Tanssin kevät ja tuleva tanssikesä!
Mä olen nyt noin vuoden verran käynyt Etnofitneksellä Dancehall Reggae -tunnilla. Joka keskiviikko tunti ihan super ihanaa tanssia ja bootyn sheikkausta. 😉
Välillä on jäänyt töiden takia tunti jos toinenkin välistä, mutta aina kun on ollut mahdollista olen mennyt.
Kuten oon aiemminkin kertonut, dancehall reggae on osunut lajina mulle kuin nenä päähän.
Meiän super upea ja taitava opettaja Mari on ollut tietysti myös iso osa sitä fiilistä, mikä jokaisen tunnin jälkeen on tullut.
On ollut ihanaa kun meillä on ollut sama ryhmä jo viime syksystä asti ja kun tunnille menee on kiva jutella aulassa muiden treenikamujen kanssa. 🙂 Yhteisöllisyys on siis kasvanut kevään myötä ja ainakin itse oon huomannut sen myös tunneilla. Ollaan ehkä kaikenkaikkiaan vähän vapautuneempia ja revitellään enemmän.
Meillä on ollut aina neljän viikon jaksoissa koreografiat. Oon tykännyt siitä tosi paljon. Siitä tulee sellainen olo, että tää on oikeasti tanssiharrastus, eikä ”vain” jokin jumppatunti. (yhtään siis jumppatunteja halveksumatta)
Musta tuntuu, että oon oppinut käyttämään kroppaani enemmän ja saanut myös rintarangan liikkumaan eri tavalla. Lantio mulla on aina pyörinyt kivasti, mutta jos on tehty yläkropalla kiertoja ja sheikkauksia on se ollut aina vaikeampaa. Nyt musta tuntuu, että oon siinä vähän parantunut. 🙂
Etnofitneksellä on muutenkin mun mielestä ihana tunnelma. Sellainen jotenkin rento ja iloinen. Mutta silti opettajat on ammattitaitoisia tanssijoita.
Kaikenlaiset supertanssipäivät ja muut jutut siellä on aina on ihania ja jo aiemmin mainitsemani yhteisöllisyys on sellaista mitä ei kaikissa treenipaikoissa ole.
Nyt kesällä (itse asiassa jo parin viikon päästä) alkaa kesäkurssit ja mä oon ilmoittautunut Dancehall Queen Style akrobatia -tunnille. Aivan super siistiä ja jännää!! Täytyyköhän muuten hommata polvisuojat?! Varmaan!
Tässä pieni videopätkä dancehall queen stylestä, kun Kaisla oli meillä kerran sijaistamassa Maria. Oli ihan sika kivaa! 🙂
Ja tämä videopätkä on viime vuoden loppupuolelta meiän dancehall reggae -tunnilta. 🙂
***
Tanssia aion jatkaa myös kesällä ja ainakin Dancehall & Street style ja Dancehall Party! -tunnit on sellasia mitä aion käydä kokeilemassa. Niin ja tietysti syksyllä jatkuu taas bootyn sheikkaus! <3
Etnon kesäaikataulut näkee tuosta linkistä.
Ja arvatkaapas mitä? Etnofitness haluaa arpoa teille mun lukijoilleni VIISI kolmen kerran kesätanssikorttia!!
Kesäkortit on voimassa 18.5 – 9.7 ja ne kerrat käyvät kesätunneille, mutta ei tiiviskursseille.
Osallistu kilpailuun kommentoimalla tähän postaukseen!
Kilpailu on käynnissä aina sunnuntaihin 10.5 asti!
ONNEA arvontaan!! 🙂
Olet paljon! ♥ Ole itsevarma.
En ole vähään aikaan kirjoittanut tästä asiasta; itsensä hyväksymisestä, itsevarmuudesta ja henkisestä hyvinvoinnista. ♥
Nyt korjaan asian ja kerron teille tällä kertaa mitä itsevarmuus on minun mielestäni.
***
Itsevarmuus on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä.
Että on varma siitä mitä tekee ja miten haluaa elää. Itsevarma ihminen ei hae muilta hyväksyntää tekemisiinsä, eikä myöskään katkeroidu muiden ratkaisuista vaikkeivat ne olisikaan samanlaisia kuin omat.
