Meinasin etten ottaisi tähän kantaa, mutta kyllä mun nyt kuitenkin on avattava sanainen arkkuni tälläkin kertaa. Moni on varmasti lukenut Essena O’Neillin tempauksesta somen suhteen. Jos joltain on jäänyt tämä välistä, voi sen lukea vaikkapa TÄSTÄ artikkelista. 

Tässä juttua siis omalta kantiltani. Kirjoitan taas ajatuksenvirtana ja tekstiä voi tulla pitkältikin. Istu alas ja lue ajatuksella. Tässä hetkessä. Ilman, että välissä käyt instagramissa tai facebookissa tai snapchatissa.

Hassua on se, että jo vajaa vuosi sitten kirjoitin tästä aiheesta postauksen. Tai ainakin hyvin läheltä tätä samaista asiaa. Silloin mua ärsytti, siitä ote tässä:

Tää kyseinen ärsytys ei liity mun bloggaamiseen. Tai ehkä vähän siihenkin..
Mutta ennenkaikkea se liittyy siihen, että mua ärysttää kun joistain blogeista mun mielestä paistaa läpi sellanen yrittäminen. Yritetään olla jotenkin tosi fiinejä ja parempia kuin muut. Mä selailin pitkästä aikaa jotain muita blogeja kuin näitä mun rakkaiden FF-kollegoiden blogeja, siis muista portaaleista ja bloggerista. Ja sit mä kiukustuin.

Kun mä vähän sitten hengitin ja mietin, että mitä mä nyt tässä oikein kiukuttelen niin tais löytyä taas syy ihan sieltä omasta pääkopasta.
Ja siis tän ärsytyksen pohjallahan on selkeesti se, että mä ite vähän taitaisin haluta olla parempi bloggaaja. Siis ihan rehellisesti. Mä haluaisin, että mun blogissa ois vaan sellasia super hienoja, kauniisti valotettuja ja sommiteltuja kuvia. Että mun aamiaisjugurttikuva olis kuin suoraan jostain aamiaisjugurttikirjasta ja että mun salitreenikuvat olis jokainen ihan pirun hieno ja kunnon järkkärillä otettu. Ja että mulla olis sellasia kauheen hienoja lauseita ja viisaita juttuja.

Mähän voisin alkaa tekee sellaisia. Mikäs siinä. Mutta äh. En mä jaksa. Mä jatkan tällä samalla tuulesta temmatulla tyylilläni. Hyvinhän tää on tähänkin asti menny.

Oon taas miettinyt, että pitäisiköhän munkin enemmän miettiä minkälaisia kuvia laitan esim. instagramiin, että pitäisikö niiden olla yhteensopivia keskenään jotta mun ig-feedini näyttäisi kauniilta ja sulavalta.
Mutta tiedättekö, en jaksa.
Välillä mun tekee mieli laittaa sinne mustavalkoisia kuvia ja välillä värillisiä. Välillä kuvia omasta pärstästä ja välillä koiran pärstästä. Joskus sumeita ja epätarkkoja salikuvia ja joskus siirtää järkkäriltä suoraan kaunis ja hyvin valoitettu kuva sinne. Ja joo, mun ig-feedini ei todellakaan ole mitenkään siisti. Mutta vaikka pieni osa musta haluaisi sen olevan siloiteltu ja tarkkaan harkittu, suuri osa musta haluaa sen olevan edelleen INSTAgram. Kuvia hetkestä, ei niin suunniteltua.

IG-feedini, kaukana sulavasta ja yhteensopivasta.

En osaa oikein esittää mitään muuta. En jaksa. En ehdi.
Elän hyvin paljon tunteella ja hetkessä. Olen spontaani ja ehkä jopa välillä vähän haavoittuvasti annan itsestäni ulos juuri kaiken sen mitä olen. Ja näin teen myös blogini ja instagramini kanssa.

Toki käsittelen kuviani minäkin. Varsinkin niitä blogiin laitettavia. Lisään valoa ja väriä. Mutta photoshoppia mulla ei ole, enkä sitä halua hankkia.

Onhan se oikeasti ihan todella hurjaa miten paljon ihmiset käyttävät aikaa yhden kuvan julkaisemiseen instagramissa. Ihan oikeasti! Miten siitä on tullut monille ihmisille yksi tärkeimmistä asioista, että onko instagram-feed täydellinen, onko jokainen kuva tarkoin harkittu ja keräähän se mahdollisimman monta tykkäystä?

Onko näistä kolmesta joku paras? Minkä niistä päädyin laittamaan IG:hen?

