Ei stressata huomisesta vielä..
Mä oon kuulkaa miettinyt tässä mun suht kiireisessä elämäntyylissäni, että miten sitä onnistuis huolehtimaan siitä omasta hyvinvoinnistaan myös. Oon aiemmassa työpaikassani ajanut itteni aika loppuun. Nyt en sitä halua enää uudestaan tapahtuvan.
Mulla on tällä hetkellä kolme työnantajaa ja sen lisäksi tämä mun oma päätyö pt:nä. Otin kesäkuuksi vielä lisähommia yhdeltä salilta Kampista. (kerron siitä lisää ensi viikolla) Joten vapaa-aikaa ei tuu kovin paljoa kesäkuussa olemaan. Nytkin jouduin sopimaan kalenterista parin viikon päähän ajan jolloin ehdin näkemään rakasta ystävääni.
Mä oon aiemmin ollut myös tosi kova stressaamaan tulevista asioista. Nyt ihan vasta lähiaikoina oon sisäistäny sellaisen ajatuksen, että on ihan turha edellistä päivää pilata stressaamalla seuraavaa päivää. Esim. tänään kun mulla on ollut jo kahta duunia ja oma treeni ja illan jumppaohjaukset, ehdin miettimään parin sekunnin ajan, että voi ristus huomenna samanlainen päivä tiedossa (ensimmäinen asiakas jo klo 6.30). Heti meinas pulssi kiihtyä, mutta sitten otin tän mun uuden ajatustavan käyttöön. Nyt mulla on tän päivän hommat tehty ja voin nautiskella sohvalla pari tuntia olostani ja mennä nukkumaan. Huomisen suoritukset sitten vasta huomenna mielessä. 🙂
Tänään mulla oli tosiaan tunti välissä aikaa käydä tekemässä rinta-selkä-hartia-treeni. Olin tosiaan jo Kampissa ja mun piti olla Töölön Fix:llä reilun tunnin päästä. Käytin ajan hyödyksi ja menin Kampin Motivukseen treenaamaan.
Super laadukkaita ja hyviä kuvakulmia taas tiedossa.. 😉
Noin. Salitreeni päättyi keskivartalotreeniin. Siitä hilpasin kohti Töölöötä, jossa mulla oli vielä mun torstain vakkaritunnit 2xhydrobic-ohjaus + 1xspinning&core.
Vatsa sai siis treeniä vielä siinä spinning-tunnin core-osuudessa. 🙂 Jepatijee!
Nyt mä oon ihan poikki ja pistän koneen kiinni. Huomenna kello soi jo 05.30 ja klo 06.15 mä pistä pyöräilykypärän päähän ja suhaan kohti Stadikaa vetämään vesijuoksutreenejä asiakkaalle ja uimakoulua mun nuorimmille asiakkailleni.. 😉 (sisarukset 3&4-vee)
Toivon ihania ajatuksia ja kauniita unia teille ja itselleni. 😉 ♥ Ja jotta mä jaksan taas huomisen painaa hymy huulillani, nostan loppuun kaksi super kommenttia, joista saan voimaa. Toisen sain ystävältäni Facebookissa ja toisen täällä blogissa:
Tavoitehousut suihsaih sujahti jalkaan! ;)
Kiitos kaikille kommenteista ja palautteesta koskien FitFashionia! Edelleen kommenttia saa jättää TÄHÄN POSTAUKSEEN. Sitten kaikki palaute on saman postauksen kommenttiosuudessa ja voin ne sieltä helposti siirtää ylläpidon silmille. 🙂
Sen verran osaan sanoa, että ainakin ne kommenttien tilaukset omaan sähköpostiin tulee olemaan mahdollista. Ja varmasti myös kuvien latautuminen nopeutuu.
Tänään mulla ei ole teille treenikerrottavaa, koska oon pitänyt välipäivän. oon juossut aamusta iltaan taas ympäri kaupunkia erinäisillä kuntosaleilla.. 😀
Siispä tänään kyselenkin teiltä, että miten teillä on sujunut herkuton, alkoholiton, sokeriton, shipsitön, keksitön, kakuton..?! 😀 Hihi! Mulla on sujunut yllättävän hyvin. On toki ollut karkkihimoja, ei oikeestaan muita. Ja viime lauantaina kun oltiin juostu ExtremeRun, meitä odotti iso karkkipussi…!! Silloin teki tiukkaa olla ottamatta, mutta pystyin siihen! Perskeles!!
Sain lisäpotkua tähän mun herkuttomuuteen taas tänään, kahdestakin syystä! Ensimmäinen syy oli yksi super ihana kommentti eilisessä postauksessani:
Toinen syy oli se, kun laittelin tänään kirppis-kamppeita kasaan ja testasin muutamia vanhoja housuja, laitanko myyntiin vai säästänkö. Joukossa oli paljon vaatteita joita ostin viime kesänä ja nyt joudun myymään liian suurina pois. Mutta joukossa oli myös yhdet tavoitefarkut sekä yhdet ikivanhat mun suosikkihousut. En oo niitä raaskinut heittää pois kun oon ajatellut, että ehkä mä vielä joku päivä mahdun taas noihin.
Noi tavoitefarkutkin lähtee kirpparille, koska ne ei nyt enää istuneetkaan pepusta samalla tavalla kun silloin kun ne kiristi vyötäröltä.. 😀 Tai siis silloin kun ei mennyt kaksi ylintä nappia kiinni..
Kannatti säästää!! Nämä housut jalassa oltiin myös kerran Annan kanssa Porvoossa päiväreissulla kuvailemassa ja syömässä. 🙂 Muistatko Anna? 😉
Pari kuvaa vielä samaisista housuista tänään. 🙂 Tää on hyvä esimerkki siitä, että tavoitehousuissa on taikaa!! Oikeesti! Pitäkää kiinni teiän tavoitehousuistanne! 😉
Kirpparille on tosiaan nyt kassit pakattu täyteen. Tulkaa ihmeessä moikkaamaan ja ostamaan makeita treenivaatteita ja muitakin. Me ollaan Kalliossa Karhupuistossa ystäväni kanssa siis nyt tulevana lauantaina 25.pvä klo 10-14 myymässä. Lauantaina kun vietetään ”Siivouspäivää” Helsingissä, niin tuolla Karhupuistossa on muitakin myyjiä. 🙂
Kertokaahan siis miten teillä on herkuttomat sujunut? Ja onko niitä tavoitehousuja kaapissa? 🙂