Hae
Monna Pursiainen

Vuosi 2015 – mitä lupaat sille?

Kolme päivää jäljellä tätä vuotta. Miten on mennyt vuosi 2014? Mulla on ollut aikamoinen vuosi. Ihania asioita on tapahtunut, mutta myös muutama todella raskas juttu, mistä en tänne blogin puolelle ole kertonut. Silti oon oppinut taas paljon uutta, niin itsestäni kuin elämästäkin. Teen vielä ennen vuodenvaihdetta pienen katsauksen vuoteen 2014. Mutta nyt puhutaan jo tulevasta.

Uuden Vuoden lupaukset.. Onko ne tehty epäonnistumaan? Kuinka monta prosenttia ihmisistä, jotka aloittaa elämänsä tiukimman ja parhaimman laihdutuskuurin lopettaa sen viimeistään tammikuun lopussa? Kuinka moni onnistuu pitämään tupakkalakosta kiinni? Miten moni lupaa lopettaa kokonaan karkinsyönnin ja ekana viikonloppuna sortuu? Kuinka moni lupaa venytellä viisi kertaa viikossa, mutta jo ekan kerran jälkeen tuntuu niin tylsältä ettei jaksa toisena päivänä aloittaakaan. Miten monta lupausta tehdään? Kuinka moni muistaa juhannuksena, mitä tuli luvattua Uuden Vuoden aattoiltana?

IMG_5244-001

Ootteko te ajatelleet tehdä ensi vuodeksi jonkun sellaisen lupauksen mistä pystyisi pitämään kiinni? Sellaisen mistä haluaisi pitää kiinni? Ihan koko vuoden. 🙂

Mä en oo jotenkin perustanut uv-lupauksista pitkään aikaan. Mutta nyt ajattelin, että miettisin ihan tosissani jotain sellaista mistä voisin ja tahtoisin pitää kiinni. Eikä pelkästään ensi vuoden, vaan ihan oppisin elämään niiden asioiden kanssa.

IMG_5252-002

Minä lupaan:

* Tehdä asiat loppuun asti, mitkä aloitan.
Mulla on tapana innostua täysillä asioista ja lähteä juttuihin mukaan ihan tuhannen innolla. Saatan tehdä samaan aikaan myös montaa asiaa ja tällöin joku asia ihan varmasti jää vähemmälle huomiolle tai keskeytyy. Saatan kotona olla myös vähän epäjärjestelmällinen välillä, eikä kaikki tavarat aina löydä paikkaansa ihan lopulliseen sijaintiinsa asti. Lupaan täten viedä asiat niille kuuluville paikoille, lupaan hoitaa asiat loppuun asti. Ja ehkä samaan lupaukseen voisin sisällyttää, että keskityn vain muutamiin asioihin kerrallaan. 😉 Silloin ne tulee tehtyä loppuun.

* Keskittyä vielä enemmän syömiseen.
Olette varmasti kuulleet sanonnan: ”älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon”. Se pätee muhun välillä vähän liiankin kanssa. Kyllä mä tottakai syön pääsääntöisesti hyvin, mutta mä kuuntelen kehoani edelleen liian vähän. Mulla on omien diagnoosieni mukaan ärtyneen suolen oireyhtymä, joten mun pitäisi olla tosi tarkka siitä mitä suuhuni laitan. Ja 80% ajasta oonkin. Mutta sitten kuitenkin syön välillä sipulia, paprikaa, ruista jne.. Nyt mä lupaan tarttua tähänkin asiaan niin, että ”teen sen loppuun asti”. 🙂 Huolehdin siitä, että syön niin etten joudu kärsimään mahakivuista. Ja syön niin, että ihoni voi hyvin ja hiukseni voi hyvin.

* Ottaa edelleen aikaa itselleni ja pyrkiä pitämään stressitason alhaalla, kun sen olen sinne nyt saanut. …Ja jatkaa Monna-päiviä.
Mä oon ihan pelännyt sitä, että kohta on taas kalenteri niin täynnä etten ehdi vessassa käymään. 😉 Ei mutta ihan tosissaan, mä en halua ajaa tilannetta siihen mitä se oli viime keväänä. Joten lupaan pitää kiinni siitä minkä olen nyt oppinut; otan omaa aikaa säännöllisin väliajoin. Ja vietän myös aikaani niin ettei joka päivä ole jotain sovittua aikataulua. Se rauhoittaa. Uskokaa tai älkää. 🙂

IMG_5241

Näiden asioiden lisäksi aion osallistua erääseen haasteeseen. Siitä kerrotaan Tuukan blogissa tänään myöhemmin, sekä MT Personal Trainingin Facebook-sivuilla ja instagramissa.

