Kirjoitin muutama päivä sitten instagram-tililleni kuvan kera näin:
”Kuka on ystävä oikeasti? Kehen voit luottaa? Kuka on ystävä vain siksi, että saattaa hyötyä sun näkyvyydestä?”

Lupasin kirjoittaa tästä asiasta blogiin. Ajattelin ensin, että kirjoitan vain ystävyydestä. Mutta kirjoitankin aitoudesta. Monen asian suhteen aitous on aina parempi vaihtoehto, eikö? Jos ystävä on aidosti ystävä, on se 100% parempi, kuin ystävä teeskennellen. Jos ihminen on aito, on se 100% hienompi asia kuin se, että teeskentelee. Jos joku haluaa ostaa aidon Louis Vuittonin laukun ja hänellä on siihen varaa, niin go fot it. Mutta minkä vuoksi ostetaan kopio? Että halutaan olla jotakin? Esittää. Teeskennellä.

Nuorempana esitin minäkin.
Katsoin joitain tyttöjä ylöspäin ja halusin olla kuin he. Muistan kun yläasteen seitsemmännellä luokalla pyysin synttärilahjaksi maihareita, polvisukkia ja skottiruutuista lyhyttä vekkihametta. Olin nähnyt meidän lukiossa olleella tytöllä vekkihameen, beiget polvisukat ja mustat maiharit. Ja se tyttö näytti niin kauniilta. Halusin näyttää samalta. Muistan jopa, että katsoin miten hän kävelee, yritin vähän opetella samanlaista kävelytyyliä. Mutten oppinut. Onneksi. Onneksi jatkoin kävelemistä ihan omalla tyylilläni, mutta vekkihame päällä ja maiharit jalassa.

Lapsuuteen kuuluu tietynlainen esittäminen, mutta ehkä sitä voi kutsua kuitenkin enemmänkin itsensä ja oman roolin hakemisena, kuin esittämisenä. Se kuuluu lapsuuteen ja nuoruuteen. Mutta aikuisena pitäisi kuitenkin sitten jo osata olla oma itsensä. Mielestäni.
Tämä raakaruoka- ja superfood-hypetys on niin suurta, että monet menettää todellisuudentajun tälle. Joillekin käy niin, että raakasuklaata maistettuaan ei enää halua maitosuklaata, tai olo mikä tulee spirulina-lehtikaali-maca-pinaatti-lucuma-smoothiesta on niin hyvä, että ei halua enää aamuisin syödä leipää, vaan juoda vain smoothieita. Eikä siinä mitään. Ne on molemmat hienoja juttuja ja jos joku 100% haluaa elää niin, se suotakoon. Siitä ei ole haittaa kenellekään. Mutta jos syö salaa iltaisin kotona Fazerin sinistä ja kertoo kovaan ääneen kaikille ettei enää sorru tavallisiin makeisiin, niin se on perseestä jos mikä. Miksi pitää esittää?

Mä olen kertonut avoimesti täällä blogissani, että välillä menee parisataagrammaa filmtownin irttareita ihan sujuvasti kurkusta alas. Haluan olla rehellinen. En koe mitään syytä miksi esittäisin muuta. Miksi kertoisin eläväni pelkästään raakasuklaalla ja mehiläisen siitepölyllä ja sitten kuitenkin mättäisin turpaani ranskalaisia ja nakkeja harvase ilta? Mitä hyötyisin sellaisesta käytöksestä? Jos joku kokee, että mun uskottavuuteni pt:nä tai hyvinvointibloggarina sen vuoksi kärsii, niin sittenpähän kokee. Voin ainakin katsoa itseäni silmiin ja sanoa olleeni rehellinen.

Entä sitten ne ystävät? Mistä voi tunnistaa aidon ystävän?
Meillä täällä ”bloggaajien maailmassa” on varsin valitettavaa olla epäaito. Verkostoidutaan ja ollaan niin maan perkeleen hyviä ystäviä aina instagram-kuvien ajan, mutta kun päästään siitä tyypistä eroon, niin huh huh ja läyhääminen alkaa. Jos joku ”ystävä” valitsee menonsa sen mukaan, että mistä hyötyy enemmän, niin silloin on mun mielestä aitous kaukana.
Vaihtoehto A: muutamat rakkaat ystävät koossa illanvieton merkeissä
Vaihtoehto B: hajuveden lanseerausbileet, jossa paikalla silmäätekeviä = mahdollisuus verkostoitua/saada näkyvyyttä
Mitä luulette, kumman valitsee ystävä, joka välittää ja on aidosti ystävä? Tuleeko se sun kanssa viettämään iltaa? Vai meneekö se johonkin kokkareihin keimailemaan?

Mä olen valinnut molempia vaihtoehtoja. Rehellisesti sanottuna. Mutta koskaan en ole valinnut vaihtoehtoa B, jos samaan aikaan on ollut mahdollisuus tavata hyvää ystävää.
Tykkään tutustua uusiin ihmisiin kyllä, mutta sellaiseen eipäaitoon länkyttämiseen en enää osaa mennä mukaan. Ennen osasin. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä ja elämänkokemus, Ei tarvi enää. Silti voi olla ystävällinen kun tapaa uusia ihmisiä. Ja toki tässä työssä on kokkareita ja tilaisuuksia, missä haluan käydä. Ymmärrätte kuitenkin varmasti pointtini?

