Juuri edellisessä postauksessa kirjoitin, etten halua kirjoittaa negatiivisista ja katkeroittavista asioista blogissani.
No nyt kirjoitan negatiivisesta asiasta, mutta kerron miten tämän negatiivisen asian kautta olen oppinut taas edelleen olemaan kiitollinen siitä mitä mulla on. Ja uskoa, että omalla asenteella voi niin paljon vaikuttaa siihen miten elämä kulkee eteenpäin.

Kerron tässä kirjoituksessa omista fiiliksistäni, en syytä ketään, enkä osoita sormella.

Postauksen kuvissa olevat vaatteet saatu yhteistyössä Lorna Jane Finlandin kanssa.
Postauksen lopussa tiedossa myös alekoodia!!! 🙂

Eilen (taas kerran) lähdin kiukkuisena töistä kotiin.
Tunnit oli sujunut mainiosti kuten aina.
Mutta yhden henkilön käytöksen vuoksi pahoitin mieleni. Tai oikeastaan kiukustuin.
Kiukkusin n.3min ja sitten taas muistin, että mikä on tärkeää ja mikä ei.

Rakas ystäväni Anna kirjoitti hetki sitten koskettavan postauksen yksinäisyydestä.
Sitä lukiessani mietin omaa elämääni. Kuka on yksinäinen ja kuka ei? Tai että onko jollain oikeutta sanoa, että sä et oo yksinäinen, mä oon.
Some saattaa vääristää yksinäisyyden totuutta. Ja sosiaalisellakin ihmisellä saattaa olla oikeasti yksinäinen olo sisällään.

Kun mä ryhdyin yksityisyrittäjäksi, en arvannut, että tämän työn ohella saatan tuntea itseni yksinäiseksi. Tai ainakin ulkopuoliseksi.
Teen muutamassa liikuntakeskuksessa pääosin töitäni. Yritän tottakai keskittää asiakkaita yhteen paikkaan aina samana päivänä, jotta olisi myös mulle vähän helpompaa.
Nään paljon ihmisiä ja työyhteisöjä. Muutamassa paikassa olen tavallaan ”yksi heistä”, koska vedän myös ryhmäliikuntatunteja ja saliohjauksia.
Mutta en ole silti henkilökuntaa.

Varsinkin pt-urani alussa tunsin itseni monesti todella ulkopuoliseksi. Riippuen siitä kuka oli töissä näissä paikoissa, sain joko iloisen hymyn ja moikkauksen vastaani tai sitten naama norsun v*tulla katse äkkiä alas ennen kuin Monna ehtii tulla moikkaamaan-tyylistä temppuilua.

Pahoitin siitä monta kertaa mieleni.

Yksityisyrittäjyyteni aikana olen kuitenkin myös saanut uusia ihania ystäviä ja tutustunut moniin mahtaviin persooniin. Ja olen tavallaan todella iloinen siitä, että en nimenomaan kuulu mihinkään yhteen tiettyyn työyhteisöön. Mulla on kollegoita siellä ja täällä ja osa heistä on ihania ja osa ei.

Rupesin uskomaan siihen, että kulkemalla tätä polkua minkä olen itse valinnut, näytän näille nyrpistelijöille ja naama nutturalla olijoille, että ei mua haittaa. Mä olen tässä ja tällainen. Ottakaa tai jättäkää. Mä uskon itseeni ja tähän mun polkuun.
Ymmärsin myös sen, että vain sillä on väliä mitä mun lähimmät ystävät ja perhe musta ajattelee. Ja jos joku heistä ei noteeraa mua, jättää ulkopuolelle tai ei moikkaa, niin sitten pitää miettiä että mikä meni vikaan? Mitä mä olen tehnyt hänelle, ihmiselle jota rakastan..

Silti välillä tulee näitä hetkiä kun saan vastaani todella kylmää käytöstä ja se kirpaisee hetkellisesti.
Enhän mä ihan jäävuoreksi ole muuttunut, vaikka itseeni uskonkin.
Sain kuitenkin heti eilen purettua tän jutun mun mieheni ja parhaan ystäväni kanssa.
Sitten jo taas nauratti.

