Hae
Monna Pursiainen

Väsynyt.

Sitä sanotaan, että kun energinen ja koko ajan touhuava ihminen pysähtyy – hän väsähtää. Että sitten vasta pysähdyttyään huomaa, kuinka väsynyt onkaan. Allekirjoitan tämän täysin.

Me ollaan nyt oltu juhannuksesta asti ”lomalla”. Tarkoittaen siis sitä, että Tuukalla ei ole asiakkaita ja minäkin olen lomamoodilla. Silti nyt viikon verran lomailtuamme tunnumme olevan molemmat väsyneempiä, kuin ennen lomalle jäämistä.

Olen jostain syystä ihan kokonaisvaltaisesti todella väsynyt. Otsani kukkii ja keho on väsynyt. Ihan kuin kroppakaan ei jaksaisi toimia täydellä teholla nyt. Pinnakin on lyhyt.

Emman ”äitivaihe” jatkuu edelleen hyvin vahvana. Ja vaikka se onkin ihan äärettömän ihanaa, kun toinen kapsahtaa kaulaan ja puristaa pienillä käsillään kovaa, niin silti välillä olisi ihanaa katsella vierestä Emman kapsahtamista iskän kaulaan. Toki hän viihtyy Tuukankin kanssa.

Tiedän, että nyt jotkut äidit on varmasti siellä taas ihan huuli pyöreänä. Että hyvänen aika, oliko tämä se äiti joka tarvitsi ja ennen kaikkea halusi sitä omaa aikaa..
Mutta tiedän, että meitä äitejä on paljon, keitä väsyttää. Ketkä haluavat ja tarvitsevat sitä omaa aikaa. Eikä kukaan meistä rakasta lastaan (lapsiaan) yhtään vähempää tai enempää, kuin ne äidit, jotka sitä omaa aikaa ei halua.

Myös meitä ihmisiä on erilaisia, jotkut väsyvät helpommin ja toiset pystyvät paahtamaan pidempään ilman väsymystä. Toiset myös stressaantuvat herkemmin kuin toiset. Eikä tässäkään etsitä parempaa tai huonompaa. Meitä on vaan niin moneen junaan.

Minä ihan rehellisesti joskus ihmettelen kuinka vaikkapa kolmen pienen lapsen vanhemmat jaksavat. Tai miten yksinhuoltajat selviävät vauvavuodesta tai taaperoiästä. Sillä jos minulla ei olisi Tuukkaa tässä tämän talouden pyörittämisessä mukana, en tiedä miten selviäisin.

Olen aika varma, että Emma tulee olemaan temperamentiltaan vahva ja voimakas. Hän on horoskoopiltaan skorpioni ja pikkuneidin tulisuus ja omapäisyys näkyy jo nyt. Juhannuksena lounastaessamme eräässä pienessä ravintolassa Kustavissa, viereisen pöydän nainen ihmetteli miehellensä ”lähteepä noin pienestä kova ääni” – kun Emma ilmaisi tahtonsa jossain asiassa. Ja tämä on tullut selväksi meille vanhemmillekin moneen otteeseen. 😉

Yöt ovat tällä hetkellä katkonaisia, koska seisomistaito vahvistuu koko ajan. Hän kampee itsensä pinnasängyssä heti herättyään reunoja vasten seisomaan. Myös yöllä. Hampaita tulee yläleukaan kovaa vauhtia ja sekin tekee öistä levottomia.

Aina puhutaan niistä vauvan vaiheista.. Kyllä minä sanon, että tämä vaihe on myös iskällä ja äidillä. Nimittäin erittäin väsynyt vaihe.

***

Ex tempore Tallinnaan!

Samat aiheet ne pyörii aina tietyn aikaa ilmoilla, ainakin omissa kirjoituksissani. Ne on ne aiheet, jotka sillä hetkellä polttelee mieltä. Tai muuten vain mietityttää tai kiinnostaa. Tällä hetkellä se on aikatauluton elämä. Ainakin edes kesäloman ajan.

Laitoin maanantaina illalla viestiä äidilleni ja veljelleni, että lähdetäänkö keskiviikkona käymään päiväretkellä Tallinnassa. Heillä ei ollut mitään sovittuna, joten varasin meille liput. Lähdimme nelistään, Emma, minä ja äitini ja veljeni. Tuukka jäi kotiin koirien kanssa, viettämään omaa aikaa.

Keskiviikkona aamusta asti oli sininen taivas. Oli tosi kiva lähteä käymään Tallinnassa. Yksi kivoimmista asioista siinä oli se, että sitä ei ollut pitkin kevättä suunniteltu ja lyöty kalenteriin, vaan se tapahtui ex tempore. Tietysti kivaa oli myös seura ja myös Tallinnassa paistanut aurinko siniseltä taivaalta.

Päätimme vanhaan kaupunkiin kävelemisen sijaan suunnata suoraan satamasta Telliskiven alueelle. Oletteko käyneet? Jos ette, käykää siellä seuraavalla Tallinnan reissulla. Sieltä löytyy ihania kahviloita ja ravintoloita, myös ihana tori/kauppahalli. Ja yksi ihana lastenvaateliike, nimeltä Nona. 🙂

Kävimme syömässä ravintolassa nimeltä F Hoone ja pyörimme Telliskiven alueella hetken aikaa. Sitten olikin jo paluumatkan aika.

***

Olen pitänyt juhannuksen jälkeen ja aion pitää heinäkuun ajan kalenteria hyvin tyhjänä. En halua sopia mitään. Koska en halua ottaa nyt stressiä aikatauluista. Jos mieleni tekee lähteä vaikka uimaan Kumpulan maauimalaan Emman kanssa, haluan voida tehdä sen ilman, että pitää miettiä oliko jotain sovittua tälle päivälle. Tai toisaalta, jos haluan vain olla kotona tekemättä mitään, niin sekin on ok.