Mitä aiemmin, mitä nyt ja mitä sit? ;)
Vuonna 2004. Siinä istun hattu päässä Studio51:n VIP:ssä. Siellä tuli vietettyä monia iltoja.
Eilen kun olin Märskyssä taas vetämässä treenejä sekä itselleni, että asiakkaille, näin ystäväni Villen, joka työskentelee siellä uinninvalvojana.
Hän huikkasi, että ”Monna, sä oot taas kutistunut entisestään.” Menin jopa vähän hämilleni, koska en ollut käynyt hetkeen puntarilla ja olin viettänyt vähän löysemmän viikon.
Jäätiin siinä hetkeksi juttelemaan menneistä. Ville oli löytänyt jostain vanhoja kuvia, joissa ”Monna ja muut jätkät” olivat taas kerran viettämässä alkoholin huuruista iltaa ja vetämässä lärvilautasia. 😀 Hauskaa aikaahan se oli. Minä ja hyvä ystäväni Noora, Annukka tai Anna (tbtbm), sekä minä ja pojat oltiin lähes joka viikonloppu jossain menossa. Ja jos ei Anna, Annukka tai Noora päässyt mukaan, niin minähän lähdin poikien kanssa yksin.
Ja ei, siis en missään nimessä tarkoita etteikö tuollaista elämää saisi viettää. Sehän tekee vaan ehdottomasti hyvää, että nuorena ja sinkkuna mennä viipottaa. Voi sitten vanhempana vähän rauhoittua.. 😉
Mutta välillä toki mietin, että mites tässä näin kävikään? Biletystä rakastava Monna onkin nyt treenausta rakastava Monna. Tänään aamulla kun kävin puntarilla, oli taas uusi luku näkyvillä.
Paino oli jälleen tippunut 400g ja nyt ollaan jo alle 67kg:ssa.
Pyysin miestäni ottamaan kuvan tänään aamulla ja pistin sen rinnakkain tuon viime kesäkuussa otetun kanssa. Taas tuli hämmästeltyä sitä, että miten sitä jo viime kesänä ajatteli olevansa paremmassa kunnossa mitä oikeasti olikaan.. Ja vieläkin on paljon muokattavaa. Silti olen todella tyytyväinen nykyiseen kroppaani. Se mihin itse oon ehkä jopa tyytyväisin on se, että peppu on vähän pienentynyt ja saanut muotoa oikeeseen kohtaan. ”Noussut”.. 😀
Miten tähän on tultu? On kovempia treeniviikkoja ja löysempiä. Enemmän tietysti niitä kovempia. Ja kun yksi teistä lukijoistani pyysi vähän viikkokatsausta treenimääriin taas, niin tässäpä nyt sitten vähän katsausta HeiaHeiasta.
Ensin laitan tähän viime viikon. Joka oli mulle ”löysä viikko”.
Siinä näkyy myös eilinen jalkapuntti.
Tässä seuraavaksi sitten kuva yhdestä kevään pisimmästä putkesta. Tällaisia mulla oli aika paljon keväällä, vähän ehkä liikaakin.
Siinä tuli 17 treeniä 12 päivän sisällä. Eikä 12 päivän aikana yhtään lepopäivää. Näitä tällaisia tai tämäntyyppisiä putkia tuli tosiaan ehkä vähän liiaksi kevään aikana.
Tässä alla sitten esimerkkiä mun normaalimmasta viikosta.
7-10 treeniä viikossa mulla tulee aika helposti.
Eilen aloitin viikkoni jalkatreenillä. Käytiin ystävieni Impun ja Diten kanssa salilla tekemässä kolmistaan kunnon jalkarääkki.
Alkulämpän jälkeen tehtiin yhden jalan askelluksia boxille ja ylhäällä jalan ojennus persusta käyttäen.
Sitten salin puolelle tekemään peruskyykkyä ja takapotkua taljassa ja luistelykyykkyä ja prässiä kapeella asennolla ja ja ja…
Tein muuten kyykkyä 60kg:lla vikat 10 toistoa. En oo tainnut aiemmin laittaa niin ”paljoa”. Enkä kyllä tiiä miks. Pienemmillä toistoilla ois varmasti mennyt helposti 80kg. Mutta jotenkin sitä jännittää tota peruskyykkyä, kun se ei oo niin tuttu liike. Ja kun pitää miettiä selän asentoa ja peppua ja kantapäille painoa ja kaikenlaista.. Mutta hitaasti sitä tässäkin kehittyy ja hyvä tulee 😉

Treenin jälkeen nopeesti pukkariin vetämään vähän Scitecin herkullista valkosuklaaheraa ja yksi banaani. Sitten oli vielä kahdet treenit asiakkaille.
