Ihanan rehellistä.

Olen lähiaikoina saanut palautetta, että kirjoitan ihanan rehellisesti. Palautetta on tullut niin ystäviltäni kuin teiltä lukijoiltani, joita en henkilökohtaisesti tunne. Se on ollut mukavaa palautetta.
Sinänsä se on tullut vähän jopa yllätyksenä, koska olen aina kirjoittanut rehellisesti. Tarkoitan sitä, että se on tuntunut nyt yllättävältä, koska en ole vain yhtäkkiä alkanut rehelliseksi. Olen aina kirjoittanut juuri sitä mitä olen asioista ajatellut. Mutta ehkä nyt näin loppuraskauden kynnyksellä kaikki kivut, tuskat, ahdistavat ajatukset ym. on näyttäytynyt teille rehellisyytenä paremmin kuin kirjoitukset itsensä arvostamisesta ja kymmenet belfiet. 😉
Myös se, että olen myöntänyt julkisesti olleeni väärässä monessakin asiassa raskauteen liittyen, on tuntunut teistä rehelliseltä. Siitä olen saanut monta viestiä. Niinhän se on ollutkin. Itselleni ei ole koskaan ollut mitenkään vaikeaa myöntää, että joku toinen onkin oikeassa, enkä minä. En koskaan ole ollut sellainen, että haluaisin korostaa olevani oikeassa. Jo pienestä pitäen olen saattanut pitää suuni kiinni, vaikka olen tiennyt ettei jokin asia ole niin kuin joku toinen on kailottanut tietävänsä. Olen ajatellut, että ehkä hän sitten jossain vaiheessa huomaa. Enkä silloin ole tullut sanomaan, että ”hah, mitäs sanoin”.
Se, että on rehellinen bloggaaja ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kertoo kaiken. 🙂 Blogini alkutaipaleella kirjoitin kovin päiväkirjamaista blogia, kuten moni teistä siellä muistaakin. Silloin kerroin lähes kaiken. Mutta nykyään rajaan asioita blogista pois. Ihan vaan yksityisyyden vuoksi. Ja ymmärrän tämän käytännön muidenkin bloggaajien käytännöissä. Se, että kertooko itsestään mitään blogissaan on jokaisen oma päätös. Se, että raottaako vähän ovea sinne oman elämän puolellekin, on myös jokaisen oma päätös. Tai se, että kertoo ihan kaiken. 🙂 Silti se, joka ei kerro itsestään mitään henkilökohtaista, ei ole epärehellinen. Ajattelen, että tällainen bloggaaja haluaa vain rajata kokonaan henkilökohtaisen elämänsä pois blogista. Ja se on täysin ok.

Tietysti jos haluaa kirjoittaa yhtään lifestyle-henkistä blogia, on varmasti lukijoiden mielestä kovin tylsää lukea postaus toisensa jälkeen vain niitä ”kauniita kuvia ja suunniteltuja kirjoituksia”. Sen vuoksi se, että raottaa edes vähän sitä ovea omiin ei välttämättä niin kontrolloituihin ja harkittuihin mielipiteisiin ja juttuihin onkin varmasti monen suositun bloggaajan avain menestymiseen bloggaajana. Näyttää julkisesti sitä minkälaista se elämä on, kun kaikki ei koko ajan olekaan niin kiiltävää. Ei se silti tarkoita sitä, että blogista pitäisi löytyä kuvia sotkuisesta kodista tai meikittömistä kasvoista ja likaisista hiuksista.
Tämä on vähän sama juttu, kuin aitous. Että miten määritellään aito ihminen. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että mielestäni aitous ei ole sitä, että täräyttää itsestään räjähtäneitä kuvia blogiinsa. Yhtä aito ihminen voi olla se, joka rakastaa kovasti siisteyttä ja kauneutta tai se, vähän sottainen ja epäjärjestelmällinen ihminen. Mielestäni myös esimerkiksi nainen, jolla on silikinorinnat voi olla aito. Perimmäinen aitous liittyy luonteeseen, ei siihen miltä näyttää fyysisesti. Ripsi- tai hiuspidennykset ei vähennä kenenkään aitoutta. Toki tässäkin asiassa on ääripäät, mutta en nyt puhu niistä.
On kuitenkin mukava olla esimerkkinä siinä, että on ok sanoa omat ajatuksensa ääneen ja välillä olla meikittä somessakin. Silti se ei rajaa pois sitä, että välillä voi käyttää keijufiltteriä snapchatissa. Koska kuten yleensä, kaikilla asioilla on kaksi puolta, eikä mikään ole mustavalkoista. 🙂

