti minuun yhteyttä reilu kuukausi sitten ja kysyi, saisiko tehdä minun päivästäni jutun lehteen. Hän kulkisi päivän ajan mukanani ja kuvaisi sekä haastattelisi samalla.

Päivämme alkoi Kampin Motivuksesta, jossa minulla oli töitä. Motivuksesta tulimme meille kotiin, jossa teimme Tuukan kanssa töitä, kävimme koirien kanssa ulkona jne.. Sitä kaikkea mitä meidän normaaliin arkeemme kuuluu. Riitta tuli kameran kanssa mukana.

Oli hauska lukea juttu lehdestä, mitä kaikkea Riitta oli aukeaman juttuun minusta ja meistä kasannut. Ja kyllä täytyy sanoa, että hienosti oli kyllä tekstissä juuri se mitä meidän arkemme on.

”Perustin blogini, jotta saisin vertaistukea muutokselleni. Olen aina ilmaissut tunteitani paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla. Jatkan elämästäni kirjoittamista myös vauvan syntymän jälkeen. Lukijat voivat seurata, miten vauva-arki sujuu ja mitä haasteita se tuo tullessaan.
Kirjoitan jatkossakin omasta elämästäni, en kiiltokuvamaailmasta.”

Juttelimme eilen Tuukan kanssa lehteä luettuamme, että minkälaisia me olemme persoonina. Kun tosiaan pian jo kymmenen vuotta yhdessä olemme olleet, on meidän todella helppo puhua keskenämme oikeastaan mistä vain.

Tuukka sanoi, että kerrotaan toisillemme nyt yksi hallitseva huono puoli toisen luonteesta ja yksi hallitseva hyvä puoli toisen luonteesta. Molemmat mietimme hetken ja sitten kerroimme.

Tuukka kertoi, että minun hallitseva huono puoleni on lusmurointi. 😀 Että kun on kyseessä joku asia, mikä minua ei oikein kiinnosta – osaan hyvin hienosti lusmuilla sen asian tekemisessä. Olen Tuukan mielestä tulinen taiteiljasielu, joka ei niinkään jaksa kiinnostua mistään ”taustahommista”, kuten raha-asioista ja muista järkevistä jutuista.. 😀
Hallitseva hyvä puoleni Tuukan mielestä on taasen ennakkoluulottomuus ja avoimuus kaikkia uusia asioita kohtaan. Se, että innostun kaikesta uudesta ja lähden mukaan lähes mihin vain. Olen temperamentiltani nopea ja innostun helposti.

Ja kyllä, voin allekirjoittaa täysin nämä molemmat puoleni. 😉

Minä sanoin Tuukalle, että hänen hallitseva huono puolensa on äärimmäinen itsepäisyys. Jos hän jotain päättää, sitä on todella vaikea kääntää. Tavallaan tämä itsepäisyys on myös hyvä asia, koska jos Tuukka jotain tahtoo tehdä, ei ole kovin montaa kiveä mitä hän ei saisi käännettyä matkan tieltä pois.
Hallitseva hyvä puoli Tuukassa on mielestäni se, että hän itsepäisyytensä rinnalla kuitenkin välittää ihan älyttömän paljon läheisistä ihmisistään. Ja olisi valmis tekemään aika paljonkin heidän eteensä. Nyt raskauden myötä olen huomannut tämän asian taas oikein korostetusti omalla kohdallani. Tuukka tekee monet asiat niin, että minun olisi helpompi toimia ison mahani ja väsymykseni kanssa.

***

Käykää ihmeessä ostamassa tänään vielä tuo Iltalehti. 🙂 Hauska juttu kokonaisuudessaan!

Kivaa sunnuntaita! <3

Kaikki kuvat: Riitta Heiskanen / Iltalehti

Pyydän alkuun anteeksi. Anteeksi, että sanon nyt suorat sanat taas kerran ja niin tehden olen itsekäs ja varmasti myös jo jollain tavalla huono äiti. Mutta nyt on vain pakko päästä purkamaan, niin loppu olen.

Olen ihan loppu. Tähän raskauteen. En jaksa olla enää raskaana, en hetkeäkään. En todellakaan nauti nyt vielä kun voin.. Nautin sitten kun se vauva on maailmassa.
Yöt on ihan pe**eestä. Viime yönä tihrustin itkua. Se on ihan kamala tunne, kun väsyttää niin paljon ettei meinaa silmät pysyä auki, mutta ei vain saa nukutuksi, koska MIKÄÄN asento ei tunnu hyvältä. Kädet puutuu niin kovaa, että tuntuu kuin peukalot menisi kuolioon. Niskat on aivan jumissa, jokaisessa asennossa tuntuu siltä, että niska katkeaa. Jos tyyny on tipahtanut polvien välistä pois, perse puutuu ja kannikoihin sattuu kuin kasvukipu olisi valloillaan.

Kuva KosOgKaos

Päivisin olen ihan poikki. En jaksa tehdä edes pieniä juttuja kotona. Tai no astiat jaksan laittaa, hyvällä tuurilla pyykit. Tuukka hoitaa koirat kokonaan, en pysty käymään enää koirien kanssa ulkona. Se vielä pari viikkoa sitten vaikuttanut energia on tipotiessään. Miten se on mahdollista? Olenhan mammalomalla ja asiakkaat on pois kalenterista. Olen myös joutunut perumaan ystävien tapaamisia, koska olen niin poikki. Kalenteri on tyhjempi kuin ikinä ja silti olen väsyneempi kuin koskaan.

Itku on herkässä, koska väsymys on niin suuri. Pinna on lyhyt, koska väysmys on niin suuri.
Epätoivoinen olo valtaa varsinkin öisin. Viime yönä vaihdoin asentoa 20min välein, silti mikään ei tuntunut hyvältä. Aamulla heräsin zombiena, mutta kuitenkin tyytyväisenä siitä, että nyt on aamu. Eikä enää tarvi yrittää löytää hyvää asentoa.

En pysty lainkaan samaistumaan niihin naisiin, jotka hehkuttavat raskautta. Että se on parasta aikaa elämässä. En todellakaan näe itsessäni enää yhtään mitään hehkua. Näen paksut nakkisormet ja turvonneet kasvot. Näen ankkatyyliin vaappuvan naisen, joka ei pääse edes kilpikonnan vauhtia eteenpäin. En usko, että tulen ikävöimään vauvamahaa.

Olen yhtäkkiä ihan super negatiivinen ja valitan. En pidä siitä, en ole sellainen.

Mutta on tässä yksi hyvä puoli. Synnytyspelko on tiessään. Haluan vain saada tämän vauvan maailmaan. Ulos tuolta mahasta. En tarvitse enää mitään aikaa itselleni tai nauttia jostain hiton kuumista kahveista. Olen nauttinut niistä nyt 35 vuotta. Nyt haluan tutustua meidän pienokaiseen ja saada oman normaalin liikuntakyvyn takaisin. En välitä siitä, kuinka pian raskauskilot haihtuvat tai siitä, koska saan oikeasti sitten nukkua vatsallani. Haluan vain pois tästä fiiliksestä ja olosta.