***

Kun mietitte nyt Uuden Vuoden lupauksia, miettikää että ne olisi sellaisia mihin oikeasti pystytte. Jos lupaus on jokin suurempi, miettikää millä säilytätte motivaation ylläpitää sitä koko vuoden. Tai sen ajan minkä se vaatii. Kysyin tuossa alussa, että onko Uuden Vuoden lupaukset tehty epäonnistumaan? Ei, ei anneta niiden epäonnistua. Kyllä se niin vaan menee, että lupaukset pitäisi lähtökohtaisesti tehdä pitäviksi. Eikö vaan? 🙂

Jos lupauksenne liittyy jollakin tapaa elämäntapamuutokseen liikunnan ja ravinnon kanssa, niin tähän haluaisin kertoa, että meillä on Tuukan kanssa nyt tarjota sitä varten loistava paketti. Kaksi PT:tä yhden hinnalla! 🙂
Mainos

Jos tällainen kiinnostaa, laittakaa meiliä jompaan kumpaan osoitteeseen: pttuukka@gmail.com tai pt.monna@gmail.com. Meillä on kalenterit jo aikas täynnä alkuvuodelle, mutta muutama asiakas mahtuu vielä kelkkaan mukaan! 🙂

***

Nyt toivottelen teille ihanaa alkavaa viikkoa, vuoden 2014 viimeistä sellaista.
♥ Monna
IMG_5193

15 kommenttia

  1. Ulla kirjoitti:

    Minäkään en oo pahemmin uudenvuoden lupauksia tehnyt 🙂
    Mutta tämän innoittamana aloin miettimään ja haluun tehdä muutaman lupauksen:

    * Laajennan aika kapeahkoa ”ruokalistaani”, eli etsin joka viikko yhden uuden reseptin (joko ruoka- tai välipala), jota kokeilen ja teen näistä resepteistä ”aarrekirjan” muistiinpanoineen.

    * Pidän välillä täysin leivättömiä päiviä

    * Kokeilen vuoden aikana vähintään viittä uutta liikkumisen muotoa

    Hyviä ja ihania lupauksia sulla Monna <3

  2. Nanna kirjoitti:

    Mä luovun alkoholista ihan kokonaan v.2015! Eipä sitä paljon tule nykyään käytettyäkään mutta lopetan ne vähäisetkin viikonlopun saunajuomat:) Ja yritän pudottaa ainakin sen 10kg ensi vuonna,enemmänkin olisi mutta se ei taida olla kovin realistista joten loput menee vuodelle -17.
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle Monna,hienoja uudenvuoden lupauksia sinulla!

    • Monna kirjoitti:

      Loistavia lupauksia Nanna! 🙂
      Ja juurikin noin, painonpudotukseen ei kannata laittaa liian isoja tavoitteita liian lyhyellä ajalle. Kun liian tiukat vaatimukset ei tuota tulosta, motivaatio laskee ja kaikki menee plörinäksi. 10kg on loistava tavoite ja loput menee sitten seuraavalle vuodelle. 🙂

  3. sara kirjoitti:

    Mun lupaukset liittyy nyt enemmän henkiseen hyvinvointiin! Ruokapuoli ja liikuntapuoli on suht. kunnossa. Parantaa voisin vielä siinä, että teen isot annokset ruokaa, jotta voin syödä kaksi kunnollista lämmintä ruokaa/salaattia joka päivä! 🙂 Joskus olen yrittänyt syödä liiankin terveellisesti, mikä ainakin mun kohdalla toi stressiä ja vaikutti hyvinvointiin kokonaisuudessaan. 🙂
    Lupaan elää enemmän hetkessä, enkä murehdi tulevaa niin paljon! Lupaan myös olla odottamatta kaikkea tapahtuvaksi, toivoa voin, mutta en jää odottelemaan sellaista mitä ei välttämättä tapahdu, jolle en siis itse voi mitään! 🙂 Mutta toki niille asioille joille voin tehdä jotain, niin teen jos se tekee minut onnellisemmaksi. 🙂 Voisin myös kokeilla jotain uutta erikoisempaa/hauskaa liikuntalajia vuoden aikana! 😀 Oisko se sitten kiipeily/boulderointi, jääkiipeily tai melonta vai joku ihan muu, sitä en vielä tiiä! 😀 Hyvää uutta vuotta sinulle!!

