Olen erityisherkkä

Mä olen kirjoittanut blogissa joskus siitä, että olen erityisherkkä. Jossain vaiheessa tuo käsite oli jotenkin ”huonossa valossa”, että sitä muka suurin piirtein jokainen analysoi olevan itsellään ja kaikki oli yhtäkkiä erityisherkkiä. Mun mielestä se on kuitenkin hassua jotenkin lytätä sitä, mitä joku tuntee. Erityisherkkyydestä on alettu puhumaan enemmän vasta muutamien vuosien aikana, mäkin olen siitä kuullut ekan kerran vasta joskus nelisen vuotta sitten. Varmaan moni muu mun lisäksi. Onko siis ihme jos jonkin asian tullessa kansan tietoisuuteen voikin moni löytää siitä jotain mikä tuntuu olevan osa omaa itseä?

Luin jostain, että erityisherkkiä ihmisiä on noin viidesosa kaikista ihmisistä. Erityisherkät kokee monesti siis olevansa vähän erilaisia ja joskus jopa ulkopuolisia. Tuon ulkopuolisuuden tunteen mäkin tunnistan. Välillä se tulee vahvemmin pintaan ja joskus vähemmän. Sanotaan, että erityisherkkä ihminen kokee kaiken voimakkaammin – ja unohtaa siinä samassa huolehtia itsestään. Myös tämän tunnistan tosi hyvin itsessäni.

Erityisherkkyys liittyy siis erityisen herkästi reagoivaan hermojärjestelmään. Tää tarkoittaa sitä, että erilaiset tunne- ja aistiärsykkeet eriyisherkkä ihminen kokee huomattavasti voimakkaammin, kuin ei-erityisherkkä. Kaikki herkät ei oo introvertteja tai ujoja, erityisherkkä voi olla myös ulospäinsuuntautunut ja tosi sosiaalinen. (kuten mä) Syvällisyys on yhdistävä piirre herkillä: meillä on taipumusta reagoida vahvemmin omiin ajatuksiin, tunteisiin ja havaita erilaisissa tilanteissa ja ihmisten kohtaamisissa laajemmin asioita ja vivahteita kuin vähemmän herkän ihmisen.

Erityisherkkä kuormittuu herkästi, jos hän joutuu elämään stressaavassa tilanteessa eikä saa riittävästi lepoa, yksinoloa ja hiljaisuutta. Erityisherkkä kaipaa tavallista enemmän omaa tilaa. Erityisherkkä saattaa kokea hyvin kuormittavana tilanteen, joka toisesta ei tunnu mitenkään erityiseltä vaan pikemminkin mukavan haastavana. Erityisherkkä kaipaa ympäristöltään ymmärrystä ja tukea.

Erityisherkkä ihminen voi olla hyvin luova ja älykäs, mutta ympäristö vaikuttaa häneen enemmän kuin muihin. Erityisherkkä ihminen aistii herkästi melun, tuoksut, kosteuden, lämmön, muiden tunnetilat ja ääneen sanomattomat asiat. Erityisherkkä ihminen tarvitsee säännöllisesti yksinoloa. Erityisherkkä ihminen voi kokea suurta ahdistusta meluisassa ympäristössä. Erityisherkkä ihminen aistii tavallista paremmin toisten tunteita ja voi kuormittua niistä.

Lainaus: terve.fi

Allekirjoitan tämän!

Mä niin allekirjoitan! Muiden tunnetilat ja ääneen sanomattomat asiat! Mä tunnistan niin hyvin niitä muissa, toki myös itsessäni. Mä oon huomannut myös, että osaan tosi hyvin nähdä ihmisissä aitouden tai sitten sellaisen päälleliimatun ystävällisyyden tai positiivisuuden. Koska tunnistan ja aistin tällaisia juttuja niin herkästi, ajattelen myös monien muiden tunnistavan niitä mussa itsessäni. Se on yks syy, minkä vuoksi en osaa tai halua olla mitään muuta kuin sitä mitä oon oikeasti.

Joskus mä mietin, että tunnenko tai aistinko liikaa? Analysoinko liikaa omia ja toisten ajatuksia? Mutta sitten toisaalta, en osaa olla tekemättä sitä. En voi kieltää itteäni ajattelemasta tai tuntemasta. Mun perhe ja lähimmät ihmiset tietää mun olevan herkkä. Joskus se tosin unohtuu esim. Tuukalta. 😉 Tiedän ettei se tarkoita sillä mitään pahaa, mutta kun Tuukka taas itse ei oo herkkä, voi moni juttu tulla edelleen (kohta kahdentoista yhteisen vuoden jälkeen) yllätyksenä.

