Eilen oli aivan ihana tapahtuma Hyvinvoiva äiti. Me Emman kanssa päätimme vuoden alussa, että haluamme järjestää tapahtuman äideille. Sellaisen päivän, jossa kannustettaisiin jokaista äitiä toimimaan parhaalla näkemällään tavalla – niin töihin palaamisessa, lastenhoitojutuissa, treenamisen kanssa ja sen oman ajan ottamisen kanssa.

Mietimme Emman kanssa tapahtuman sisältöä ja mitä sillä haluttaisiin äideille antaa. Mietimme jotain ihanaa ja inspiroivaa paikkaa, jossa tapahtuman järjestäisimme ja oikeastaan heti ensimmäiseen ideaan olimme tyytyväisiä. Halusimme järjestää tapahtuman super kauniissa Lavli Living Roomissa. Mietimme, ketkä ihanat äidit pyytäisimme mukaan päivään ja päätimme kutsua upeat ja insporoivat, aivan ihanat äidit Kirsin, Umpun ja Evelinan. Onneksi kaikki heistä halusivat olla mukana päivässä. <3 Mietimme vielä, että olisi hyvä jos päivässä olisi mukana myös ammattilainen puhumassa raskauden jälkeisestä liikunnasta, joten halusimme ehdottomasti paikalle taitavan ja erittäin pätevän osteopaatin Saran. Pisteeksi i:n päälle halusimme päivän loppuun vielä treeniosuuden, joka ei olisi ”hullu hikijumppa”, vaan nimenomaan mietitty kokonaisuus synnyttäneille naisille, joiden lantionpohja ehkä vielä kaipaa treeniä. Saimme päivään mukaan upean ja ihanan liikunnanohjaajan Inarin.

Umppu, Eve, Kiti, minä ja Emma = Dream team 😉

Päivän aikana juttelimme paljon kaikenlaista. Kaikki sai puhua, ei vain me järjestäjät ja panelistit. Halusimmekin, että tapahtumassa saadaan jakaa omia kokemuksia ja kerättyä sellaista vertaistukea asioille. Tapahtuman aikana ei tuomittu ketään. Eilisen aikana ei todellakaan tuntunut kertaakaan, että äiti on äidille susi. Me kaikki äidit vedimme yhtä köyttä, ihan jokainen. Vaikka meillä oli erilaisia mielipiteitä tai toimintatapoja, koko ajan vallitsi hyväksyntä ja suvaitsevaisuus vahvasti ilmapiiriä.

Kiti sanoi tilaisuuden alussa, että meidän jokaisen äidin tulisi ymmärtää sellainen asia, että jokainen äiti on erilainen. Ainahan puhutaan siitä, että jokaisen vauva kehittyy eri tahtiin, jonkun pienokainen oppii kääntymään 2kk -ikäisenä, toisen 5kk -ikäisenä. Joku oppii puhumaan ensin ja vasta sitten kävelemään. Kiti sanoi niin hyvin sen, että myös me äidit kehitytään eri tahtiin. Meistä jokaisesta kehittyy vauvan ja lapsen kasvamisen myötä erilaisia äitejä. Kaikille erilaisille tavoille pitäisi antaa vapaus, eikä tuomita toisen äidin erilaista tapaa kasvattaa tai olla äiti. Paitsi tietysti niille tavoille, jotka satuttaa lasta. Mutta sen kaikki varmasti ymmärtävät.

Puhuimme myös siitä, että ei pitäisi tuomita ketään instagramin tai blogin perusteella. Koska tuskin kukaan sosiaaliseen mediaan päivittää koko elämäänsä, jokaista sekuntia myöden. Sen vuoksi muut kuin itse perhe ei tiedä koko totuutta. Se, että jonkun yhden kuvan perusteella aletaan syyttämään jotain äitiä itsekkääksi ja jotain toista laiskaksi läskiksi on ihan täysin väärin. Pelkkien kuvien tai blogikirjoitusten perusteella voi vain olettaa asioita, ei tietää faktoja. Ja se, että joku toinen päättää tehdä toisin kuin itse – ei ole tuomittava asia. Ei toisen erilaiset toimintatavat ole mikään oikeutus syytöksille tai haukkumiselle.