Se, että otetaan samasta tilanteesta monta kuvaa ja valitaan sitten niistä paras on varmasti monelle normaalia. Niin mullekin. Jokainen tietää muutaman hyvän kuvakulman, joista otettuna kuva onnistuu suurimmalla todennäköisyydellä.
Noista kolmesta kollaasin kuvasta valitsin oikeanpuolimmaisen julkaistavaksi. Kaksi muutakin oli ihan hyviä, mutta päädyin kolmanteen ja laitoin sen IG:hen. Näin siis jonkin verran vaivaa ja käytin muutaman minuutin aikaa kuvan valintaan. Mutta että olisin ladannut ensin kuvan koneelle, käsitellyt sitä jollain kuvanmuokkausohjelmalla ja vasta sitten lisännyt IG:hen olisi ollut mun mielestä liiallista ajankäyttöä ja vähäistä järjenkäyttöä.

Muutenkin olen miettinyt sitä somen alituista läsnäoloa. Latasin snapchat-sovelluksen itselleni pari viikkoa sitten. Olen sinne lisäillyt muutamia snäppejä, mutta koko ajan mulla on takaraivossa ollut sellainen olo etten oikein meinaa ymmärtää sitä. Sitä, että on koko ajan ”saatavilla”. Ihmiset tietävät toistensa menoista ja puuhista niin kamalan paljon nykyään somen vuoksi, että tuntuu ihan sellaiselta ähkyltä välillä. Ja olenkin ajatellut poistaa snapchatin käytöstä nyt heti alkumetreillä.

On pelottavaa katsoa kuinka sosiaalinen media menee normaalin kanssakäymisen edelle. Kun katselee ihmisiä kaupungilla, kaikki tuijottaa kännykkää. Jopa niin paljon ettei nähdä eteensä, törmätään toisiin. On hurjaa katsoa kuinka ystävät kahvittelevat saman pöydän ääressä ja silti molemmilla on kännykät kädessä.
Mihin on katoamassa se oikea kanssakäyminen? Tekeekö nykyään lapset ja nuoret sitä, että mennään kaverin ovelle soittamaan ovikelloa ja kysymään, että leikitäänkö yhdessä?

Eilen tyttöjen pikkujouluissa meillä oli kaikilla kännykät käsilaukuissa.

Mä oon päättänyt, että mielummin sata lasissa elän tätä elämää juuri näin, kuin että joutuisin koko ajan jarruttelemaan ja esittämään jotain muuta. Pidän instagram-feedini juuri sellaisena sekamelskana kuin se on. Samoin blogini. Miksi täällä somessa yrittäisin olla jotain muuta mitä olen? Ei se toimisi.

Kannustan ihmisiä olemaan oikeasti sitä mitä on. Toki someen jokainen haluaa laittaa sen parhaimman kuvan niistä kymmenestä. Ei siinä ole mitään väärää. Mutta että lähtisi ihan muokkaamaan todellisuutta ajan ja kuvankäsittelyohjelmien kanssa, tekemällä kapeampaa vyötäröä ja muhkeampaa pyllyä, on jotain mihin en kannusta.
Koska eihän kukaan jaksa sellaista ikuisesti. Ei kukaan jaksa aina skarppina vetää vatsaa sisään ja miettiä onko tämä paras kuvakulma ja onko se valotus oikea ja olenko nyt tarpeeksi sliipattu.

PUS! Aitoa ja mukavaa isänpäivää kaikille!

Kuka määrittää etiikan rajat? Kuka on eettinen ”tarpeeksi”? Minkä periaatteen mukaan ihmisen pitäisi valita, mitä tekoja hän tekee? Mitä eettisiä sääntöjä hänen tulisi noudattaa, että hän olisi hyväksytyn eettiinen teoissaan?

Otsikko on todella karrikoitu ja tarkoituksella huomiota herättävä. Mutta siihen on syynsä. Olen blogissani kirjoittanut useammin kuin kerran siitä, että minulle merkitsee eläinten oikeudet. Rakastan eläimiä, mutta kuitenkin syön lihaa. Tämän vuoksi olen saanut kuulla useammin kuin kerran, että en oikeasti välitä eläimistä tai niiden oikeuksista.

Itsekeskeinen lihansyöjä?

Jos maailmassa olisi kymmenen asiaa, joilla voisi vähentää maapallon hiilijalanjälkeä ja minä tekisin niistä kahdeksaa. Tekisikö se minusta epäeettisen ja itsekeskeisen, jos en tekisi niitä kahta? Vai olisiko se kahdeksan osaa kuitenkin minun osuus viedä maapalloa parempaan kuntoon? Kantaisin korteni kekoon niin sanotusti. Riittäisikö se?

Olen ollut ikäni aikana muutamassakin eri kauppakeskuksessa töissä. Kaikissa näissä paikoissa koin pienen järkytyksen. Isot supermarketit roudaavat päivittäin rullakoittain biojätettä ja sekajätettä keskenään samaan roskalaariin. Tämä ei tietysti ollut vain sen kauppakeskuksen supermarketin toimintaa, vaan kiireen vuoksi niin tehdään jokaisessa isossa (ja varmaan hieman pienemmässäkin) marketissa.
Silloin muistan ajatelleeni ensimmäistä kertaa, että onko sillä yhtään mitään merkitystä maailman hyvinvoinnissa, että minä lajittelen ne minun pienet roskani eri pusseihin ja kannan tyhjiä maitotölkkejä ympäri korttelia löytääkseni niitä varten oikean roskakorin. Kun samaan aikaan isot tekijät tekee toisin.

