Ihania taaperojuttuja!
Hahaa! 😀 Emmahan ei vielä ole lähellekään taapero. Tai no, itse asiassa en tiedä onko sille jotain ”ikämääritystä”. MUTTA on ihan super kivaa, kun nyt lähiaikoina on voinut alkaa tekemään kaikkia taaperojuttuja Emman kanssa. Tarkoitan siis sitä, että voi ihan tekemällä tehdä jotain yhdessä – ei vain katsella ja juosta perässä kun toinen touhuaa omiaan.

Sunnuntaina käytiin ystäväni Annan luona lasten synttärikesteillä. Annan poika Amos juhli 3-vuotispäiväänsä ja Annan tytär Linnea juhli 6-vuotispäiväänsä. Paikalla oli Annan sukulaisia ja muutamia läheisimpiä ystäviä lapsineen. Nämä taisivat olla Emman ensimmäiset kaverisynttärit. 😉 Oli ihana seurata, kuinka Emma katseli ja kuunteli innoissaan muiden lasten tohinoita ja touhuja. Hän kovasti olisi halunnut itsekin jo mennä mukaan ja muiden lasten luo, vaikkei vielä tietysti mitään osaa mukana tehdä.
Emma hihkui Annan terassilla, heilutteli kättään muille lapsille ja koiralle. 😉 Vaikka Emmalta jäi päikkärit välistä sunnuntaina, oli hän ihan todella iloinen kun sai kutsuilla kontata pihalla, nähdä muita lapsia ja soittaa pianoa. 😉


Tuleekohan Emmasta pianonsoittaja, kuten äidistä? 🙂
Maanantaina käytiin ystäväni Lauran kanssa HopLopissa! Lauran poika Emil on Emmaa pari kuukautta vanhempi ja ollaan paljon vaunuteltu yhdessä pitkin kevättä. Nyt Laura ehdotti jos lähdettäisiin heidän kanssaan joku päivä HopLoppiin!

Ja siis täytyy kehua kyllä paikkaa ihan vilpittömästi, eikä oo mikään maksettu mainos! 😉 Käytiin Ruoholahden HopLopissa ja siellä oli iso alue ihan tällaisille pienille taaperoille. Kaikki pehmustettua ja joka paikkaan pääsee ryömimällä, konttaamalla tai tukea vasten nousemalla. Myös kiipeily oli kivaa, koska vaikka muksahti – muksahti pehmeästi.
Kaiken lisäksi tuonne pääsi alle 1-vuotiaat ilmaiseksi! Ihan huippua! Emil ja Emma on jotenkin ihan samasta puusta veistettyjä, Emil toki Emmaa kehitykseltä vähän edellä ikänsä vuoksi. Mutta hyvin Emma pysyi perässä. Ihana oli katsoa, kun he oikeasti seurasivat toistensa tekemisiä ja välillä piti käydä ihan kosketus-etäisyydelläkin morjenstamassa.

***
Kyllä vaan on niin ihanaa puuhata yhdessä Emman kanssa ja samalla nähdä hyviä ystäviä. <3
Ihanaa tiistaita kaikille!

Lapsi somessa.
Olen miettinyt tätä asiaa nyt jonkin aikaa. En tiedä varmaksi omaa mielipidettäni. Tiesin aiemmin, mutta en tiedä enää.

