Lauantaina kävi sellainen p**kamyrsky läpi meidän tuulettimien, että päätimme katkaista siivet heti.

Päätimme katkaista avoimuuden siivet vauva-arkeemme ainakin hetkeksi, koska haluamme suojella perhettämme mielipahalta ja muiden (tuntemattomien ja ulkopuolisten) arvostelulta.

Vauvamme on meille niin rakas, että emme voi sitä sanoin kuvailla. Tämän tunteen tietää varmasti jokainen isä tai äiti. Haluamme vain ja ainoastaan parasta pienelle rakkaalle prinsessallemme. Teemme kaikki, ihan kaikki ratkaisut vauvan tarpeet ensimmäisenä mielessä. Hän on meidän elämämme tärkein ja rakkain.

Vauva tulee näkymään jatkossakin jonkin verran täällä blogissa ja muualla somessa, mutta lauantaisen ”palaute”myrskyn ansiosta jätämme ison osan kertomatta nyt ainakin vähäksi aikaa. Se osa jää vain meille ja meidän ystävillemme, sekä perheelle.

En halua enää kertaakaan itkeä niin paljon ja kokea sitä ahdistusta, jonka koin lauantaina. Kuinka minulle tuntemattomat ihmiset lähettelivät viestejä siitä, kuinka olemme menneet pilaamaan lapsemme aivojen kehityksen, sekä aiheuttaneet hänelle ahdistusta laittamalla hänet äidistä eroon yli tunniksi. En halua lukea yhtään sellaista kommenttia, että johan on kumma kun isä juoksee lenkiltä toiselle vauvan kanssa ja äiti ikävöi kotona. Isä on meidän (kuten tuhansissa muissa) kotona vauvalle yhtä tärkeä vanhempi, kuin äiti. Vaikka äidin syli onkin alussa turvallisin pienelle, on meillä isän syli yhtä rakastava, luotettava ja turvaa antava.

Sua vain yli kaiken mä rakastan.

Tulemme kertomaan vauvan nimen, kun ristiäiset on pidetty. Tulemme kertomaan mitä meille kuuluu ja miten vauva kehittyy ja kasvaa. Tulemme kertomaan snäpissä ja instagramissa arjen pikkujuttuja. Mutta rajaamme pois asioita tästä lähtien. Sillä haluamme olla onnellinen perhe, emmekä syyllistää itseämme vanhempina, varsinkaan kun emme mitään muuta kuin halua olla maailman parhaimmat vanhemmat lapsellemme. ❤️

Kiitos teille, jotka olette ymmärtäneet, tsempanneet ja kertoneet, että kyllä teilläkin pienet vauvat ovat olleet äidistä erossa yli tunnin ja silti heistä on kasvanut täysipäisiä ja terveitä, rakastettuja ihmisiä. Kiitos teille, jotka olette kertoneet, että on jopa ihan normaalia jos lapsi on alle vuoden ikäisenä jo yökylässäkin. Kiitos teille, jotka olette muistuttaneet siitä, että on olemassa myös järkeviä ja suhteellisuudentajun omaavia ihmisiä. ❤️

Muistutuksena teille linkkien lähettäjille; lähdekritiikki! Netistä löytyy paljon artikkeleita ja postauksia, jonka kirjoittaja on sitten kotiäiti, sairaanhoitaja tai vaikkapa psykologi, mutta tekstistä puuttuu lähdeviittaus. Tällöin kirjoitus on useimmiten vain mielipidekirjoitus. Jos on kyse tieteellisistä tutkimuksista, on aina teksteissä lähdeviittaus. Jos teksti on vain mielipidekirjoitus, ei sen perusteella tule tuomita kenenkään kasvatusmetodeita. Varsinkaan silloin, kun kyseessä on rakastavat vanhemmat ja äärimmäisen rakastettu lapsi. 

***

Minä suojelen sinua kaikelta, 
mitä ikinä keksitkin pelätä.
Ei ole sellaista pimeää,
mitä minun hento käteni ei torjuisi.

Äiti lähtee salille ja jättää neliviikkoisen vauvan kotiin isän kanssa tunniksi.
Huono äiti?

Äiti on kotona 24/7 ainakin ensimmäisen vuoden, ei käy edes ruokakaupassa ilman vauvaa. Hyvä äiti?

Äiti käy treenaamassa muutaman kerran viikossa, isä saa kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa, äiti saa omaa aikaa ja lisäenergiaa.
Fitmama + kotiäiti = parempi äiti?

Meillä ihmisillä on monesti tapana olla kovin mustavalkoisia. Se on joko niin tai näin, välissä ei ole vaihtoehtoja. On sitten kyse treenaamisesta, imettämisestä, ruokavaliosta tai mistä vain. Myös ”my way or the highway” on ajatusmallina vähän liiankin tuttu monille. Ei nähdä sen oman toimintatavan ulkopuolelle, että siellä olisi mitään hyvää.