Toiselle asiakkaista mulla oli viimeinen treeniveto ja sainkin häneltä ihan super ihanan yllätyksen.
Lahjakortin luonnonkosmetiikkakauppaan Jolieen. Kiitos vielä Saara <3
Illalla kotona tehtiin mieheni kanssa lihapullia, kasviksia ja papukastiketta. Slurps! Tehtiin muuten ekan kerran lihapullat pannulla. Yleensä aina tehdään uunissa. Mutta tosi hyviä tuli näistäkin. Ja sitten keitettiin tuoreita ihania vihanneksia; porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia ja uusia pottuja pari.
Ja valmis ateria näytti tältä:
Sitten loppuun vielä yksi kiva kilpailu teille! 🙂
Kuinka monelle on tuttua kinesioteippaus? Tai kuinka monelle teistä on sitä tehty?
Me käytiin mieheni kanssa noin vuos sitten sellainen pikakoulutus kinesioteipin käytöstä. Osataan nyt teipata ns. tavallisia pieniä juttuja. Mutta ei mitään spessuja. Itse oon silloin tällöin käyttänyt esim. hartiakivuissa epäkäslihaksen teippausta.
Nyt minä arvon kaksi kinesioteippirullaa (yhden arvo 14,95€) Monna treenaan Facebook-sivuilla. Siellä on kinesioteippikuva, jota kommentoimalla voi osallistua kilpailuun. Arvonta suoritetaan tämän viikon sunnuntaina 23.6. Arpaonni osuu vain yhdelle, yksi saa siis nämä molemmat rullat. 😀
Kinesioteippiä voi ostaa myös esimerkiksi Kinesioteippishopista netistä. Löytyy tuon linkin takaa.

Nyt se on moro! Kivaa tiistai-illan jatkoa! 🙂 Jatketaan harjoituksia ja pidetään tavoitteet kirkkaana mielessä!
puspus <3
Täällä taas, nopeammin kuin arvasittekaan! ;)
Enhän mä osaa näköjään kauaa täältä bloggailun puolelta olla poissa. 😀
Tulee niin paljon juttua, ettei malta olla ”tauolla”. Hihi. Mutta kuten perjantaina sanoinkin, voi olla että pidän taukoa vain päivän tai kaksi jos siltä tuntuu. Nyt riitti tämä. 🙂 Ehkä se, ettei koe ns. stressiä työkiireiden päälle bloggaamisesta, että antoi itselleen luvan ottaa rennommin, niin jo se helpotti. 🙂
Eilen mulla oli vielä työpäivä pitkän viikon päätteeksi. Mutta oli paljon myös kivoja juttuja. Se, että sai nukkua ilman herätyskelloa auttoi heti vireystilaan. 🙂 Mulla oli ensimmäinen juttu vasta klo 12, niin ei tarvinut herätyskelloa laittaa.
Se on hassu sellainen psykologinen juttu, että vapaapäivänä saattaa herätä vaikka 06.00 (kuten tänään), mutta sitten kun työaamuna kello soi samaan aikaan on aivan jumalattoman väsynyt.
Lauantai alkoi yhteistyökumppanini Lorna Janen ystävämyynnillä. Pari tuntia meni siellä ja tarttuihan mullekin matkaan pari ihanaa toppia taas. 😉
Laitoin pitkästä aikaa vähän korkkaria jalkaan ja mekon päälle. Etten aina kulje joka paikassa vaan lenkkarit ja trikoot jalassa. 😀
Tuon hameen ja oranssin topin ostin Tukholman reissulta. Tuo liivi on ostettu viime kesänä kirppikseltä ja nuo Vivienne Westwoodin kengät myös kirpparilta.
Nää kengät oli ihan löytö! Maksoi 15€, kun ne esim. monissa nettikaupoissa maksaa yli 150€.
Ja mikä ihanuus noissa on se, että ne tuoksuu!! Hihi! Ne tuoksuu ihan samalta kun joskus lapsena oli niitä tuoksuvia My Little Ponyjä.