Valitettavan moni tapahtumassa olleista äideistä oli kokenut somen raivon ja siellä todistaneet väittämän äiti on äidille susi todeksi. Yksi oli saanut kuulla inhottavia kommentteja instagram-kuvastaan, jossa hän oli croptopissa salilla, hänestä tehtiin itsekäs äiti yhden kuvan perusteella. Toinen oli saanut kuulla kamalaa paasausta juoksulenkille kiirehtimisestä, yhden instagram-kuvan perusteella – todellisuudessa hän oli vaunulenkillä kävellen. Kolmas oli saanut palautetta liian aikaisin töihin palaamisesta ja neljäs siitä, kun oli käynyt ystäviensä kanssa muutamalla viinilasillisella.

Puhuimme siitä, että aina äidillä ei ole varaa valita kolmen vuoden kotona olemista, on palattava taloudellisista syistä töihin. Tai sitten on vain halu palata töihin, vaikkapa osa-aikaisesti. Puhuimme siitä, että joskus äidit haluavat lähteä vähän tuulettumaan, mutta sekin on ok jos ei halua. Puhuimme, että se on todella ok jos haluaa ja pystyy taloudellisesti olemaan kotona lapsen kanssa monta vuotta. Mutta että sekin on ok, jos haluaa palata töihin aiemmin. Monelle äidille työkin saattaa olla sitä ”omaa aikaa”. Puhuimme myös siitä, että ei sitä omaa aikaa ole pakko ottaa, jos ei siltä tunnu. Ei kaikki äidit tunne tarvetta omalle ajalle, edes tunniksi päivässä ja se on todella ok. Mutta myös se on todella ok, jos haluaa sen tunnin päivässä tai vaikkapa kaksi. Jos joku äiti haluaa lähteä treenaamaan, kun vauva on vielä pieni – se on täysin ok. Sekin on ok, jos liikunta ei kiinnosta pätkääkään ensimmäisen vuoden aikana.

Palaa töihin aikaisin tai on kotona pitkään, lähtee tyttöjen kanssa lasilliselle tai on kotona perheen kesken, lähtee salille treenaamaan tai liikunta ei voisi vähmpää kiinnostaa – mikään näistä tavoista ei ole toista parempi tai oikeampi. Ei mikään näistä tavoista vähennä tai lisää rakkautta lasta kohtaan.

Kuulimme päivän aikana paljon faktaa siitä, kuinka kauan naisen keho palautuu synnytyksestä. Miten treenaamaan lähteminen kannattaisi aloittaa ja mitkä on niitä lajeja tai liikkeitä, jotka voivat tehdä eniten hallaa lantionpohjalle tai erkaumalle.

Tapahtuma oli aivan super onnistunut, inspiroiva ja ihana!! Olen niin iloinen eilisestä päivästä. Kiitos ihan jokaiselle tapahtumaan osallistujalle!! Kiitos meidän ihanat panelistit, kiitos Sara ja Inari! Kiitos Lavli Living Room ja kiitos tarjoiluista ja lahjapussukoiden sisällöstä Evoke, Foodin ja Goodio. 

***

Äidit, pidetään yhtä!! Ei olla toisillemme niin ankaria! Ei olla ainakaan susia toisillemme! Hyväksytään erilaiset tavat kasvattaa ja olla äiti.
Ei toisen tapa ole itseltä pois, ei toisen tapa kasvattaa tee omasta tavasta huonompaa.

Pus!