    • Monna kirjoitti:

      Hyviä lupauksia sara! Todella hyviä! 🙂
      Boulderointi on muuten kivaa! Mutta haastavaa, että ei muuta kun sinne vaan! Siitä tulee hyvä fiilis kun onnistuu!

      Hyvää Uutta vuotta!

  4. Mariela kirjoitti:

    Mä aion opetella pitkäjänteisyyttä, ja mm. tuota sunkin mainitsemaa asioiden loppuun asti viemistä. Mä lupaan kuunnella itseäni, pitää itsestäni huolta ja rakastaa itseäni. #MINÄITSE2015 😉

  5. kultsimuruinen kirjoitti:

    Pudotin viime vuoden lupauksena 10kg ja tänä vuonna sama tavoite 🙂 Tosin edellisestä kympistä tullut kolmisen kiloa takaisin. Josko se 2015 olisi normaalipainoon vuosi <3

  6. Anniina kirjoitti:

    Mä olen näin uuden vuoden kynnyksellä jonkin verran pohdiskellut näitä lupauksia, niiden tekemistä ja ennen kaikkea pitämistä. Vuoden vaihtuminen herättää aina ajatuksia uudesta, paremmasta alusta, vuosi vaihtuu ja saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Olen itsekin monina vuosina tehnyt lupauksia ja aika usein ne ovat liittyneet liikuntaan, ruokaan ja hyvinvointiin noin yleensä – varmasti yhtä monena vuonna ne lupaukset ovat myös pettäneet tai pitäisikö sanoa ”unohtuneet” 😀

    Olet oikeassa Monna, kyllähän lupaukset pitäisi lähtökohtaisesti tehdä pidettäviksi. Jos lupaan vaikka ystävälleni jotain, pyrin totta kai pitämään lupaukseni, en halua pettää ystävääni. Petänkö siis itseäni, kun en saakaan pidettyä itselleni tehtyä lupausta? Ainakin olen monesti pettynyt itseeni, kun itsekurin ja motivaation puutteessa monet lupaukset ovat pettäneet tai tosiaan vain tietoisesti unohtuneet.

    Mielestäni puhtaalta pöydältä aloittamisessa ja lupauksissa ei ole mitään pahaa, vaikka aikamoiselta pessimistiltä taidankin kuulostaa 😀 Koen vain, että ainakin minun itseni täytyy pohdiskella näitä kysymyksiä ja ennen kaikkea sitä, miksi hyvät aikeeni tahtovat tyssätä. Esimerkiksi aikeet paremmista elintavoista, jotka vaikuttaisivat posiitivisesti omaan hyvinvointiini. Ehkä suunnitelmani ovat liian suuret, liikaa liian nopeasti ja kerralla? Vai ehkä en lupauksen pettämisen pelossa enää uskalla luvata itselleni mitään?

    Ehkä yhden suuren lupauksen sijaan asetankin itselleni pieniä tavoitteita, etappeja. Optimisti sisälläni uskoo uusiin alkuihin ja siihen, että vuonna 2015 pystyn saavuttamaan noita pieniä tavoitteitani läpi vuoden! Hyvää uutta vuotta, Monna! 🙂

    • Monna kirjoitti:

      Näin se on, että vuoden vaihtuessa tuntuu siltä että haluaa aloittaa puhtaalta pöydältä.

      Ja siis juuri se on monesti se kynnyskysymys, liian isoja tavoitteita kerralla. Mielummin pieniä etappeja vuoden varrella, silloin ne usein pitää paremmin. 🙂

      Tsemppiä ja onnea uusiin tavoitteisiin sekä ihanaa uutta vuotta!

Vastaa