Emma on nyt reilu 4-vuotias, pikkulapsiarki on ollut läsnä siis jo monta vuotta. Meidän parisuhde Tuukan kanssa on muuttunut tän neljän vuoden aikana tosi paljon! Muutos on tuonut mukanaan hyvää, mutta myös ei_niin_hyvää.. 😉

Mä koen välillä jopa painostaviksi sen, kun puhutaan, että ”älä unohda parisuhdetta pikkulapsiarjessa” ja ”muistakaa käyttää pienetkin hetket hyväksi” (tyyliin pesukoneen päällä Pikkukakkosen aikaan).. Tai, että ”käykää vähintään kerran kuussa kahdestaan treffeillä”..

Miksi koen nämä puheet painostaviksi?

No varmasti siksi, että vaikka nuorempana sitä olis ollut kuinka ”villi” seksuaalisesti, niin mulla EI TODELLAKAAN oo tullut tän neljän vuoden aikana kertaakaan mieleen, että Pikkukakkosen aikana mentäis pesukoneen päälle. 😀 Ensinnänkään A) meillä ei oikeastaan katota Pikkukakkosta, paitsi ehkä aamuisin ennen päiväkotiin lähtöä. Ja B) kyllä me ollaan oltu molemmat jotenkin niin poikki tästä arjesta, että niiden lasten ohjelmien aikana ollaan maattu kuin raadot sohvalla Emman vieressä.

Treffeillä me ollaan käyty YHDEN kerran neljän vuoden aikana. 😀 Se oli kyllä kivaa ja sovittiin heti silloin, että uudestaan pian. Mutta arki on vienyt mukanaan ja seuraavat ”treffit” olis ens viikon perjantaina. Heti perään 7 kuukauden päässä edellisistä. 😀 😉

Me ei muuten myöskään tykätä kumpikaan sanasta treffit pitkässä parisuhteessa. 😀 Haha! Meille molemmille se tarkoittaa treffejä jonkun kanssa, kun on vielä sinkku. 😀 😀

Me-henki on tallella

Mä luulen, että yksi syy siihen, miten ollaan ”selvitty” yhdessä tätä pikkulapsiarkea ilman avioeroa (sekin on ollut molemmilla mielessä), on se, että meillä on ”ME”-henki tallella edelleen! On isompi halu olla yhdessä ja olla perhe ja olla me, kuin erota ja olla yksin.

Huumori (vaikka välillä en sitä jaksakaan) on meillä myös iso plussa. Ollaan pystytty nauramaan vaikeille tilanteille ja vaiheille, ollaan molemmat vitsailtu, että ”jos vielä ens kesänä ollaan yhdessä..” tai ”jos me vielä seuraavana jouluna ollaan yhdessä..” jne.. 😉

On tavallaan helpottavaakin se, että me molemmat tajutaan ettei nyt oo mikään meidän parisuhteen kulta-aika menossa. Se laskee paineita. Silti kuitenkin halutaan olla yhdessä ja olla perhe Emmalle.

Ymmärrys tilanteesta helpottaa

Kyllä meillä ymmärrys ja tilanteen hyväksyminen on helpottanut asiaa. Me myös ollaan entistä sitoutuneempia, koska meille molemmille on tosi tärkeää se, että Emma saisi elää lapsuuden meidän molempien kanssa samassa taloudessa.

Me ollaan puhuttu Tuukan kanssa siitä, että jos meillä ei olis Emmaa ja oltais kinasteltu näin paljon muuten vaan, niin ilman Emmaa oltais varmasti jo erottu. 😀

Toki myös vuodet muuttaa ihmistä yleensä. Mekin ollaan tosiaan oltu nyt yhdessä jo yli 14 vuotta. Kyllä me sinä aikana ollaan molemmat Tuukan kanssa muututtu. Mutta jotenkin ollaan hyväksytty se toisen muutos ja ymmärretty sekin, että tällainen on ihan normaalia.

Meillä oli viikonloppuna Life Coach -koulussa käsittelyssä ihmissuhteet, parisuhteet, ystävyyssuhteet,, suhde itseensä jne.. Puhuttiin paljon siitä mitä rakkaus on, minkälainen on nykyään parisuhde, mitä kellekin tarkoittaa mikäkin asia ihmissuhteissa. Tosi mielenkiintoisia asioita ja niin monta eri kulmaa. <3

Monna <3

Lue myös: Kun parisuhde hukkuu lapsiarkeen.

Seuraa mun menoa myös IG:ssä @monnapursiainen

Mun mielestä on ihanaa katsoa miten jo vuoden ikäisistä ja allekin huomaa persoonan. Miten erilaisia on nää pikkutyypit. Osa on herkkiä, rauhallisia tutkiskelijoita, osa rämäpäitä ja energisiä. Ja sitten on kaikkea siltä väliltä. 😀

Meillä on Emma ehdottomasti toi rämäpää ja energiapakkaus. Varsinkin kotona ja tutussa porukassa. Mä luin eilen meidän mammaryhmästä fb:stä, siitä miten erilaisia kaikkien lapset on. Yksi kuuntelee musiikkia ja selaa kirjaa ihan rauhassa, viihtyy sylissä ja ihastelee maailmaa. Toinen juoksee ympäri kotia, kantelee tavaraa sieltä tänne ja täältä sinne, ei viihdy sylissä kuin harmituksen tullen.

Mun kummityttö on Emmaa puoli vuotta nuorempi. Nyt jo huomaa kuinka erilaisia Emma ja hän on. Molemmat pieniä ihania tyttöjä, toinen selkeästi rauhallisempi ja herkempi kuin toinen. On ihanaa miten erilaisia pieniä ihmisiä tässä maailmassa kasvaa.

Mun mielestä on tärkeää antaa lapsen olla just sellainen, kun on. Kirjoitin jokunen kuukausi sitten jutun, missä kerroin Emman olevan rämäpäinen poikatyttö. No tuosta poikatyttö-termistä tuli sanomista. 😀 Mutta se ei ollut jutun juoni. Vaan se, että vaikka mun mielestä voisikin olla hauskaa ja liikuttavaa katsoa Emman kantavan nukkevauvaa ympäriinsä mukana, hän ei piittaa tippaakaan nukesta, vaan tykkää enemmän leikkiautosta, palikoista ja kirjoista. Niin ja eläimistä, oikeista ja pehmoleluista. Pehmolelut on huomattavasti kivempia kuin nuket hänen mielestään. 😉

Ja olkoon niin. Eihän sillä oo mitään merkitystä millä Emma tykkää leikkiä. Ei nukkeleikit tai palikoilla rakentelu oo kumpikaan sen parempi leikki, molemmat on yhtä hyviä.

Emman kaveri Emil, joka on Emmaa pari kuukautta vanhempi, on taas tosi samanlainen kuin Emma. Niillä on tosi paljon samankaltaisuutta luonteissa ja tekemisessä. Jopa ilmeitä ja ääniä tulee samanlaisia, vaikka he eivät toisiaan näe mitenkään päivittäin. Käytös ei siis voi olla opittua / matkittua toisiltaan.

Mä tykkään hirveesti seurata lasten käytöstä ja sitä miten eri tavalla (ja toiset samalla tavalla) reagoi asioihin. Siinä jos missä on läsnä, kun oikein asettuu sinne lapsen maailmaan ja miettii asioita kuten he. Hämmästelee vaikka sitä, kuinka rasiasta löytyy aina ja aina uudestaan samat duplo-palikat, kun rasian kannen avaa. 🙂

***

Minkälaisia lapsosia teillä vilistää pitkin kotia?

Aurinkoista ja iloista viikon alkua kaikille!