Hae
Monna Pursiainen

Kotitreeniä

Voi kuulkaa mikä kiukkupäivä mulla oli eilen!! Heräsin vähän väärällä jalalla ja sitten se olikin siinä jo ”luettu” sen päivän kohtalo. Mun mies sanoi mulle eilen, että mä oon maailmanmestari kiukun keräämisessä! 😀 Ja kun sitä mietin, niin se on ihan totta!
Vaikka mä 95% ajasta pystynkin ajattelemaan asioista positiivisesti, niin sitten on näitä kiukunkeräyspäiviä! 😀 Ja mä oikein tunnen kuinka se kiukku vaan kasvaa ja kasvaa ja kasvaa.
Jossain välissä tiedän, että nyt pitäis lähteä lenkille, salille, kauppaan, ihan mihin vaan, mutta siinä vaiheessa kiukku on yleensä jo niin suuri ettei järki pelaa. 😀 Haha!
No siis, mullahan piti olla eilen kuntosalitreeni.. Mutta en kiukkuilultani päässyt mihinkään täältä kotoa päivällä ja päätin sitten vähäksi aikaa ryhdistäytyä ja tein pitkästä aikaa kotitreenin. Sain onneksi tehtyä hyvän treenin käsipainoilla ja kahvakuulalla. 
Treeniin kuului: 
hauis
ojentaja
olkapäät
Eristetty hauiskääntö
Kick back, ojentaja
Pystypunnerrus, olkapäät
Pystysoutu, olkapäät

Kiukutteluni loppui sitten kun lähdin tapaamaan ihanaa ystävääni Sannaa. ♥ Sanna oli laittanut meille ihanan ja terveellisen iltapalan: mansikoita, hunajamelonia ja karviaismarjoja. Niin ja vähän tofujäätelöä. 😉 Katottiin Tuuria ja höpöteltiin, parhautta!

Nam!

Tänään aamulla olen käynyt jo juoksuttamassa yhtä asiakastani. Ja tietysti vähän myös itseäni siinä samalla.. 😀 Auton mittari näytti aika ”syksyistä” lukemaa aamulla:

Minä odottelin kentän laidalla ja asiakas pinkoi rataa ympäri! 🙂 Hyvä asiakas!! 😉
Vähän piti hyppiä ja pomppia itsekin, ettei tullut kylmä. Lenkkeilimme tuonne kentälle ja siinä ehti pieni lämpö tulla, sitten kun paikallaan seisoi hetken aikaa, niin tuntui tosiaan tuo +11c!!
Asiakkaan treenauttamisen jälkeen kaupan kautta kotiin ja aamupalan tekoon. Tässä kauppakassini sisältöä:
Aamupalalla nautin marjoja, ruisleipää, bulgarian jugurttia, banaania, kahvia ja itsepuristettua appelsiinimehua!

Ihan kohta lähden tapaamaan taas yhtä toista asiakasta ja vetämään hänelle treenit. Sitten vielä itse tanssitunnille sen jälkeen. Sellaista kuuluu minun torstaihini, mitäs teille kuuluu?

Loppuun vielä motivaatiokuva

11 kommenttia

  1. Bobby Jean kirjoitti:

    Hah, mä olen ihan samanlainen tuon kiukun suhteen 😀 Sen tietää jo herätessä, tai sitten aamun aikana tulee jokin pienikin vastoinkäyminen ja se on maailmanloppu ja siitä ei toivu sitten millään. 😀 Mä syytän aina hormoneita tietysti vaan! ;)Täällä punttitreeni suoritettu ja seuraavaksi hyppään crossarille katsomaan jakson Täydellisiä Naisia! 🙂

  2. Mokkis kirjoitti:

    Kiukkupäivät on kyllä inhoja! Ja namm miltä tuo sun aamupala kuullostaa! <3Mulla on ollut tänään iha HUIPPU tankkauspäivä jo nyt takanapäin ja vielä on 3 ruokaa jäljellä. ;)Äsken söin muuten sitä pastaa kanakermakastikkeella, missä oli kesäkurpitsaa ja paprikaa. Maustoin sen mm. mintulla ja tinjamilla. Nam nam! <3 Oli kyllä ihanan iso annos pitkäänaikaan. 😉 Silti ei oltu lähelläkään ähkyä. Eli mun päivä on ollu ihan supersuper jo nyt!! <3

  3. Finde kirjoitti:

    Voi ei, onneksi kiukkupäiväkin kääntyi kuitenkin hyväksi illaksi! :)Mä oon aina niin kade ku luen että joku on tehny jotain kotitreeniä, kun en itse saa kotona ikinä mitään aikaiseksi. Vaikka teksin vaan lenkin ja siihen päälle vatsaa ja selkää niin menen tekemään ne vatsat salille, koska en vain yksinkertiasesti saa kotona aikaiseksi yhtään mitään treenillistä 😀

    • Monna kirjoitti:

      Joo, kiukut on nyt kiukuteltu taas vähäks aikaa! :DMä oon itse asiassa aika laiska myös tekemään kotona. Ei siitä koskaan tuu samanlaista treeniä, kuin salilla. Siks tosi tosi tosi harvoin teenkään kotona yhtään mitään treeniä. 🙂

  4. Anna kirjoitti:

    Kotitreenistä puheen ollen, mietin et pitäiskö ostaa sellanen ”pumppisetti” Anttilasta (ai miten niin taas mainoksen uhri?! :D) kotikotiin, koska siellä ollessa tulee harvemmin lähdettyä salille. Tuossa ois mukana tangon ja lukkojen lisäksi viiden, kahden ja 1,25 kilon painot sekä joku ”harjoitus-dvd”. Tällä hetkellä meiltä ei löydy kuin kahden kilon käsipainot ja ne nyt ei ihan hirveesti motivoi…

  5. Emppu kirjoitti:

    Tää on kyllä aika teinisti sanottu 31 vuotiaalta, mut oot mun uus idoli! Ite tässä elämäntapojen muutosta opettelen edelleen ties monettako vuotta. Tää sun blogi inspaa kyllä tosi paljon. Kiitos :)Terveisiä Savosta.

Vastaa