Kirjoitin muutamia viikkoja sitten postauksen siitä, että Emma sai päiväkotipaikan tästä meiän kodin läheltä. Silloin jännitti ja mietitytti miten vaihto onnistuu – jopa pelotti tuleeko koko ruljanssi alkamaan alusta. Kuten oon kertonut, Emmalla ei päiväkodin aloitus ollut helpoimmasta päästä. Oli kahden viikon syömälakko päiväkodissa ja joka kerta jäätiin itkun kera.

Kun Emma just oli tottunut entiseen päiväkotiin ja ruokakin oli alkanut maistumaan, tuli meille postia uudesta päiväkotipaikasta. Arvottiin jonkun aikaa, että mitä tehdään. Kävin tutustumassa uuteen päiväkotiin, joka tosiaan sijaitsee meiltä kotoa alle 5min kävelymatkan päässä. Päiväkoti kokonaisuudessaan oli isompi, mutta pikkuisten ryhmä vain se 12 lasta ja kolme hoitajaa.

Loppujen lopuks sitten järki voitti tunteet ja päätettiin yhteistuumin Tuukan kanssa, että on paljon helpompi tehdä se muutos nyt kuin syksyllä. Tässä vaiheessa Emma ei ollut ehtinyt vielä tottua silloiseen päiväkotiin kuin vajaa pari kuukautta, vaihto olisi siis ehkä helpompi nyt kuin vasta syksyllä, kun pikkuinen olis ehtinyt olla siellä jo puoli vuotta.

Nykyisestä päiväkodista tuli Emman ryhmän vastaava, aivan ihana ja lempeä nainen meille kylään uutta aloitusta edeltävällä viikolla. Tässä uudessa päiväkodissa on siis tapana aina ottaa ensitutustuminen ja kontakti lapsiin lasten kotona, turvallisessa ympäristössä. Ihana juttu! Huhtikuun puolivälissä alkoi sitten tutustumisviikko uuteen, viikko meni hyvin ja ekan kerran jätin Emman kokeilemaan ”yksin” olemista tarhassa kauppareissun ajaksi. Ei ensimmäistäkään kyyneltä, sinne hän jäi tököttämään muina tyttöinä.

En tiedä oliko sillä kotikäynnillä, tutustumisviikolla (joka tosin tehtiin jo ekassa tarhassakin) vai millä isoin vaikutus, mutta tää nykyinen päiväkoti on ollut aivan lottovoitto! Emma on syönyt siellä joka päivä, nukkunut hyvät päikkärit ja puuhannut omiaan ja leikkinyt muiden lasten kanssa. Kertaakaan ei oo jäänyt itkun kanssa, vaan joka kerta tyynen rauhallisesti jonkun hoitajan syliin.

Joku teistä lukijoistani epäili, että vaihto tulee olemaan helppo, koska Emma on jo ymmärtänyt päiväkodin tarkoituksen. Nyt vaan vaihtuisi rakennus ja hoitajat ja leikkikaverit. 🙂 No, näin se tosiaan meni. Ihan kuin Emma olis tosiaankin ymmärtänyt, että muutaman kerran viikossa käydään päiväkodissa ja sitten iskä tai äiti tulee aina hakemaan kotiin.

Voin kertoa, että olo on niin huojentunut!! Edellisessä päiväkodissa ei ollut mitään vikaa, päinvaistoin. Ainoa ”miinus” siinä oli etäisyys meiän kotiin – 15km. Nyt viedään Emma aamulla kävellen päiväkotiin ja iltapäivällä kun haetaan, kestää kotimatka sen 5min. 🙂 Tuntuu, että iso kivi on vierähtänyt sydämeltä.

Keskiviikkona päiväkodilla oli äitienpäiväkahvit ja yllätyksenä kahvien jälkeen meille äideille jaettiin maailman hienoimmat äitienpäiväkortit!! Sydän suli ja mun mielestä tää kortti on ihanin lahja mitä oon saanut!!