Kuitenkin, jos kaikki me pienet ihmiset ajattelisimme niin ettei sillä ole merkitystä, olisi se iso miinus. Jokainen teko parempaan on teko parempaan.
En tiedä tehdäänkö näissä supermarketeissa edelleen näin, vai onko ajat muuttuneet. Toivottavasti ovat.

Jos minä yritän löytää luonnonkosmetiikkasarjoja ja sellaisia meikkibrändejä, jotka eivät testaa eläimillä tuotteitaan ja käytän vain niitä. Onko sekin vain itsekeskeistä ja ei riittävän eettistä ja ekologista?
Jos minä en osta turkiksia ja sillä kannan korteni kekoon turkistarhauksen vastustamisessa, onko sekin jokin teko millä osoitan etten välitä eläimistä?

Nuorena tyttönä hain vaatteeni Kierrätyskeskuksesta ja kannoin farkkutakkini rinnassa kangasmerkkiä jos toista. Yhdessä luki, että ”McMurder” toisessa luki jotain pahaa Nestlestä. Kolmannessa luki, että ”All different, all equal”. En käynyt ikinä McDonaldsissa, en voinut ostaa tiettyjä jäätelöitä koska ne oli Nestlen tuottamia, en käynyt Stockmannilla koska siellä myytiin turkiksia. Jnejne…
Ajattelin silloin, että minä yhdessä ystävieni kanssa pelastan maailman. ( ja äitini oli kauhuissaan, yritti ostaa minulle ehjiä vaatteita ja viedä kampaajalle.. 😀 )

Kun se maailman pelastaminen ei sittenkään ihan onnistunut, otin pari askelta taaksepäin. Josko se, että teen mahdollisimman paljon ekologisia ja eettisiä ratkaisuja riittäisi minun osuuteeni maailman pelastimisesta. Niin päätin ja sen jälkeen olen niin elänyt.

Ekologisia ratkaisuja on helppo tehdä.  Esimerkiksi näin:

• suosia enemmän julkisia kuin yksityisautoilua
• ostaa lähituotettuja raaka-aineita
• kierrättää kotona esim. sekajäte ja biojäte erikseen
• vähentää paperinkulutusta ja suosia sähköistä asiointia mm.; verkkopankki, e-posti, verkkotiliote
• säästää sähköä sammuttamalla valot niistä huoneista missä ei ole
• sammuttaa elektroniikka kun sitä ei käytä, esim. televisio ja tietokone
• kierrättää vaatteita, käydä kirppareilla myymässä tai pistää pusseissa esim. Pelastusarmeijalle

Eettiset ratkaisut on sitten jopa suurempia kokonaisuuksia. Etiikkahan on kuitenkin jollain tapaa moraalin synonyymi. Eettisiä asioita voi olla vaikkapa abortti, eutanasia, eläinten oikeudet tai ihmisoikeudet. Ne miten yksilö niissä asioissa päättää toimia on usein seurasta siitä minkälainen eettinen näkökulma hänellä tai jollain kulttuurilla on asiaan.

***

Kirjoituksella yritän tuoda esille sitä, että jospa taas kerran otettaisiin ne mustavalkoiset lasit päästä ja nähtäisiin maailman monet värit. Jos ihminen syö lihaa, se ei tarkoita sitä eikö hän voisi tehdä samalla ekologisia ratkaisuja maapallon hyväksi tai puolustaa eläinten oikeuksia vastustamalla esimerkiksi sitä turkistarhausta.
Sama asia pätee myös aiemmin kirjoittamaani ulkonäkökeskeiseen lähestymistapaan liikunnan ja ravinnon suhteen. Jos ihminen välittää ulkonäöstään ja tykkää peilikuvastaan ja tykkää jopa välillä laittaa ripsipidennyksiä ja meikkiä, ei se poissulje sitä etteikö hän voisi treenata ja syödä terveellisesti ensisijasesti sen vuoksi kun siitä tulee hyvä olo henkisesti.

Eihän hyväntekeväisyydessäkään paheksuta tai väheksytä niitä, jotka antavat vaikka vain 20€ hyväntekeväisyyteen eikä koko palkkaansa. Kaikki lahjoitukset ovat tervetulleita.
Eikö siis tässäkin asiassa voisi ajatella niin, että jokainen ekologinen teko on suunta parempaan? <3

Vai kuitenkin hyväsydäminen, eikä itsekeskeinen vaikka tykkääkin lihaa välillä syödä? 😉