Tiedättekö mitä? Nyt sapettaa.
Taas kerran mietin, että en puutu tähän(kin) aiheeseen ja katselen vain hiljaa taustalla.
Mutta kun sapettaa niin paljon, en voi olla hiljaa.

”Bloggaajat haalivat vain ilmaisia asioita, matkoja, keittiöitä ja matkapuhelimia.” 
”Kaikki blogit on täynnä samoja belfieitä ja tissikuvia, viikosta toiseen.”
”Bloggaajaksi halutaan vain ilmaisen tavaran perässä.”
”Niin sarjapainot kuin joka ikinen rahkapurkkikin ilmoitetaan treeniblogeissa.”
”Itseänsä täynnä olevia tyhjäpäitä.”

***

Tämänkaltaisia lauseita olen kuullut ja lukenut. Vähän aikaa sitten oli jossain joku kirjoitus tästä, kun jonkin firman työntekijä oli kyllästynyt bloggaajien ilmaisen tavaran perässä juoksemiselle. En lukenut kirjoitusta, näin kun sitä jaettiin paljon. Ärsytti. Se yleistäminen ärsytti taas kerran niin vietävästi. Ja sen vuoksi haluan nyt kirjoittaa.

Olen blogannut nelisen vuotta. Viimeisen parin vuoden aikana olen käynyt paljon myös erilaisten pr-toimistojen tilaisuuksissa, joissa esitellään mm. tulevan kauden tuotteita. Siellä pyörivät bloggaajat, toimittajat, sisäänostajat ja silmäätekevät. Olen kuullut, että osa bloggaajista tulee tilaisuuksiin kysyen ensimmäisenä, että missä se GiveAwayBag on ja mitä siellä on sisällä? En ole kuitenkaan koskaan nähnyt kenenkään tekevän niin. Ainakaan kenenkään tuttuni.

Näissä tilaisuuksissa on mukana usein myös brändien edustajia, markkinointivastaavia tai muita yrityksen työntekijöitä. He tutustuvat tilaisuuksissa bloggaajiin, toimittajiin, sisääänostajiin ja haluavat kertoa omasta brändistään kaiken. Näissä tilaisuuksissa myös bloggaajilla on tilaisuus tutustua brändien edustajiin.
Tämän tyylisiä tilaisuuksia on myös paljon pelkästään brändikohtaisesti. Järjestetään tapahtuma, jossa on tarjolla ruokaa ja juomaa ja tutustumismahdollisuus brändin tuotteisiin. Näihin tilaisuuksiin kutsun saavat nämä samat henkilöt kuin pr-toimistojen tilaisuuksiin.

Näihin tilaisuuksiin tai yhteistyökamppanjoihin ei kutsuta kaikkia bloggaajia. Se on kuin mikä tahasa työ, kun hommat hoidetaan hyvin päästään eteenpäin. Jos kaikki bloggaajat olisivat vain ilmaisen tavaran perässä juoksevia itsekeskeisiä belfie-hirmuja, en uskoisi blogien olevan niin suuri markkinointiväylä.

Kuten moni fiksumpi on varmasti huomannut, on blogit nykyäään iso markkinointikanava. Yhtä blogikirjoitusta saatetaan lukea 8000 kertaa. Tai vaikkapa 10 000 kertaa. Tuotteiden näkyvyys blogeissa on siis järkyttävästi suurempi kuin monellakaan yksittäisellä printtimainoksella tai jonkin pienemmän televisiokanavan mainoksella. Jos mietitään brändien edustajia, jotka haluavat tehdä bloggaajien kanssa yhteistyötä – on se pelkästään järkevää näkyvyyden kannalta.