Luin meidän lokakuun mammojen fb-ryhmästä mielenkiintoisen keskustelun tästä aiheesta ja päätin raapusta omia mietteitäni blogiin.
Kirjoitin raskaana ollessani tämän kirjoituksen ”Laitanko lapseni nettiin?” Kirjoitin silloin näin:
Itse olen ajatellut, että haluan jakaa lapsestamme – pienestä Vauva Pursiaisesta kuvia blogissa ja instagramissa. Samaa mieltä on Tuukka. Vauva tulee kuitenkin olemaan niin iso osa elämäämme ja todella rakas ja tärkeä osa sitä – miksi haluaisimme kätkeä jotain niin ihanaa?!
Tietysti olemme miettineet muutamia seikkoja kuvien suhteen. Mm. sen, että mitään paljaspeppukuvia emme laita nettiin. Emme myöskään mitään sellaisia, mitkä voisi jollain tapaa nolata lasta – lapsi potalla tai vauva kakkavaippaa vaihtaessa.
Olen miettinyt myös, että lapsen kasvaessa varmasti vähennän kuvien määrää ja mietin vielä tarkemmin, onko kuva sellainen ettei se halveeraa lasta. Haluan myös ajatella, että kuvat olisi sellaisia, joita vaikka kymmenen vuoden kuluttua nähdessään lapsi ei nolostuisi itse.
Olen nyt jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisikö Emman kuvien laittamista alkaa rajoittamaan. Nyt kun hän ei ole enää ihan vain pieni vauva, joka vain nukkuu ja näyttää samalta kuin kaikki muutkin vauvat. Nyt hän on jo oma persoona, pieni tytöntyllerö. Ymmärrän myös heitä, jotka ovat rajanneet oman lapsensa kokonaan pois somesta.
Maailma muuttuu!
On hankala verrata meidän omaan lapsuuteemme 80-luvulle tällaista asiaa. Me elämme somea nyt vasta muutaman vuoden kokemuksella, meidän lapsemme tulevat kasvamaan somen kanssa. Jos nyt tällä hetkellä koulussa kiusataan jotain lasta somessa olevan kuvan takia, voi hyvin olla ettei enää viiden vuoden päästä niin ole – sillä se on silloin jo niin yleistä. Lapsethan kiusaavat erilaisuuksista, asioista jotka eivät ole arkipäivää ja yleistä.
Mitä someen voi laittaa?
Olen edelleen sitä mieltä, että en halua laittaa Emmasta kuvia, joissa hän on alasti tai tekee jotain sellaista, joka voisi olla myöhemmin hänen mielestään noloa. Tietenkään en voi tietää, mikä hänen mielestään on noloa ja mikä ei. Mutta voin päätellä ainakin osan. Kun Emma menee tarhaan ja kouluun, kysyn ehdottomasti häneltä aina luvan kuvien julkaisemiseen.

Perhebloggarit ja julkisuuden henkilöt
Monet bloggaajat ja julkisuuden henkilöt rajaavat kuvistaan lastensa naamat pois. Mutta perhebloggaajat ja monet julkisuuden henkilöt myös näyttävät oman lapsensa naaman. Olen miettinyt, että jos vaikkapa minua enemmän seuraajia omaavilla henkilöillä on kuvia somessa omista lapsistaan voi minullakin olla. Somessa lapsensa/lastensa kuvia löytyy mm. Nanna Karalahdelta, Martina Aitolehdeltä, Mutsis on -bloggaaja Emilialta, Umpulta, Fit you too -Katrilta, Hilla’s Blogin Hillalta, Laura Peipolta, Hanna Gullichseniltä, Oi mutsi mutsi -bloggaaja Elsalta, Juoksujalkaa Lauralta jne jne… Vaikka omia tekemisiään ei kannata verrata muiden tekemisiin, voi tässä asiassa kuitenkin miettiä ettei ole ainut, joka someen jakaa vauva/lapsikuvia.
***
Joka tapauksessa, olen kuitenkin nyt miettinyt sitä miten kauan vielä jaan näinkin paljon Emmasta someen. Syksyllä aloitan treenihommat kunnolla ja palaan myös töihin. Sitä kautta olen ajatellut, että blogini palaisi taas enemmän ”juurilleen” ja sinne treeni/hyvinvointi-maailmaan. Mutta koska Emma on iso(in) osa elämääni, haluan ylpeänä äitinä hänestä aina välillä kertoa tulevaisuudessakin.

***
Mitä ajatuksia tämä aihe teissä herättää?



2