Luin tänään taas ihanan Jennyn kirjaa Sisäinen voima – 375 ajatusta parempaan arkeen.
Sieltä voi ammentaa paljon asioita ja voi lukea mm. monia ajatusmalleja myös itsevarmempaan minään.
Olet paljon. Olet juuri sitä, mitä uskot itsesi olevan.
Ala uskoa enempään! Kykenet juuri niihin asioihin, joihin uskot kykeneväsi!! 🙂
Onko itsevarma ihminen nokkava ja lesoileva jos hän uskoo itseensä 100%? Onko hän ylpistynyt?
Mielestäni ei. Itsevarmuus on eri asia kuin liiallinen pöyhkeilevä itserakkaus. Itseään kuuluu rakastaa ja pitää olla 100% varma itsestään, mutta todella harvoin itsevarmuus tuo pitkän nokan. Yleensä nokkava tai lesoileva ihminen ei ole se, jolla on paras itsevarmuus ja luottamus itseensä. Nokka pystyssä kulkeva ylpistynyt ihminen usein peittää lesoilevalla käytöksellään jotain taakseen.
Onko itsevarma ihminen hyökkäävä? Haluaako hän olla sellaista? Onko hänellä tarvetta olla sellainen?
Mielestäni ei. Itsevarma ihminen on niin sinut itsensä ja omien ajatuksiensa ja tekojensa kanssa, että hänen ei tarvitse hyökätä ketään kohti. Hänen ei tarvitse aggressiivisesti puolustaa omia näkemyksiään muille ja todistella. Itsevarma ihminen voi silti omata vahvat mielipiteet, mutta minä koen ettei jostain asiasta täysin varman henkilön tarvitse hakea hyväksyntää teolleen tai ajatukselleen hyökkäämällä.
Uskallan olla oma itseni, koska se kantaa kauas.
Eikö niin?
Kun itsellä on hyvä olla, voi muutkin paremmin. Negatiivisuus näyttelee usein isointa roolia henkilöillä, jotka ovat tyytymättömiä itseensä. Negatiivinen ilmapiiri huokuu myös ympärille ja muiden onnistumiset harmittaa ja vain pahentaa omaa oloa.
Entäpäs jos osaisikin olla vain oma itsensä ja luottaa sen kantovoimaan? Vähentyisikö negatiivisuus omasta elämästä? Aivan varmasti!
***
Viimeisen puolentoista vuoden sisällä oma itsevarmuuteni on kasvanut askel askeleelta. Koko ajan huomaan oloni helpottuvan ja keventyvän, kun ei tarvitse kantaa taakkaa hartioilla siitä, että hyväksyvätkö muut minut sellaisena kuin olen.
Tätä polkua olen kulkenut hitaasti ja varmasti. Välillä on tullut takapakkia. Mutta olen kuitenkin sieltä päässyt takaisin oikealle polulle.
Muistan ihan kirkkaana vielä ne hetket, kun en ollut tippaakaan itsevarma. Olin todella heikko ja hain hyväksyntää joka puolelta. Suurin osa muista naisista oli minulle kilpailijoita, ainakin ne jotka olivat mielestäni itseäni kauniimpia, lihaksikkaampia, laihempia, osaavampia. En tykännyt heistä. Puhuin pahaa ihmisistä joita kuitenkin salaa kadehdin. Levitin negatiivisuutta sisälleni ja ympärilleni.
Nyt kun olen varma tekemisistäni ja itsestäni ei kukaan ole minulle kilpailija. Ainakaan negatiivisessa mielessä. Toki edelleen näen kauniita ja ihania ihmisiä ympärilläni, mutta nykyään hymilen heille ja tykkään heistä. Saan myös inspiraatiota heistä. Olen onnellinen kun joku saavuttaa jonkin asian tai on onnellinen. Ja tiedättekö mitä? Yllätys yllätys, toisten onnesta ja ilosta iloitseminen ei ole vienyt itseltäni mitään pois! Se on vain tuonut. ♥
***
Järjestämme kesäkuun kuudentena päivänä jo toistamiseen paljon tykätyn Mielipäivän. ♥
Mielipäivä – Rentoutumista, rauhoittumista, kehon ja mielen avaamista
Ravinto ja liikunta ovat tärkeitä hyvinvointimme osa-alueita, mutta myös se, miten hengitämme ja ajattelemme sekä mitä sanomme vaikuttavat terveyteemme. Mielipäivä on Onnenrummun ja MT Personal Trainingin järjestämä mindfulness- ja rentoutumispäivä Kartanokylpylä Kaisankodissa Espoossa – Oittaan upeiden järvien ja metsien siimeksessä, nunnaluostarin katveessa.