Erityisherkkyys ei ole kaikilla samanlaista

Erityisherkät ihmiset ei oo kaikki mitenkään tasan samanlaisia. Kaikki ei koe aistiherkkyyttä äänissä, hajuissa, majuissa, siitä miltä joku vaate tuntuu ihoa vasten. Kaikki ei aisti samalla tavalla tunnetiloja tai toisten ääneen sanomattomia asioita. Jonkun hermojärjestelmä voi olla erityisen erityisen herkkä ja jonkun toisen himpun vähemmän erityisen herkkä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Mä en esim. oo mitenkään kamalan herkkä mauille. Mutta hajuille ja äänille oon. Varsinkin äänille. Mulla on sellainen juttu, että jos telkkari on päällä ja kotona sekä Emma, että Tuukka selittää jotain ja pahimmassa tapauksessa vielä tietokoneelta pauhaa jotain lastenlauluja – niin mulle tulee ihan pahaolo. Musta tuntuu sellaisessa tilanteessa, että hengitys on vaikeampaa ja ajastus menee pauselle. Mun on aina pakko sanoa välillä Tuukalle, että oota nyt on pakko laittaa joku väylä mutelle. Suljen telkkarin ja pistän läppärin kannen alas ja sitten voin taas kuunnella, hengittää ja keskittyä.

Muiden tunnetilat ja ääneen sanomattomat asiat mä aistin tosi vahvasti. Pelkkä katse tai sen välttely kertoo paljon, kehonkieli kertoo paljon. Mä nään ihmisten silmistä tosi paljon. Myös se miten ihminen seisoo mun lähellä, kertoo paljon. Jos mä aistin jonkun tunteen tai asian, jota ei sanota ääneen, en osaa olla hiljaa. Se asia jää painamaan mun mieltä ja sitten mä kysyn suoraan. Saatan laittaa jollekin ystävälle viestiä, että tietkö musta tuntuu nyt tältä... Suurin osa ystävistä ymmärtää ja kertoo, että joo – oli tässä yks juttu. Mutta on myös niitä, joille se mun suoruus on liikaa. Mä en taas sitten halua esittää kaiken olevan kunnossa, jos aistin jonkun olevan pielessä. Sen takia haluan aina mieluummin nostaa kissan pöydälle, vaikka se välillä vaikeeta onkin.

***

Joskus varmasti olis helpompi jos ei olis niin herkkä. Mutta toisaalta, mulle joskus on joku sanonut, että erityisherkät ihmiset kokee rikkaammin ja monipuolisemmin kaiken. Väheksymättä vähemmän herkkien ihmisten tunteita, näin se taitaa mennä. Vähemmän herkillä ihmisillä on varmasti helpompaa ja yksinkertaisempaa mm. monien tunnepuolen asioiden kanssa, mutta ehkä me herkemmät ihmiset sitten nähdään ne sateenkaareen kaikki mahdolliset värit ja vähän niitä mahdottomiakin. 😉

– Monna <3

Mä oon paljon puhunut siitä, että itseensä pitää luottaa ja omaan tekemiseen. Se on kaiken a ja o. Se pätee myös työasioissa. Jos ei luota omaan osaamiseen ja tekemiseen, ei voi menestyä. Kukaan ei ”osta” juttuja ihmiseltä, joka kaivaa kengän kärjellä maata ja leuka rinnassa sopertaa hiljaisella äänellä tarinoitaan.

Jos kuitenkin uskoo omaan tekemiseen ja osaamiseen, on tavallaan vaan ”taivas rajana”. 😀 Mä oon tajunnut, että mä oon  tähän asti uskonut itseeni vaan tiettyyn pisteeseen asti. Oon painanut jarrua aina siinä kohtaa, kun näyttää alkavan tapahtua liikaa. Eikä se ”liika” oo koskaan ollut negatiivista, vaan pelottavan hyvää. En oo vaan uskaltanut lähteä siihen kelkkaan. En tiedä osaanko selittää, mutta oon tavallaan pelännyt menestymistä.

Oon ehkä ajatellut, että ”ei mopolla moottoritielle”. Uskonut, että mä osaan ja onnistun tiettyyn pisteeseen asti, mutta sen jälkeen mennään liian isoille vesille ja mun osaaminen loppuu. Mutta tiedättekö, ei se mee niin! Nyt mä aion uskaltaa sinne moottoritielle! Ens kevääksi on suunnitteilla aivan super makeita juttuja ja yks mun monivuotinen haave on toteutumassa!! En kestä! Pelottaa, mutta nyt aion uskaltaa ja uskoa!

Mä pääsen kertomaan teille tästä mun toteutuvasta haaveesta varmasti jo muutaman viikon päästä, mutta muutama etappi pitää vielä sinetöidä ennen kuin saan julkisesti asiasta kertoa. Toinen isompi juttu ens keväälle tulee myös tietoon varmasti joulukuun aikana viimeistään.

Mä vaan haluan kannustaa kaikkia uskomaan itseensä ja pistämään niitä haaveita paperille ylös, koska sitten niitä asioita alkaa tapahtumaan! Tottakai askeleita kohti toteutumista pitää osata itse ottaa, ei ne asiat vain toivomalla tapahdu. Mutta kannattaa uskaltaa haaveilla ja lähteä tekemään asioita niitä kohti! Se on pelottavaa – MÄ TIEDÄN! Mutta voi jumankekka mikä fiilis, sitten kun onnistuu!! OMG!

***