Tänä aamuna facebook muistutti minua vuosi sitten kirjoittamastani toivepostauksesta Kiitollisuus toimivaa kehoa kohden. Eilen juttelin myös hyvän ystäväni kanssa kiitollisuudesta. Me ihmiset usein kun tuppaamme unohtamaan ne asiat, jotka on hyvin. Murehditaan ehkä jostain tulevasta tai tässä hetkessä olevasta huonosta. Mutta ei muisteta, että moni asia on kuitenkin erittäin hyvin.

Törmäsin viime viikolla instagramissa kuvaan, joka oli mielestäni älyttömän hyvä. Nyt en enää muista tarkalleen miten se meni, tai kuka sen oli julkaissut, mutta siinä oli tämän tyylinen viesti:

Tiskit on tiskaamatta, mutta meillä on astioita.

Pyykkivuori on iso, mutta meillä on vaatteita.

Pölyä on lattioilla, mutta meillä on koti.

Tämä oli mielestäni ihan älyttömän hyvä oivallus! Niinpä niin! Eihän tässä arjen häsellyksessä useinkaan tule miettineeksi sitä, että oikeasti on se katto pään päällä, on astioita jota tiskata ja on niitä pyykkejä joita pyykätä. Tulee vaan helposti kiukustuttua siitä, että on likaista ja sotkuista ja pitäisi ehtiä sitä ja tätä.. 

Kävin eilen osteopaatilla hoidatuttamassa erkaumaani. Olen nyt syönyt säännöllisesti kollageenia ja jättänyt kaiken treenamisen pois. Ainoa treeni mitä olen tehnyt on ollut vaunulenkit ja lantionpohjalihasten aktivointi ja harjoitteet syville vatsalihaksille. Eilen sain kuulla, että erkauman tilanne on lähtenyt paranemaan! Voi että, kuinka iloinen olin siitä!! Pikku hiljaa kehoni paranee, kun vain jaksan maltilla tehdä näitä juttuja enkä höyryä salille treenaamaan. 😉 Olen kiitollinen siitä, miten vartaloni toimii ja ottaa vastaan apua.

Puhuimme ystäväni kanssa siitä, että sitä tulee väsyneenä huokailtua ja tuskasteltua jos kaikki ei kotona ole tiptop ja koirat hilluu ja vauva itkee. Mutta puhuimme myös siitä, että minulla on ne koirat, koti ja pieni ihana rakas tytär, sekä ihana mies. Ystäväni taasen on raskaana ja hänellä on ihana mies ja ihana koti. Kun lauantaina luin itkua tihrustaen juttua eräästä naisesta, joka oli joutunut synnyttämään kuolleen vauvan viikolla 39+6, mietin kuinka kiitollinen olen siitä, että meillä on tämä pieni rakas pakkaus tässä näin. Ihan sama, vaikka se välillä olisi vähän kiukkuinen. Oikeasti ihan sama!

Vaikka kuinka välillä väsyttää ja turhauttaa jokin tilanne, yritän ainakin itse nyt ajatella taas sitä, että miten hyvin minulla on asiat. En oikeasti halua valittaa siitä, että en pääse vielä treenaamaan, sillä minulla on kuitenkin toimiva vartalo ja siinä nyt vain pieni tilanne joka korjaantuu ajan kanssa. En halua valittaa siitä, jos kotona on kaksi roskapussia eteisessä, eikä niitä ole ehditty viemään, koska meillä on kuitenkin se koti. En halua turhautua Emman itkuun, koska hän on hyvin tyytyväinen lapsi ja itkee oikeasti todella vähän, vain silloin kun väsyttää tai on nälkä. En halua hermostua koirille, kun ne vinkuvat tai sähläävät kotona, sillä meillä on ne ihanat koirat. En halua kiukutella Tuukalle pienistä asiosita, sillä minulla on maailman ihanin mies.

Mutta koska ihmisiä me vain olemme, välillä kiukuttaa ja suututtaa ja turhauttaa, vaikka kaikki asiat olisivatkin todella hyvin. <3

***

Mutta mistä sinä olet juuri nyt kiitollinen? 

Ihanaa päivää toivotellen,