Jalat maahan ja antaa palaa!

Nyt tulee aikaa henkilökohtaista höpötystä, että jos menee liian diipiksi – kannattaa vaihtaa sivua. Tai blogia. 😉

Se on hassua kuinka asiat usein tuntuvat kasaantuvan, on ne sitten hyviä tai huonoja asioita. Mulle ainakin käy näin tosi usein. Samanlaiset jutut kerääntyvät jonkin ajan sisälle ja monesta suunnasta kaikuu sama asia.
Kirjoittelin teille siitä, kun kävin keskiviikkona taideterapiassa.

Kun olimme hetken aikaa makoilleet ja miettineet asioita, joita tunneterapeutti meiltä kyseli, tehtiin meille ystäväni kanssa omat kartat. Sellaiset voimakartat, missä olisi konkreettisia juttuja millä oma elämänlaatu paranisi.

***

Mulla tuli kaksi asiaa vahvasti pintaan. Toinen niistä oli se, että mun taas kerran pitäisi opetella antamaan aikaa itselleni. Oikeasti vain itselleni, ei ystäville, ei perheelle, ei miehelleni, ei töilleni – vaan itselleni.
Toinen asia oli se, että mun täytyy lopettaa se pienikin nöyristely ja itseni himmentäminen, mitä vieläkin teen.

Meillä ihmisillä pyörii nykymaailmassa suurin energiakenttä navasta ylöspäin. Sydämen alueella, mahan alueella ja päässä. Koko ajan tapahtuu jotain mitä pitää tuntea tai kokea tai nähdä. Samalla mietitään kovasti ruokavalio-asioita ja maha oireilee myös stressiperäisesti. Olo voi olla hyvinkin levoton vaikkei sitä siinä hetkessä huomaa.

Mulla on kasaantunut energia nyt juurikin sinne yläkroppaan, tunteisiin ja kaikkeen mahdolliseen mitä sydän ja aivot voivat määritellä. Jalat on kevyet ja en saa tuntumaa maasta. Kolme ihmistä viikon aikana on sanonut mulle, että mun pitäisi rauhottua ja pistää jalat maahan. Maadoittua. Väsymys, stressi ja isot tunteet pistävät mut leijailemaan pari senttiä asfaltin yläpuolella ja olenkin meinannut viikon aikana kaatua useamman kerran. Yksi kerta niistä ihan kolahtikin, eikä jäänyt vaan meinaamisen puolelle, sormi murtui.

Aionkin nyt opetella pistämään jalat maahan ja rauhoittumaan. Ainakin osaksi aikaa päivästä. 😉 Otan aikaa itselleni ja olen vain itseni kanssa joka päivä jonkun hetken. Ei kännykkää, ei töitä, ei ketään muuta ihmistä, vain minä. Ehkä se maadoittaa mua ja pysyn pystyssä paremmin.

***

Toinen asia mitä aion opetella, on se että annan palaa!
Juuri kuten haluan, ei yhtään hiljentäen tai himmentäen. Miksi pitäisi hiljentää tai himmentää?

Olen niin usein halunnut jäädä taka-alalle, etten vain veisi huomiota liiaksi.. Tai ettei ihmiset ajattelisi, että tuo vaan haluaa olla suunapäänä koko ajan.. Nyt en halua enää käyttää enerigaani siihen, että miettisin voinko tehdä näin tai noin jotten nyt vaan räiskähtele liikaa jonkin toisen ihmisen mielestä.
En tällä hetkelläkään tietysti ole mikään harmaavarpunen tai seinäruusu, mutta mulla on silti paljon vielä sellaista mitä en tuo esille. Enkä oikein tiedä miksi. Miksi nöyristelen ja pyydän anteeksi niin paljon?

Muistan kun vuosia sitten eräs ystäväni sanoi mulle, että ”Monna, sussa olis niin paljon potentiaalia vaikka mihin jos vain antaisit palaa.”

Nyt aion.
En ehkä sovi johonkin tiettyyn muottiin, mihin moni muu sopii. Mutta en tahdokaan sopia. Tahdon olla Monna. En mikään tai kukaan muu.
Tahdon sanoa asiat mitä tunnen tai ajattelen. Jos kuulija siitä hämmentyy se ehkä kolahtaa häneen jotenkin. En tietystikään halua satuttaa ketään, enkä aiokaan.  Mutta aion arvostaa itseäni niin paljon, että en piilota enää asioita minkään himmenysverhon taakse.

Sanoinkin ystävälleni tällä viikolla, että jos musta tulee sellainen ”hullu täti”, joka vaan rakastaa kaikkia ja räiskyy ympäriinsä, niin sittenpähän tulee. Ehkä sillä rakkaudella ja himmenysverhojen poistamisella tuon ainakin edes muutamalle ihmiselle iloa ja hyvää mieltä. Ja ehkä kannustan edes muutamaa muutakin ihmistä siirtämään ne himmennysverhot sivuun.

Tämän viikon maanantaina alkoi Sisältä vahvempi -verkkokurssi, jossa käsitellä itsearvostuksen vahvistamista. Sinne voi vielä ilmoittautua mukaan sunnuntai-iltaan asti. Suosittelen. <3
Tästä pääset ilmoittautumaan.

Ihanaa sunnuntaipäivää! <3

Annetaan palaa!!

Monna