Emma on näyttänyt päiväkodissa jo omat metkunsa ja ilostuttanut hoitajia mm. tarttumalla rikkaharjaan ja lapioon, sekä työntämällä likaisten astioiden kärryt keittiöön. 😀 Myös Emman oma tahto ja päättäväisyys on tullut ilmi jo tarhassakin. Joka kerta kun oon hakenut Emmaa päiväkodin pihalta hiekkalaatikolta kotiin, on Emma sanonut ei, kun oon kysynyt lähdetäänkö kotiin. <3

***

1v 1kk / 1v 6kk

Vimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut tosi isoja harppauksia vauvasta pikkutytöks, varsinkin ihan viimeset pari kuukautta on ollut sellaisia.

Emman kanssa on päivä päivältä helpompi kommunikoida, koska puheenymmärrys on välillä jopa ihan yllättävän hyvää. Yks päivä tällä viikolla kysyin illalla Emmalta, että ”missä on sun unilelut”. Sanoin sen vähän niin kuin ääneen omana pohdintana, kun en oikeasti löytänyt niitä. Emma kattoi mua hetken silmiin ja marssi päättäväisesti keittiöön, avasi kattilakaapin ja poimi sieltä yhdestä kattilasta kaks unileluaan. 😀 Hän oli ne sinne piilottanut ja tiesi mistä puhun, kun pohdin unilelujen sijaintia.

Tän tyylisiä juttuja tulee tosi usein. Me ihan hämmästellään Tuukan kanssa, että miten ihmeessä tää meiän pieni tyttö voi ymmärtää jo näin paljon!! Kun puhutaan hampaiden pesusta, se osottaa omia hampaitaan ja sen jälkeen yläkertaan – siellä on kylppäri, jossa usein hampaat pestään. Kun lauseessa kuuluu sana imuri tai imurointi, hän kipittää kamalaa vauhtia vessan ovelle ja sormella näyttää, että tuolla se imuri on. (Emma muuten rakastaa imurointia)

Syöminen sujuu päivä päivältä paremmin itsenäisesti. Emma ei hirveesti tykkää syöttämisestä, vaan haluaa itse. Nykyään se ruoka jopa pysyy haarukassa tai lusikassa ihan sinne suuhun asti, eikä kaikki tipahda siinä just ennen suuta syliin. 😀 Muutenkin syömisiin liittyen on ihana, kun voi kysyä Emmalta vaikka että haluaako hän vettä ja sitten tulee joko pään nyökytys tai tiukka ei. Hän myös osaa sanoa, joo tai ei kun kysyy onko nälkä. Ja useimmiten se pitää ihan paikkansa.

Iltaisin, kun kysytään väsyttääkö ja hän vastaa ei, niin silloin oikeasti turha mennä yrittämäänkään sänkyyn. Jos taas Emma ite menee renkuttamaan turvaporttia portaiden eteen ja on ettinyt tutin suuhun ja ne unilelut kainaloon, tiedetään hänen olevan oikeasti valmis nukkumaan. Silloin nukahtaminen tapahtuukin ihan parissa minuutissa.

Emman suosikkilaulu on Ihahaa ja sitä se pieni laulaakin heti herättyään, pitkin päivää ja myös unissaan välillä. Pää-olkapää-peppu-…laulua on myös laulettu ja leikitty ja senkin Emma muistaa jotenkin tosi hyvin. Samoin sellainen Revontulitanssi -laulu, jota Emman päiväkodissa on laulettu on suosikki. Siinä Emma osaa heti laulun alettua taputtaa vauhdikkaasti käsiä reisiin (kuten laulussa sanotaan) ja iskeä kantapäätä lattiaan.

Tulee jotenkin ihan pakahduttavan ylpeä olo pienestä rakkaasta, kun tuntuu että just se oma lapsi on maailman fiksuin. 😀 Moni varmasti allekirjoittaa tän fiiliksen. 😉 Tänään 6.5.2018 Emma rakas täyttää puolitoista vuotta!! On tää vaan hurjaa miten nopeasti aika menee!!

Ihanaa ja aurinkoista, tosi keväistä sunnuntaita kaikille!!