Mielipäivänä harjoittelemme nauramaan itsellemme sekä avaamme ja hellimme lukkiutunutta kehoamme rentoutus- ja liikkuvuusharjoituksilla. Opimme asettamaan tavoitteita, mielikuvaharjoittelemaan ja olemaan kiitollisia siitä, mihin kaikkeen upeat kroppamme kykenevät.
Mielipäivä on jaksamisen apuväline, joka säännöllisesti käytettynä auttaa kaikkien fyysiseen ja henkiseen terveyteen liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa.
Mielipäivän sisältö
* Mielikuva- & rentoutusharjoituksia
* Lukkiutuneen kehon avaamista
* Nauru – tarttuva rohto stressiin
* Mindfood-kävely: villiyrtit & mindfulness
Liikunta-osuus sopii kaikentasoisille liikkujille, kuntoilijoille ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Mukaan tarvitset rennot sisä- ja ulkoliikuntavaatteet, juomapullon sekä halutessasi oman jumppa/joogamaton tai pyyhkeen.
Päivän hinta: 69€ (sis. herkullisen kotiruokalounaan kartanoravintolassa)
Suosittelen tätä päivää ihan kaikille! ♥ Niin miehille kuin naisille, niin itsevarmoille kuin vähän vielä sitä varmuutta hakeville.
Tämän linkin alta voit lukea ja katsoa millaista oli ensimmäisen Mielipäivän sisältö. Itseäni alkoi hymyilyttämään, kun luin tuon postauksen. Hyvä olo ja se tunnelma oikein tulvahti mielen syövereistä. ♥
Facebookin tapahtumassa voit käydä ilmoittautumassa.
***
Koska itsellänikin on vielä matkaa siihen 100% itsevarmuuteen, aion osallistua nyt 18.pvä alkavaan Sisältä vahvempi -verkkokurssiin!
Sisältä vahvempi -verkkokurssi starttaa ma 18.5.2015 ja ilmoittautumisaikaa on kurssin ensimmäisen viikon loppuun eli su 24.5.2015 saakka. Verkkoportaali avautuu jo 15.5., jolloin portaalista pääsee lukemaan kurssin Alkuinfo-osion.
Mistä kurssissa on kyse?
Sisältä vahvempi -verkkokurssi on kuuden viikon mittainen sukellus oman itsearvostuksesi ytimeen. Matkaa tehdään erilaisten pohdintatehtävien ja valmennusharjoitusten kautta. Kurssin aikana saat ymmärrystä siitä, kuinka oma itsearvostuksesi on vuosien mittaan kehittynyt ja kuinka olet lopulta päätynyt tähän kokemukseen omasta arvostasi, jota tällä hetkellä elät. Kurssilla opit katsomaan itseäsi entistä armollisemmin ja objektiivisemmin ja opit kiinnittämään huomiota virheiden sijasta siihen kauniiseen, mitä sinussa on. Pääset työskentelemään haastekohtiesi kanssa rakentavalla tavalla ja saat työkaluja, joiden avulla kehittää itseesi liittyvää arvostavaa ajattelua ja itseä arvostavia käytöstapoja. Katsotaanpa kurssin aikana fyysistä kehoasikin ja ihmetellään sen arvokkaita ihmeitä!
Monna treenaa -blogin lukijat pääset Sisältä vahvempi -kurssille nyt hintaan 32,50e (norm. 36,50e) – alennus voimassa 17.5.2015 saakka.
Tartu tarjoukseen ja aloita matka oman itsearvostuksesi ytimeen klikkaamalla alla olevaa linkkiä:
https://www.campwire.com/buy/0d285fdd-3ed4-421e-ab57-45eaee8b5de9
***
Ihanaa tiistaipäivää! ♥
xoxoxo
Monna


32