Ihana Marissa on yksi niistä aidoista ystävistäni. Johon en itse asiassa olisi tutustunut ilman verkostoitumista ja pressitilaisuuksia. 😉 Aitoja, ihania ystäviä mulla on suurin osa kuitenkin jostain muualta kuin blogimaailmasta. Aidot ystävät, niistä oon puhunut ennenkin. Ne joita kiinnostaa sun asiat yhtä paljon kun sua kiinnostaa niiden asiat. <3 Aidot ihmiset, jotka ei teeskentele ystävää tai teeskentele mitään muutakaan.

Jos joku antaa tilaa ratikassa vanhukselle vain sen vuoksi, että pääsee kirjoittamaan siitä someen. Onko hän silloin ollut aidosti kohtelias? Kohtelias kyllä, pääsihän se vanhus istumaan. Mutta oliko teon perimmäinen tarkoitus olla hyvä ja auttaa vanhempaa, vai päästä pätemään teolla somessa?

Mä syytän kyllä tätä somea aitouden puutteesta. Ihmisillä hämärtyy raja. Millä on oikeasti väliä? Miksi syödä superfoodia; siksi että siitä tulee hyvä olo vai siksi, että voi kertoa tehneensä sen? Miksi auttaa lähimmäist; siksi että saa auttaa vai siksi, että voi siitäkin ehkä hyötyä jotenkin? Miksi tehdä uusia tuttavuuksia ja olla jonkun kaveri?

Ihana elokuva ystävyydestä. <3

Olkaa ihmiset aitoja. Kyllä se niin vaan on, että aitoutta kunnioitetaan ja arvostetaan kaikkein eniten. Valheista jää useimmiten kiinni. Ja epäaitoudesta vielä sitäkin useammin.

Rauhallista sunnuntai-iltaa toivotellen,
Monna <3

Eilen oli pitkään odotettu ilta. Ihana Marissa oli järjestänyt meille ”blogisiskoille” pikkujoulut.

Mä olin ihan super innoissani. Viimeksi oon ollut ulkona humputtelemassa elokuun 2.pvä BlockFesteillä. Nyt oli siis kiva fiilis lähteä vähän juhlimaan loistavalla porukalla.
Perjantaina kävin ostamassa Alkosta pullon luomukuoharia, lauantaina iltapäivällä pistin uuden mekon päälle ja uudet korkkarit jalkaan ja lähdin kohti Kamppia.
Marissa ja muutama muu tytöistä oli vuokrannut viikonlopuksi CityKoti-huoneiston ja mentiin sinne nostamaan vähän maljaa ennen Manalaan siirtymistä.

Kun saavuin perille, oli siellä jo suurin osa illan poppoosta. Mä olin niin tohkeissani, en malttanut edes istua. 😀
Aika meni vauhdilla. Oli ihana jutella kaikkien kanssa niin bloggaamisesta kuin muustakin. Äänentaso nousi iltaa myöden ja kamerat räpsyi.. olihan meitä siellä koossa vain bloggaajia. 😉

Kokonaisuudessaan meitä oli iltaa viettämässä Marissa, Marika, Weera, Nana, Elina, Outi, Petra, Pia, Milla ja Janina.

Vähän ennen seiskaa alettiin pistämään sitten kenkää jalkaan ja valmistautumaan kohti Manalaa ja StandUppia. Ja kuten sanoin, kamera välkkyi varsinkin tässä lähtövaiheessa aika tiuhaan. 😉

Oli ihan huippuja tyttöjä kaikki! <3 Kaikkia en ollut ennen tavannut, mutta suurimman osan. Oli kiva vaihtaa kuulumisia ja jutella bloggaajia arvelluttavista kysymyksistä, kuten kommentoinnista. Siitä meinaankin tehdä ihan erillisen postauksen lähiaikoina.

Kampista käveltiin ravintola Manalaan katsomaan StandUppia, kiitos Nana kun hoidit meille liput!
StandUpissa esiintyi päätähtenä Sami Hedberg ja täytyy kyllä sanoa, että oli se hyvä. En ollut ennen käynyt katsomassa Samin esityksiä, mutta eilisen jälkeen tuli fiilis että täytyy mennä toistekin.

Manalassa törmättiin myös tuttuihin, Emmi ja Tofe oli myös tullut katsomaan showta.

Manalasta me jatkettiin iltaa Apolloon ja siellä meidän seuraamme liittyi vielä mun rakas ystäväni Annukka.
Apollossa tanssittiin niin pirusti kun jaksettiin.

Kiitos kaikki ihanat illasta!! <3 <3
Oli ihan super hauskaa!!!

Mutta ei musta oo kyllä tällaseen juhlimiseen usein. 😀 On nää seuraavat päivät vaan niin väsyneitä ja utusia. 😉 😀 Silti välillä on hauska heittää vapaalle.

Pus kaikki! <3 Kivaa sunnuntai-iltaa!