BookBeat – erilainen lukukokemus
* Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Rakastan lukemista! Niin rakastaa myös mieheni. Meillä on kotona kirjahylly niin täynnä kirjoja, että pitää varmasti pian hankkia toinen hylly viereen. Olen ollut jotenkin vanhanaikainen siinä, että olen ajatellut tähän asti kirjojen lukemisen täytyvän olla konkreettista ”kirja kädessä” -lukemista. Nyt kuitenkin sain mahdollisuuden testata BookBeat -palvelua ja olen myyty!
Latasin BookBeat -appin kännykkääni ja aloin heti selaamaan, että mitäs kaikkea sieltä löytyy. Sieltä löytyi todella todella paljon kirjoja, niin uutuuksia kuin vanhempiakin kirjoja. Myös lastenkirjoja. Löysin sieltä heti Jari Sillanpään Paljaana -kirjan ja olin innoissani. Olin jo aiemmin ajatellut, että sen kirjan haluan lukea. Siispä latasin sen heti luettavaksi. Latasin heti myös toisen kirjan, Anneli Auerin Murhalesken muistelmat.

Päätin, että Anneli Auerin kirjan kuuntelen äänikirjana. En ole IKINÄ kuunnellut äänikirjaa ja se oli siksikin mielenkiintoinen idea. Kaiken lisäksi äänikirjan äänenä (lukijana) on itse Anneli Auer.
Ennakkoluuloni äänikirjan kuuntelemisesta osoittautui pian turhaksi, sillä näistä kahdesta kirjasta ensimmäisenä luin nimenomaan äänikirjana Anneli Auerin kirjan. Jari Sillanpään kirja on jäänytkin vähemmälle, koska se ei ole äänikirjana. Mutta se onkin nyt lukulistalla.
Äitiyslomalla ollessa, kun aika on välillä käynyt vähän pitkäksi, on äänikirjan kuuntelu ollut ihana tapa rentoutua ja mennä hetkeksi ihan muihin maailmoihin. Olen huomannut, että äänikirjaa kuunnellessani uppoudun kirjaan ihan täysin. Äänikirjassa on vielä sekin hyvä puoli ollut raskausaikana, että kun ei pidä pitää käsissä mitään. Varsinkin maatessa, kun käteni on puutuneet, on ollut ihana helpotus vain kuunnella kirjaa.

BookBeatissa voi lukea ja kuunnella 16,90€ kuukausimaksulla niin monta kirjaa kuin haluaa. Itse aion jatkaa BookBeat -tilausta tämän kuukauden kokeilujakson jälkeenkin. Sillä tuo hinta on mielestäni aika edullinen siitä, että saa lukea ja kuunnella niin monta kirjaa kuin kuukaudessa vain ehtii. 😉
Olen myös aika varma, että kuuntelen kirjoja tulevaisuudessa myös mm. vaunulenkeillä. Latasin myös Muumi-kirjan: Taikatalvi. 🙂 Sitä on ollut aika hauska kuunnella, kun on halunnut jotain ihan tosi leppoisaa ja ajatukset tästä hetkestä poisvievää kuunneltavaa. Sitä kuunnellessa on jopa tullut vähän lapsuus mieleen ja iltasadut.
Tässä muutamia muita jo valmiiksi tsekkaamiani kirjoja BookBeatista, jotka kiinnostaa:

Meillä tosiaan kun kirjahylly on jo niin täynnä kirjoja, että uusia ei mahdu – olen ollut senkin vuoksi ihan innoissani tästä palvelusta. Ei tarvitse ostaa jokaista kirjaa konkreettisesti hyllyyn, koska harvassa on kuitenkin ne kirjat joita tulee luettua kahta tai kolmea kertaa uudestaan.
***
TÄSTÄ LINKISTÄ saatte koodilla: monnatreenaa 30 vuorokautta ilmaista lukuaikaa!! 🙂
Koodi on voimassa 31.1.2017 saakka!
HUOM!! Kun painat tuota linkkiä rekisteröitymissivuille, näkyy aluksi, että kokeilujakso on vain 14 päivää, mutta kun täyttää tiedot ja menee eteenpäin, tulee näkyviin oikea tieto, että ilmainen kokeilujakso on voimassa kuukauden.

***
Ihania lukuhetkiä kaikille! <3



4