***

Nyt kirjoitan itseni puolesta, sekä niiden bloggaajien kenet tunnen.
Se miten paljon vaivaa ja aikaa me bloggaajat pistämme blogiemme pariin on todella suurta.
Jos kirjoittaisin kerran viikossa jonkun hölynpöly-postauksen hämärällä ja epätarkalla kuvalla höystettynä, mitä luulisitte olisiko brändit kiinnostuneita tekemään yhteistyötä kanssani? Entä kun kirjoitan blogia lähes päivittäin, otan kuvia – yritän opetella koko ajan lisää kuvaamisesta ja kuvienmuokkaamisesta kirkkaamaksi ja terävämmäksi. Vastailen kommentteihin ja mietin, että mistähän aiheesta kirjoittaisin seuraavaksi. Kulutan blogin ylläpitämiseen aikaa yhtä paljon kuin toiseen työhöni personal trainerina. – Mitä luulette, olenko sitten iloinen lukiessani jotain ”haistapaska”-kommenttia, siitä kuinka itsekeskeisiä tissivälimuijia me bloggaajat olemme?

Kaikki bloggaajatuttuni käyttävät blogiin todella paljon aikaa ja vaivaa. Kuvien laadusta tekstien sisältöön. Että blogit olisivat sitä, mitä seuraajat haluavat. Lukijoita vartenhan me bloggaajat näitä blogeja kirjoitamme. Eihän minkään lehden päätoimittajakaan halua oman lehtensä lukijakunnan häviävän, vaan kasvattavan sitä. Luuletteko, että lehden päätoimittaja haluaisi lehdessään olevan tärähtäneitä kuvia ja artikkeleita kirjoitusvirheitä täynnä?

Kun sitten tämä työmäärä palkitaan sillä, että lukijoita tulee lisää ja klikkausmäärät kasvavat – on se mielettömän palkitsevaa. Samalla se tarkoittaa sitä, että työtä on jatkettava ja jopa entisestään parannettava. Jos jostain yrityksestä otetaan yhteyttä ja ehdotetaan yhteistyötä, koska ”blogisi on mielenkiintoinen, laadukas ja omaperäinenkin” – on se todella palkitsevaa. Kun yhteistyö lyödään sitten lukkoon, on bloggajalla kuitenkin vielä työ edessään. Ei niitä ilmaisia (tai lainassa olevia) tuotteita oikeasti ilmaiseksi saa. Niistä kirjoitetaan juttu, jos toinenkin.

Hyvä yhteistyö tarkoittaa sitä, että se on hyödyllinen molemmille osapuolille. Tottakai! Ei mikään yritys maksa bloggaajille ilmaisia maailmanympärimatkoja pyytämättä siitä vastapalvelusta, eli kirjoitusta blogiin ja näkyvyyttä somessa. Ei kukaan bloggaaja saa ilmaista kännykkää ihan noin muuten vaan, koska on niin jees. Siitä kirjoitetaan aina arvostelu. Se on markkinointia.

Yritykset valitsevat yhteistyökumppaninsa tarkoin. Joko käyttäen portaalien mediamyynnin ammattilaisia apunaan, tai tutustumalla itse blogeihin. PR-toimistoissa tutkitaan ja luetaan blogeja läpi sadoittain, katsotaan mikä blogi on kirjoittanut mistäkin brändistä ja minkälainen kirjoitustyyli bloggaajalla on. Yritykset käyttävät pr-toimistoja apunaan löytää omalle brändilleen sopivan yhteistyökumppanin.

Ennen kuin yksikään yhteistyö lyödään lukkoon, bloggaajalta tiedustellaan aina lukijamääriä. Jos jotain blogia luetaan 50 kertaa kuukaudessa ja jotain toista 40 000 kertaa kuussa, yritys varmasti useimmiten valitsee sen, jolla on isompi yleisö lukijoinaan. Ja onko se lukijamäärä tullut ilmaiseksi? Pelkillä belfieillä, tissivälikuvilla ja maitorahkapostauksilla? No enpä usko.

Kun kuukaudessa blogin kirjoittamiseen, valokuvaamisen kirjoituksia varten, erilaisissa tilaisuuksissa käymiseen, kommentteihin vastaamiseen ja moneen muuhun ei niin ”näkyvään” asiaan bloggaaja käyttää yli 30 tuntia – onko silloin jokin yhteistyö ilmaiseksi saatua?

