Kuvausmalli

Eilen kun mä seisoin A-lehtien kuvausstudiolla Adidaksen Stella McCartneyn jumppapuku päällä, niin kyllä mä huokasin kerran aika syvään.

Mä mietin sitä, että miten oon tähän tullut.
Muutama vuosi taaksepäin ihastellen katselin treenilehtien sivuilta kuvausmalleja, kuinka sporttisilta ja hyviltä ne näyttää. Nyt on mennyt jokunen vuosi eteenpäin ja mä olen itse ollut aika monessakin lehdessä kuvausmallina.

En halua missään nimessä tällä kirjoituksellani nyt pröystäillä tai leuhkia.
Teksti tulee ajatuksenvirtana siitä, mitä ajattelin eilen ja mitä ajattelen nyt. Kiitollisuutta ja tosi hyvää mieltä.
En sillä, ettäkö se olisi joku saavutus päästä lehden sivuille malliksi. Vaan sillä, että ylipäätään olen nyt tässä ja tällaisessa tilassa itseni ja kehoni kanssa.

En ole koskaan ollut mitenkään suuresti ylipainoinen, mutta juurikin tuossa n.kolmisen vuotta sitten vaa’an lukema ei alkanut kutosella ja jääkaapissa oli vichyn sijaan aina Coca-Colaa ja Juissia. Tuoreita hedelmiä ei pöydällä näkynyt ja McDonaldskin oli aika tuttu paikka. Vaatekoko oli nelosella alkava ja voin huonosti niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Sitten tuli jonkinlainen portti vastaan, että nyt loppuu tämä oman kropan saastuttaminen ja kaltoinkohteleminen. Halusin voida paremmin, halusin taas treenata säännöllisesti ja halusin olla pirteämpi ja henkisesti enemmän läsnä ja tyytyväinen.

Kun eilen temppuilin erinäisiä treeniliikkeitä n.5 tuntia kameran edessä ja vaatteet vaihtuivat lennosta, eikä murtunut pikkusormikaan haitannut burpeiden tai siltapunnerusten tekoa, mietin että olen onnekas.

Hymyilytti koko ajan ja fiilis oli korkealla.
Pystyin tekemään liikkeen kuin liikkeen, epävarmuus pään sisällä omasta kehosta ei vaivannut. Ei kameran edessä, eikä kuvia ruudulta katsoessa.
Toki sitä aina voi olla vähän itsekriittinen ja jossain kuvassa ilme oli vähän hassu tai vatsanseutu ei muka näyttänyt niin hyvältä. Mutta sitten otettiin pari uutta kuvaa.

Kun julkaisin pari kuvaa illalla somessa, sain pitkästä aikaa kommentin liittyen mun lihaksiin: ”just joo, liikaa lihasta, maskuliiniset lihakset”. Ja tiedättekö mikä oli siisteintä? Se, että tuo tuntui tällä kertaa kehulta. 🙂

Kyllä siihen on mennyt aikaa, monta treeniä ja paljon hikeä. Paljon perklausta ja monta epätoivon hetkeä. Mutta nyt kun itsevarmuus ja itsensä arvostus on kohdillaan niin sisältä kuin ulkoa, mitkään tuollaiset kommentit ei enää satuta. Nyt tulee vain sellainen olo, että kappas – mulla on jonkun mielestä niin paljon lihasta, että siitä pitää ihan kirjoittaa pari sanaista.

***

Kuvat ja jumpat tulee Kauneus&Terveys-lehden uusituille nettisivuille. 🙂 Laitan sitten aina linkkiä kun uusi jumppa julkaistaan.

Ihanaa valmistujaispäivää! 🙂
Onnea kaikille valmistuneille ja lakkinsa saaville! <3

Mä lähden töihin ja illalla ois itelläkin yhdet kesäkarkelot.. 😉
pus