Taideterapiaa, Booty-treeniä ja Gina Tricot:a
Kaksi päivää on mennyt kuin siivillä. Toinen niistä oli täysin vapaapäivä; prinsessapäivä mun rakkaan ystävän kanssa ja toinen niistä on ollut täynnä kuvauksia ja töitä. Mä oon ihan puhki, mutta silti ihan uutta energiaa täynnä.
***
Eilen aamulla pistin hameen päälle ja lähdin viettämään ystäväni kanssa prinsessapäivää. Me oltiin varattu kalentereistamme koko päivä meille kahdelle. Ollaan molemmat yksityisyrittäjiä ja välillä vapaa-aika on tosi kortilla. Nyt päätettiin hemmotella itseämme ja viettää ihana kiireetön päivä yhdessä.
Päivä starttasi hoitola Mommy&Me:ssä ihanan tunne- ja kehoterapeutti Caritan taideterapiatuokiolla. Me ei ystäväni kanssa kumpikaan oikein edes tiedetty mitä tuleman pitää. Paikka oli tuttu sitä kautta, että ystäväni tekee siellä osteopatiaa. Menimme siis avoimin mielin paikan päälle.
Istuimme ihanassa huoneessa ja edessämme oli tyhjiä papereita, sekä väriliituja. Kerron tästä vaikka viikonloppuna vielä lisää, mutta tämä tuokio avasi taas silmiäni ihan uudella tavalla itseäni kohtaan.
Loppujen lopuksi lähdimme sieltä mukanamme kartat, joihin keräsimme elämänohjeita itsellemme. Mutta kirjoitan tätä auki lisää vaikka sunnuntaina. <3
Taideterpiasta suuntasimme Kallioon, syömään. Kiertelimme pikkuputiikeissa ja kävimme kahvilla ja raakakakulla Ruplassa. Sen jälkeen menimme tekemään treenin yhdessä ja ilta jatkui vielä luennon parissa ja ihanan leppoisasti. 🙂
Tänään aamusta suuntasin jo klo 8.00 kampaukseen ja meikkiin luottokampaajani Lauran luokse Kurvi Hair Premiereen. Meillä oli nimittäin ystäväni Anun kanssa sovittuna treenikuvaukset Töölön Kisahallille.
Ihanalla kampauksella ja kauniilla meikillä sitten kohti Kisistä, jossa huippukuvaaja Anssi Lauri jo odottelikin. Saimme ihan älyttömän hienoja kuvia, joista sitten laittelen valmiita versioita tänne blogiinkin muutamia. 🙂 Kiitos siis Anssi sulle isosti!!
Tässä pari ”tiiseriä”.
Kisikseltä mä suuntasin tieni Märskyyn, jossa mulla oli seuraavat kuvaukset. Nimittäin TIkiksen Booty-haasteen Premium-version treenikuvaukset.
Tikiksen Booty-haastessa on siis myös premium-versio, jossa näette kymmenen naisen kokonaisen pepputreenin. Nämä treenit on kuulemma todella erilaisia ja erittäin hyvää settiä. 😉 Siinä normiversiossa ei siis tule näitä koko videoita näkyviin. Vain yksi/kaksi liikettä per hlö. Joten kandee osallistua premium-versioon. Mun lukijat saa siitä nyt myös alea, joten tosta ylempää klikkaamaan linkkiä ja osallistumaan.
Voin kertoa, että kun treeniä kuvattiin tein n.15,5-2h pelkkää bootyä ja nyt TUNTUU!! 😉 😀
Märskystä suuntasin nokkani kohti keskustaa ja Sokos Hotel Tornin sisäpihaa, jossa oli tänään Gina Tricot:n Garden Partyt.
Siellä käytiin Anun kanssa ihastelemassa ensi syksyn tulevaa mallistoa, syömässä ja puhaltelemassa saippuakuplia. 😉
Ihanat kaksi päivää. <3 Nyt on samaan aikaan takki tyhjä ja täysi! 😀
***
Kiitos kaikille osallistujille Familon-tyynykilpailuun!
Kaksi onnellista voittajaa on arpakone valinnut nimimerkut:
– Annastiina
sekä
– Veera Pikkarainen
Otan voittajiin yhteyttä meilitse! 🙂 ONNEA!!
***
Superia viikon jatkoa! <3 Kirjoittelen taas pian!
xoxoxo
Monna
11 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mistä toi paita on, mikä on parissa ylimmässä kuvassa? Aivan ihanan näkönen!
Se on joko H&M:stä tai Ginasta. 😀 En muista, kun ostin sen viime kesänä.
Sulla on kyllä mukavia kuvauksia. Tosi hieno kuva toi missä sun koipi on tossa kaiteella. =)
Kiitos Jaanaba! <3 Mä tykkään tosta kuvasta kanssa tosi paljon. Se on jotenkin taiteellinen. 🙂
Moikka!
Tykkään tosi paljon sun blogista ja ajatuksista, ne piristää varsinkin huonoina päivinä. Nyt on vaan menny jotain postauksia ohi, kun seuraan sua Bloglovin’ kautta ja sinne ei päivity sun postaukset. Toivottavasti se saadaan pian toimimaan taas 🙂
p.s. Mä muuten kopion Monna-päivän itselleni ja pidän kerran kuussa Annukka-päivän 🙂
Joo, se ei toimi nyt. 🙁 Sitä ollaan kyllä korjaamassa. Siihen asti näät uusimmat postaukse blogin facebookista. 🙂
Ja hei mahtavaa, että oot ottanu Annukka-päivän käyttöön!! <3
15,5h treeniä?! 😀
Oho hups.. Siis 1,5-2h on pitänyt kirjoittaa.
Moikka!
Syksyllä taisit Monna kertoa, ett olit saanut kokeiluun jotkut silikoniset?!?! käsisuojat ettei käsiin tulisi kovettumia painoista. Ootko ollut tyytyväinen niihin ja mistä niitä vois hankkia ittelle?!? Kädet niin kamalassa kunnossa ja kipeet ettei pian kehtaa näyttää niitä kenellekkään! 😀
Moikka! JOo ne on kyllä tosi hyvät. Ne on tafferin, eli löytyy osoitteesta: http://taffer.fi/
Voi että, mä tykkään sun pukeutumistyylistä, iiiiihana tuo paita noissa ylimmissä kuvissa <3