Lopuksi havainnoillistamaan kuva, jossa oikealla kuva blogini ensimmäiseltä kuukaudelta ja vasemmalla kuva tältä vuodelta. Kumpia sinä katsot mielummin? Kumpaan luulet menneen enemmän aikaa?

Ja sitten vielä yksi asia, jos jokin blogi ärsyttää juuri sinua niin kovasti, ole kiltti itsellesi – äläkä mene lukemaan enää sitä blogia. Eipä tarvitse väkisin katsella kenenkään tissiväliä.

Ystävällisin terveisin,
Ammattibloggaaja

Tiedättekö, mä mietin tuossa yksi päivä miten onnellinen oon,
kun saan tehdä tätä työtä mitä teen.

Mietin miten ja miksi olen ajautunut valmennustyötä tekemään. Jotenkin tuntuu, että sillä on ollut tarkoituksensa. Kaikella kokemallani elämäni varrella on tarkoituksensa ja nyt teen työtä, jossa niistä kaikista kokemuksista, myös negatiivisista on apua.

Mä uskon jollain tavalla kohtaloon. Elämä ohjaa meitä johonkin suuntaan ja itse voi mennä mukana tai pistää hantiin. Mä en usko, että sitä suuntaa voi tietää muusta kuin olosta. Jos koko ajan kaikki tuntuu p**kalta, niin ehkä silloin on mennyt eri suuntaan kuin elämä olisi ohjannut.

Huomaan, että mulla on sellainen pakahduttava tunne vällillä rinnassa. Se on positiivinen tunne. Tää voi kuulostaa vähän älyttömältä, mutta musta tuntuu välillä todella voimakkaasti, että pitää päästä jakamaan iloa ja positiivisuutta. Jotenkin konkreettisesti.
Kun tätä mietin, tajuan tekeväni työkseni juuri sitä. Haluan jakaa positiivista energiaa mahdollisimman monelle. Omille asiakkailleni, sekä teille blogin lukijojille. Ja tottakai niille rakkaille ympärilläni. <3

Sanoisin, että parasta palautetta mitä voin saada ihmisiltä on se, kun joku tulee sanomaan mulle, että mun ilo tarttuu. Tai että mun seurassa positiivinen energia välittyy ja tulee hyvä olo. Tai kun joku teistä lukijoista kirjoittaa ja kiittää aitoudesta ja siitä positiivisuuden levittämisestä. Se tuntuu todella hyvältä. <3

Elämässä ja maailmassa tapahtuu niin paljon pahoja asioita, että otan kunnialla vastaan ”positiivisuuden lähettilään” roolin. Ja ei se tarkoita sitä, ettäkö mulla ei olisi omia huolia tai huonoja päiviä. Kyllä on ja on niin pirun huonoja päiviä ja hetkiä, että ihan sääliksi käy välillä Tuukkaa, kun kiukuttelen tai mökötän. Mutta se, että haluanko jakaa sitä negatiivisuutta ja niitä harmeja ja v***tuksia eteenpäin, on se avain. Helpottaako kenenkään olo, kun lukee facebookkia ja päivitys toisensa jälkeen on jostain asiasta valittamista? Ei, en usko. Negatiivisuus lisää negatiivisuutta, ihan samoin kuin positiivisuus positiivisuutta.

Kun keskiviikkona vedin treenin kolmelle naiselle ja he kertoivat jutelleensa ennen treeniä, että ”Jos olisin naisiin päin menevä, niin Monnaan varmasti ihastuisin.” Naurettiin me kaikki yhdessä. 😀 He sitten vielä täsmensivät, että puhuivat siis nimenomaan siitä positiivisuudesta – vaikkei siinä ulkokuoressaakaan vikaa ole. 😉

***

Kiitos siis siitä, että saan tehdä tätä. Kiitos, että saan olla iloinen ja energinen. Ja kiitos, että otatte vastaan sen ja ammennatte iloa omaan päiväänne. 

Super kivaa viikonloppua tyypit!! <3 <3

Kiitos kuvista Nana! <3

Housut: Biancaneve

* Sisältää mainoslinkin