Hae
Monna Pursiainen

Sapettaa!!!

Kiitos kaikille ihanista kommenteista liittyen Arskaan.. ;D Poistin koko postauksen, koska rupes sapettamaan asia ja Arskan saama huomio. Sitähän se halusi..
Mun on kuitenkin pakko kertoa teille ammatistani sellainen tausta, että mulla on Personal Training-koulutuksen lisäksi liikunnanohjaajan tutkinto, sekä FISAF:n kansainvälinen kuntosaliohjaajan tutkinto. Näissä kaikissa kolmessa on opeteltu ihmisen anatomiaa, lihaksia, luustoa jne jne.. Myös kaikissa kolmessa on opeteltu tekniikoita ja suorituksia lihasharjoitteluun. Te jotka haluatte päteä, että ”ei tota liikettä tollee tehä”-kommenteilla, niin lukekaa pliis ensin esim Frederic Delavierin kirja. ”Lihaskuntoharjoittelun perusteet”. Ja huomatkaa, että moniin liikkeisiin on MONIA erilaisia tekotapoja. Olen tehnyt niin monen ammattilaisen kanssa töitä nyt n.kymmenen vuotta, että olen kyllä oppinut oikeat tekniikat. (tietysti on liikkeitä joita en osaa, mutta niitä en myöskään tee tai opeta asiakkailleni) Monissa blogikuvissa ei ole tekniikka kohdillaan kun on esim. toisessa kädessä iPhone. 
Muistakaa myös, että minä en ole kehonrakentaja, eivätkä asiakkaani ole tai tule olemaan niitä. He treenaavat aivan eri tavalla kuin mitä minä treenaan tai mitä opetan asiakkailleni.
PT-asiakkaiden kanssa otan jokaisen henkilökohtaisena, en rivissä seuraavana. Jokaiselle asiakkaalleni teen esim. oman kuntosaliohjelman. (jota kellekkään muulle en ole tehnyt… mitä joku halusi tietää)
Tässä kuitenkin ihanimmat kommentit!! 😀 Kiitos teille KAIKILLE! Ootte ihan huippuja! (paitsi te ihmisperse-Arskat)

5 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Ite oon kanssa lähinnä miettiny, että ootpas sä kuuma nainen. Timmi, mutta naisellinen. Vahvan näkönen. Ja muutenkin ihana. 🙂

  2. Anonymous kirjoitti:

    Avoimen blogin kanssa pitää vaan tottua noihinkin tyyppeihin, joiden palaute on muutakin kuin asiallista tai kivaa. Ainahan sitä tulee. Kyse on siitä, miten paljon sen antaa häiritä tai vaikuttaa tekemiseen – ja senhän ei pitäisi vaikuttaa millään lailla kun on itsetunto ja osaaminen kohdillaan, koska eihän sitä tollaiset Arskat tai muut määrittele, ei edes ne hyvät kommentit ja kommentoijat: itse tiedät, mitä ja kuka olet ja se riittää. Pää pystyyn ja eteenpäin!

  3. Mari kirjoitti:

    Heippa! Sapetus lienee jo haihtunut, mutta tässä vielä yksi keino sen poistajaksi: http://tuhatamppeerii.blogspot.fi/2012/11/lemppareita.html ! Haasteen heitän sulle mm. sen vuoksi, että repesin ääneen tälle: ”Voi jee mulla on taas energiaa kuin pienessä kylässä konsanaan!! 😀 Tekis mieli vaan juosta ja huutaa!” Oot mahtava <3

Vastaa