Tuottaako joulu stressiä? Ahdistaako jo nyt tulevat juhlapyhät? Onko kauhea paniikki joulusiivouksesta ja lahjoista? 

Mulle joulu on ollut aina ihana aika vuodesta. Jouluaatto ei ole koskaan stressannut, jotenkin mulla siihen liittyy vaan hyvää mieltä ja lempeitä ajatuksia. Mun mielestä joulu on aika, jolloin ihan viimeisenä pitäisi stressata.

Me ollaan vietetty joulua nyt viimeiset kahdeksan vuotta isommalla porukalla. Tuukan vanhemmat, mun äiti ja veli, mun täti ja serkku ja äidin miesystävä. Niin ja koirat. Viime jouluna mukana oli tietysti ekaa kertaa myös Emma. ❤️ Me ollaan sovittu joka vuosi, että kaikki tekee yhdessä. Yksi tuo kaloja, toinen tekee laatikot, kolmas paistaa kinkun ja neljäs tekee jälkiruuat. jne.. Silloin yhdelle ihmiselle ei oo kertaakaan jäänyt se kaikki vastuu joulusta.

Lahjoista ollaan sovittu aina myös niin, että kenenkään ei ole pakko ostaa mitään. Joskus ollaan menty yhden lahjan periaatteella, että yksi lahja riittää ja mitään lahjavuoria ei tarvitse hankkia. Mutta aina silti lahjoja on kertynyt kuusen alle iso kasa, varsinkin silloin kun serkkuni oli pienempi tyttö. 🙂 Ja nyt varmasti käy samoin, kun Emma viettää lapsuuden joulujaan.

Suuren suuresta joulusiivouksesta en ole koskaan ymmärtänyt. Tietysti on kiva, että koti on siisti ja pölyt poissa. Mutta ei jouluna mun mielestä pidä olla kaapit ja kellarit tiptop ojennuksessa. Eihän niihin kukaan kurkistele. 😉 Kyllä jouluna tärkeintä on se läsnäolo, hyvä ruoka ja rauhoittuminen. Tottakai jos aikaa on, niin kerran vuodessa voi tehdä isomman siivouksen. 😀

Kuuntelin yhtenä aamuna aamu-tv:stä juttua, jossa keskusteltiin joulusta. Siinä kaksi haastateltavaa puhui juurikin siitä, että joulu on rauhan aikaa. Ilon ja rakkauden aikaa. Että silloin nimenomaan pitäisi vaan unohtaa kiire ja kaikenlainen stressi. Joulun tuoksut, kuten kaneli, kardemumma, hyasintti, joulukuusi, neilikka ja mitä kaikkia niitä onkaan – on rauhoittavia jo itsessään monille. Kynttilät ja joulukuusi tuo silmälle iloa ja ainakin meillä kun on jo kuusi koristeltu ja kynttilät siinä loistaa joka ilta, tuo se ihanan lempeän fiiliksen koko kotiin.

Me otettiin tänä vuonna joulukorttikuvia! 🙂 Tämä ei ole se, joka valikoitui korttiin. Vaikka ihana on tämäkin.

Haluan jatkaa Emman kanssa samaa ihanaa jouluperinnettä, joka meilläkin on ollut kotona lapsena. Samoin Tuukka haluaa. Sitä, että jouluaattona ollaan yhdessä, istutaan ruokapöydän ääressä pitkään ja keskustellaan. Nauretaan ja kuunnellaan. Syödään mahat ihan pullolleen herkullisia jouluruokia ja avataan lahjoja. Käydään hautausmaalla ja syödään joulupuuroa. Niin ja tietysti jouluaattona katsotaan myös Joulupukin Kuumaa linjaa. ❤️ Ja Lumiukkoa!

Joululaulut soi meillä jo nyt ja oon ehdottomasti sitä mieltä, että niitä lauletaan yhdessä Emman kanssa joka joulu. 🙂 Jouluperinteitä pitää jakaa ja jatkaa ja voi luoda omanlaisia uusiakin. ❤️ Joulua saa juhlia ja viettää, ihan joka kolkassa. Luin ystäväni kirjoituksen facebookista, jossa hän kertoi ettei hänen lapsensa päiväkodissa lauleta enää joululauluja, koska kaikki ei vietä joulua. Tämä oli mulle jo ihan liikaa! 😀 Vaikka kaikki ei vietä joulua niin kyllä muiden pitää saada voida juhlia sitä.

***

Rauhaa ja rakkautta! ❤️ Sekä ihanaa Itsenäisyyspäivän aattoa! 🙂

Meidän perheessä on kolme lasta. Yksi ihmislapsi ja kaksi koiralasta.

Gere, meidän esikoispoika tuli meille vuonna 2013. Pimu, tuli meille vuonna 2015 ja sitten syntyi rakas pieni tyttömme Emma vuonna 2016. Kerronkin teille nyt pienen tarinan kaikista ja siitä miten rakkaus kaikkia kohtaan on olemassa.

