Iltaherkuttelu
Mitä syödä iltaisin kun tekee mieli herkkuja?
Miksi illalla tekee mieli herkkuja?
Siksi, koska päivän aikana ei ole saanut tarpeeksi energiaa.
Yleisin virhe, jonka ihmiset tekevät ravinnon suhteen on sen vähäisyys.
Suurin osa syö siis liian vähän. Aamupalan jotkut syövät hyvin (ihan super hyvin) ja toiset eivät ollenkaan. Liikkeelle saatetaan lähteä pelkän kahvikupillisen voimin. Töissä on niin kiire ettei mitään välipaloja ole aikaa syödä ja ensimmäinen ateria mikä päivän aikana tulee syötyä on lounas. Eli noin keskimääräisesti kuusi tuntia heräämisen jälkeen! Mitäpä luulette, mitä elimistö siitä tykkää?
Lounaalla mätetään joko aivan hulluna ruokaa poskeen, koska on niin jumalaton nälkä ja energiavaje kropassa. Sen jälkeen töistä ei meinaa tulla mitään, koska alkaa väsyttämään. Toinen vaihtoehto on syödä ”kevyt keittolounas”. Varsinkin naiset sortuvat tähän, eihän sitä nyt kehtaa työkaverien läsnäollessa mitään isoa lautasellista ruokaa mättää naamaan. Mitähän ne muutkin ajattelis?
Lounaan jälkeen ei ehdi syödä välipalaa, koska on vastattava kaikkiin meileihin ja istuttava palavereissa. Välipalaksi jää kupillinen kahvia.
Töistä suoraan treenaamaan, salilla vähän harmittaa ja ärsyttää kun ei treeni kulje. Ihme homma.
Treeneistä kaupan kautta kotiin ja kaupassa ostoskori täyttyy täyttymistään. Kotona ruokaa valmistaessa ensimmäinen leipäviipale ja noin kymmenen juustoviipaletta siinä sivussa ja pari metwurstiviipalettakin.
Ruoka valmiiksi ja aah, nauttimaan.
Kas kummaa, nälkä ei lähtenytkään. Vaikka tuli syötyä iso lautasellinen pastaa ja jauhelihaa. Ja puol litraa maitoa ja toinen leipäviipalekin.
Kaikki tietää, mutta kuinka moni toteuttaa?
Kolmen tunnin välein energiaa koneeseen. Kun elimistö saa tasaisin väliajoin energiaa, se myös vapauttaa sitä. Jos koko aamupäivä menee tyhjällä mahalla, on kroppa ihmeissään. Aineenvaihdunta hidastuu ja keho pitää rasvoista kiinni kahta kauheemmin.
Iltaherkuttelu jää pois, kun kroppa on kylläinen. Sitten se on enää taistelemista mielen kanssa. 😉
Niin painonpudottaminen, lihasmassan kasvattaminen kuin iltaherkuttelun kuriin saaminenkin tapahtuu kaikki syömällä tarpeeksi!
Tarpeeksi usein syöminen on vähän sama juttu kuin tarpeeksi veden juominen. Siihen on opeteltava. Kello soimaan kolmen tunnin välein: ruokaa koneeseen ja samalla iso lasillinen vettä.
Hyviä välipalavinkkejä löytyy meiän Välipala-kirjasta! 😉 Hihi.
Puspus ja kivaa viikkoa!
Masentava maanantai
Tiedättekö kun on niitä aamuja, kun tekis mieli vaan mennä takaisin sänkyyn? Kääntää kylkeä ja vetää peitto korviin, laittaa korvatulpat ja sellainen ihana silmälappujuttu silmille ja pistää kännykkä kiinni. Nyt mulla on sellainen aamu.
Siihen ei oo ees mitään erityistä syytä.
Tai ehkä siihen on. Väsymys.
Mä huomaan tarvitsevani lepoa. Lomaa. Vaikka nyt on vasta helmikuu.
Ajattelin, että enpä viitsi nyt kirjoittaa mitään tällaista masentavaa postausta. Inhottava tällaista on lukea. Että jes, tosi kivaa maanantaifiilistä vaan kiitos. Ajattelin, että mäpä vetäsen jonkun tsemppipostauksen eilisestä inbody-mittaustapahtumasta tähän väliin. Mutta nyt en jaksa.
Omat tulokset miellytti. Kuukaudenkiristely tuotti tulosta ja kroppa näyttää ja tuntuu kivalta. Samoin luvut. Monilla mun ja Tuukan omilla asiakkailla oli luvut mennyt just siihen suuntaan kun piti ja muutamalla muullakin, jotka mittauksissa käy säännöllisesti. Se oli tosi kiva fiilis.
Olin tosi iloinen ja fiiliksissä kun tultiin kotiin mittauksista. Sen jälkeen työpäivä jatkui, lähetettiin yli 20:lle valmennettavalle erilaisia paketteja meilitse. Sitä tehdessä tuli myös tosi hyvä fiilis, kuinka ihanaa kun ihmiset on innoissaan ja haluaa tehdä itselleen hyvää.
Kuinka ihanaa on se, että saa tehdä omalle firmalle töitä ja työtä mitä rakastaa. Mutta välillä se vaan verottaa. Lauantaina oltiin syömässä ystävien kanssa, kun lasku oli maksettu klo 20.30 suunnattiin takaisin kotiin tietokoneiden ääreen jatkamaan töitä. Tuukka nukkui viisi tuntia ja heräsi tekemään töitä. Minä kuusi, ja samoihin hommiin.
Se on ihanaa ja aivan uskomattoman hienoa, että meillä on töitä ja asiakkaita riittää. Ihmiset luottavat meihin ja ammattitaitoomme – voiko olla hienompaa?! Ei voi. Mutta silti välillä tulee näitä tällaisia päiviä kun haluaisi mennä vaan nukkumaan ja jättää työt hetkeksi pois. Edes pariksi tunniksi.
Kuitenkin väsymystä ja levontarvetta vastaan taistelee tahtotila – tahto tehdä työ hyvin. Olla asiakkaille läsnä ja antaa niin parasta kun ikinä vain pystyy. Jos perustaa oman yrityksen, on pakko löytyä sitä tahtotilaa tai se yritys ei pyöri. On haluttava tehdä sitä työtä koko sydämestä ja vaikka väysttäisi, niin silti halu tehdä on niin suuri että se voittaa väsymyksen.
…
Nyt kuitenkin haaveilen lomamatkasta. Viikosta tai vaikkapa pidennetystä viikonlopusta jossain. Niin ettei meillä olisi tietokoneita mukana, niin ettei töitä ajateltaisi pariin päivään.
…
Huomenna on tärkeä päivä; mulla, Ainolla, Hannalla ja Maijulla on lehdistötilaisuus – kirjamme julkkarit. Sitä varten meillä on tehtävänä vielä todella paljon asioita. Niin, että kaikki on valmiina ja kunnossa huomenna. Samaan aikaan kun jännityksellä ja innolla odotamme huomista, on pieni stressinpoikanen olalla istumassa. Saadaanko kaikki valmiiksi.
…
Nyt ei auta siis mennä nukkumaan ja takaisin peiton alle.
Nyt on tehtävä hommia ja haettava se energia jostain taas. Mihinhän se katosi? Eilen se vielä oli tässä.
Avatkaa tänään radio Yle PUHE klo 16 – me ollaan siellä Hannan, Maijun ja Ainon kanssa haastattelussa!


6