Muistakaa uskoa itseenne!!
Se on parasta mitä voitte antaa itsellenne. Pitää uskoa omiin tavoitteisiinsa, omiin valintoihinsa ja omaan minäänsä. Sen kun oppii, voi saavuttaa mitä vain.

Loppuun vielä ilouutinen:
Tästä hetkestä lähtien aina ensi viikon sunnuntaihin 4.toukokuuta asti Lorna Janen tuotteet alennuksessa -15% teille lukijoilleni!!! JEEE!!! 🙂
Klikkaa siis itsesi -> www.lavli.fi ja osta itsellesi (tai vaikkapa äidillesi äitienpäivälahjaksi) ihania ja laadukkaita tuotteita alennuksella!
Alekoodi on: MONNATR1514

Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua!
Uskokaa itseenne, kulkekaa omaa polkuanne ja luokaa oma auringonpaisteenne! 🙂
pus ♡

Mä meinasin kirjoittaa siitä, että eikö se haukku muka haavaa tee?
Mutta ajattelinkin etten halua kirjoittaa negatiivisesta asiasta tai paasata taas kerran jostain.

Mä meinasin kirjoittaa siitä, että joskus nuorempana ja huonolla itsevarmuudella varustettuna haukuin muita, koska ajattelin sillä saavan itselleni enemmän ystäviä.
Mutta sitten ajattelin etten halua kertoa moista faktaa itsestäni ja omasta aiemmasta huonosta käyttäytymisestäni.

Mä meinasin kirjoittaa siitä, että mua harmittaa kun nykyään tuntuu, että on enemmän normi kuin poikkeus haukkua jotain. Puhua negatiiviseen sävyyn asioista.
Mutta ajattelinkin etten halua lisätä negatiivisuutta kirjoittamalla siitä.

Mä meinasin, että munkin pitää kertoa teille siitä, että mullakin on välillä huonoja päiviä enkä aina vaan hymyile ja kulje vihellellen ja pienillä hypähdyksillä eteenpäin.
Mutta sitten mä ajattelin, että ei tässä maailmassa positiivisuutta oo liikaa. Joten en halua kertoa huonoista päivistäni sen enempää.

Mä meinasin kirjoittaa siitä, että mua ihmetyttää miksi nykyään on oikeus haukkua muita tai jotain juttua julkisesti vaan sillä verukkeella, että ”tämä on vain minun mielipiteeni asiasta”?
Mutta sitten ajattelin, etten halua kirjoittaa katkeroitunutta tekstiä. Tai taaskaan lisätä niitä negatiivisia ajatuksia.

Mä meinasin kirjoittaa siitä, että on ihmeellistä jos joku haukkuu jotain, niin sen haukun tekee jotenkin muka hyväksytymmäksi se, että se on kateutta. Mä meinasin kysyä, että miksi kateus-kortti vedetään aina esiin? Ja mä meinasin kysyä, että helpottaako haukun kohdetta yhen piirun vertaa se onko haukun syynä kateus vai joku muu typerä selitys? Eikö se silloin muka saisi satuttaa?
Mutta mä ajattelin, etten halua enää kertaakaan kirjoittaa blogissani tästä kateus-viha-kilpailu-asiasta. Vaan haluan kirjoittaa iloisista asioista.

Jos SÄ ajattelit, että tänään on paska päivä ja eniten vituttaa kaikki.
Niin ajattelepas uudestaan. Mikä oikeasti harmittaa niin paljon, että sen vuoksi kannattaa pilata niin oma kuin ehkä jonkun muunkin päivä?

Aurinkoa ja hymyä tähän ihanaan ja aurinkoiseen keväiseen päivään!
PS. Jos ette käyneet vielä lukemassa juttua mun makeoverista, niin käykäähän TÄÄLTÄ lukemassa. 🙂