Gere – opaskoiran pentu

Me haimme opaskoirakoululle kasvatusperheeksi alkuvuodesta 2013. Tuukka oli lukenut netistä, että opaskoirakoulu kaipaa kasvatusperheitä labradorinnoutajille pentuvuodeksi. Ajatus kuulosti kivalta. Voisimme tehdä hyväntekeväisyyttä ja samalla saisimme vuodeksi koiran.

Kahdeksan viikon ikäisenä pieni musta pallero, Gere haettiin kotiin. Gere oli valloittava! Mennä tohelsi ympäri kotiamme, pissasi pitkään kuin tyttökoirat ja rakasti jo pennusta asti lunta. Ja ruokaa. Gere hurmasi meidät ihan satasella. Aloimme pelkäämään sitä, että miten meidän käy jos Gere läpäisee opaskoiratestit ja lähtee meiltä pois. Tiedettiin toki alusta asti, että tämä on ns. ”tarkoitus”, mutta emme todellakaan tienneet kuinka kovasti tullaan rakastamaan Gereä.

Sitten kävi kuitenkin niin, että Gere oli sellainen tohelo ja energiapakkaus opaskoiratesteissä ettei se läpäissyt niitä. Saimme Geren takaisin testeistä, mutta tulevaisuus oli silti vielä auki. Gere lähetettäisiin tullikoiratesteihin. Sydän syrjällään jännitettiin miten testeissä käy, mutta tohelo ei jaksanut sielläkään keskittyä. 😀 Saimme Gerestä oman koiran.

Pimu – ystävän koirien vahinkolapsi

Sitten tuli Pimu! Meidän ystävämme koirat oli tehneet vahingossa pentuja ja sieltä tuli maailmaan kuusi söpöä pientä koiraa. Kävimme katsomassa koiria ja ihastuttiin samantien. Halusimme antaa Pimulle kodin.

Jännitettiin, että mitähän se Gere oikein sanoo Pimusta. Jääkö pieni koiranpentu Geren alle ja ymmärtääkö meidän tohelopoika yhtään omaa kokoaan Pimun rinnalla. Gere oli aivan hämmästyksissään, mutta nopeasti heistä tuli ylimmät ystävät. Pimu juoksi Gereä pakoon ympäri kotia ja sujahti välillä sohvankin alle piiloon. Sinne Gere ei mahtunut. 😀

Pimu oli pienestä pitäen tomera tyttö. Hän näpäytti Gereä jos Gere yritti tulla syömään Pimun ruokia tai ottamaan Pimun leluja. Pimu sai Gerestä kovasti turvaa ja ihan ensimmäisistä päivistä lähtien Pimu hakeutui aina Geren päälle nukkumaan. Tekee sitä edelleen. <3

Pimusta tuli mun lellikki. Gere on aina ollut enemmän ”iskän poika” ja Pimusta tuli mun tyttö. Hellin ja lellin Pimua pienestä asti. Pidin sitä kovilla pakkasilla toppatakin sisällä ja Pimu nukkui tyynylläni pitkään. Pimu on edelleen hyvin läheisyydenkaipuinen. Hakeutuu aina tosi lähelle nukkumaan.

Emma – maailman rakkain tyttö

Sitten meidän perheeseen saapui Emma. Maailman rakkain tyttö!! Vaikka koirat olikin jo ennen Emmaa aivan todella rakkaita, rakkaus Emmaa kohtaan oli kuitenkin jotain hurjasti suurempaa. Ei sitä oikeastaan osannut edes aavistaa tai ajatella, miten paljon omaa lasta voi rakastaa.

Emma on vienyt mun sydämeni. Emma on vienyt rakkauden määrän ihan omalle tasolle. <3

Mutta onko sitten rakkaus koiria kohtaan muuttunut Emman myötä?

Ei se ole muuttunut. Rakastan edelleenkin Pimua ja Gereä ihan tosi paljon. Silti kuitenkin mun aika koirille on vähentynyt. Koirat on enemmän Tuukan vastuulla, se on mennyt jotenkin luonnollisesti niin. Emma on mun vastuulla vähän enempi ja siten oma aika koiria kohtaan on vähentynyt.

Kyllä mun mielestä on edelleen ihana välillä käydä koirien kanssa ulkona ja iltaisin kun Emma jo nukkuu, rapsutella Pimua ja Gereä. Rehellisesti sanottuna on ollut jopa huono omatunto siitä, että tämän vauvavuoden aikana en niin paljon kuin ennen ole ehtinyt olla koirien kanssa. Mutta luulen, että se tulee muuttumaan nyt kun Emma kasvaa. 🙂

Meillä on mun mielestä tosi hyvä ja toimiva kombo! 🙂 Emma tykkää todella paljon koirista ja koirat Emmasta. Gere antaa Emman ratsastaa ja vetää hännästä. Pimu pesee ja pussailee Emmaa ja on heti tarkkana, jos Emman huoneesta kuuluu iltaisin ähinää. <3

Me pidetään huolta kaikista kolmesta. On ihanaa, kun on just nää kaikki kolme rakasta lasta. 😉