Löysin myös Vivienne Westwoodin nettisivuilta hyvin samanlaiset korkkarit nyt alesta… Hmmm.. 😉
Ystävämyynnissä oli paljon porukkaa ja jonoa oli niin sovitukseen kuin kassallekin.
Ystävämyynti järjestettiin BPF:n tiloissa. BPF tuo Suomeen esim. Jägermaisteria ja tällaista Aperol Spritziä. Ystävämyynnissä oli tarjolla tästä jälkimmäisestä tehtyä drinkkiä. Päivällä mun lasissa oli kylläkin vain jäitä ja limua. 😀 Oli tosiaan pari asiakasta vielä iltapäivällä Märskyssä.
Mä löysin ystävämyynnistä topin ja urheilurintsikat. On kyllä taas niiiiin mun väriset kun voi vaan olla! 😀
Märskyssä ohjasin uusissa topeissa pari asiakasta ja sitten vaihdoin korkkarit takas jalkaan ja lähdin vielä Ystävmyynnin ”VIP After partyihin”. Siellä maistoin pari lasillista tota drinksua mistä ylempänä kerroin ja oli hyvää. 🙂 Oli ihana istuskella ja höpötellä kaikenlaista ihanien naisten kanssa, joista itse asiassa kovin moni on yksityisyrittäjä kuten minä. Löytyi paljon yhteistä jutun juurta ja naurukin raikasi. 😀
Mulla kuitenkin erittäin raskas viikko takana niin työn kun henkilökohtaisten asioiden saralla, niin mieheni tuli minua sitten ihanasti hakemaan kotiin jo klo 20 jälkeen. 🙂
Meillä oli ystäväni Inarin koira hoidossa la-su ja koiruuskin oli mukana hakureissulla. 🙂 Hih.
Korkkaritkin vaihtui kotimatkalla lenkkareihin.. 😀
Tänään vapaapäivä alkoi tosiaan jo klo 06.00! 😀 Ei vaan enää nukuttanut. Koira käytiin lenkittämässä ja pötköteltiin sohvalla ja lueskeltiin Hesaria. Ehdittiin ottaa ”aamupäikkäritkin” ennen aamiaista ja koko päivä tehtiin kaikkia ihania juttuja. Käytiin mm. syömässä anopin ihanassa herkkupöydässä. <3
Anoppilasta kurvattiin kotiin ja sitten lähdin Anna-murun kanssa treenaamaan Malmin EastBodylle. Sillä salilla en ollutkaan aiemmin käynyt. Mutta oikein hyvä sali oli treenata. Ja saatiin näin sunnuntai-iltana treenata lähes kaksistaan.
Meillä oli treenin kohteena hauis ja ojentaja.
Hauista tehtiin vinopenkillä vuorokäsin, eristettynä scotissa ja narulla taljassa.
Eristetystä hauiskäännöstä VIDEOTA Youtubessa, kivat on otsarypyt mulla tossa videossa..jepjepjep.. 😉

Ojentajalle tehtiin dippi ja ihan peruspumppaus taljassa tangolla.
Dipistä Anna nappasi myös todella kaunista ilmekuvaa.. 😀
Ojentajaliikkestä myös pieni videopätkä TÄSSÄ. Vähän taitaa ärräpäitä siinä lopussa lennellä. 😀
Treenin jälkeen oli kädet muussina ja hyvä mieli.
No siis missä me ollaan?! 😀
Näin se on kuulkaa tämä viikonloppu täällä vietetty.
Paljon on mahtunut tunteita viikonloppuun. Valitettavasti myös isoa pettymystä ja surua ystävyyteen liittyen, mutta siitä en sen enempää täällä kerro.
Onneksi mulla on kuitenkin ihania ystäviä vielä olemassa tukena ja rakas mieheni, veljeni ja äitini. <3 Ja myös te lukijat, jotka siellä ruudun toisella puolella mua tuette virtuaalisesti olette toki todella tärkeitä!
Ensi viikko on jo hiukan helpompi aikataulujen kanssa ja parin viikon päästä koittaa sitten ansaittu parin viikon KESÄLOMA!!!! Ihanaa!! <3
Nyt toivotan teille kauniita unia ja iloa ja hymyä alkavaan viikkoon!!


10