Pikkulasten äitien liikunta tai liikkumattomuus on yksi mielipiteitä vahvasti jakava juttu. Osa on sitä mieltä, että äidit jotka haluavat treenaamaan lapsen ollessa alle puolivuotias, ovat itsekkäitä äitejä. Osa taas on sitä mieltä, että treeni on omaa aikaa ja tekee ainoastaan hyvää äidin jaksamiselle ja treenihetkien kautta on taas entistä parempi äiti pikkuiselleen. Joillakin on kova hinku treenin pariin, että pääsisi nopeasti takaisin raskautta aiempiin mittoihin ja sitten esitellään sixpackia somessa jo pari kuukautta vauvan syntymän jälkeen. Jotkut jää kotiin ja treeni-into katoaa ihan täysin ja tilalle tulee ehkä jopa herkuttelu. Niin tai näin, onko kukaan toista parempi äitinä?

Sitten on meitä, jotka hinkuvat treenin pariin, koska se tuo vaan niin käsittämättömän hyvän fiiliksen niin henkisesti kuin fyysisesti. Meitä, jotka ajattelee, ettei tunti erossa vauvasta tee henkisesti suurta lovia vauvan tunne-elämään. Meitä, jotka ajattelee äidin oman ajan vain lisäävän rakkautta lastaan kohtaan. Jopa vain puolituntia joogasalissa tai kuntosalilla, tai vaikka oman olohuoneen nurkassa käsipainoja nostellen tuo energiaa ja endorfiineja hurjasti.

Olen vahvasti sitä mieltä, että se ei ole itsekästä haluta liikkumaan sitten synnytyksen jälkeen, kun kroppa on siihen valmis. Olen vahvasti sitä mieltä, että oma aika tekee äidin mielenterveydelle pelkästään hyvää. Se ei tarkoita sitä, etteikö äiti haluaisi olla vauvan kanssa. Ei lainkaan! Toki on tilanteita, joissa äiti ei vain pääse kotoa vauvan luota pois niin helposti. Yksinhuoltajat tai vaikkapa perheet, joissa isä tekee työmatkoja paljon.

Meillä tyttö täyttää pian viisi viikkoa ja ne muutamat kerrat mitä olen käynyt yksin kaupungilla pyörähtämässä tai ystävän kanssa kahvilla on ollut pelkästään hyviä kokemuksia. Silti joka kerta kotoa vauvan luota lähtiessa on sydämessä kouraissut, miten raaskin lähteä vauvan luota. Mutta voi sitä ikävän määrää ja rakkauspuuskaan suuruutta sitten, kun olen kaupasta tai kahvilta palannut kotiin pienen rakkaan vauvamme luo. <3 <3 <3 Silti; näitä rakkauspuuskia tulee ihan vauvan luota lähtemättäkin. 🙂 En minä ainakaan kaipaa sitä omaa aikaa sen vuoksi, että rakastaisin lastamme enemmän tai että kaipaisin pois hänen luotaan. Kaipaan vain niitä muitakin juttuja elämässäni. <3 Mutta hetkikin pois vauvan luota vain korostaa rakkautta.

Odotan ihan hirmuisesti jo sitä, että pääsen tekemään ensimmäisen kevyen salitreenin. Ehkä jo ensi viikolla yläkroppaa tuetuilla liikkeillä. Eilen kävin Galleria Esplanadilla sijaitsevassa Lavli Living Roomissa tekemässä ihan kevyen kehonhuollon ja voi että miten oli ihana fiilis istua jumppamatolle ja vähän venytellä. Tuukka tykkäsi kovasti, kun sai olla tytön kanssa ihan vain kahdestaan kotona. Tutustua vauvaan ja ihmetellä hänen touhujaan.

Tiedän sen treenin tuoman endorfiiniryöpyn olevan aivan valtava. Ja olen todella positiivisesti yllättänyt siitä, kuinka kovasti treenin pariin kaipaankin. Mietin nimittäin raskauden loppuvaiheessa, että mitä jos treeni ei enää maitakaan?! Ei se tietysti olisi ollut mikään kuolemansynti. Mutta asia mietitytti minua, kun nyt olen muutaman vuoden ajan tottunut liikkuman monta kertaa viikossa ja teen sitä myös työkseni. 😉

***

Joka tapauksessa, olen sitä mieltä ettei tässä asiassa ole oikeaa tai väärää tapaa. Itselleni paras tapa on se, että pääsen välillä treenaamaan. Jollekin toiselle äidille treenaamattomuus on paras tapa. Mutta kumpikaan meistä ei ole toista parempi tai huonompi äitinä.

Ja sitä paitsi sen ei tarvitse olla joko Fitmama tai Kotiäiti, se voi olla fitti kotimama. 😉