Ihanan rehellistä.

Olen lähiaikoina saanut palautetta, että kirjoitan ihanan rehellisesti. Palautetta on tullut niin ystäviltäni kuin teiltä lukijoiltani, joita en henkilökohtaisesti tunne. Se on ollut mukavaa palautetta.

Sinänsä se on tullut vähän jopa yllätyksenä, koska olen aina kirjoittanut rehellisesti. Tarkoitan sitä, että se on tuntunut nyt yllättävältä, koska en ole vain yhtäkkiä alkanut rehelliseksi. Olen aina kirjoittanut juuri sitä mitä olen asioista ajatellut. Mutta ehkä nyt näin loppuraskauden kynnyksellä kaikki kivut, tuskat, ahdistavat ajatukset ym. on näyttäytynyt teille rehellisyytenä paremmin kuin kirjoitukset itsensä arvostamisesta ja kymmenet belfiet. 😉

Myös se, että olen myöntänyt julkisesti olleeni väärässä monessakin asiassa raskauteen liittyen, on tuntunut teistä rehelliseltä. Siitä olen saanut monta viestiä. Niinhän se on ollutkin. Itselleni ei ole koskaan ollut mitenkään vaikeaa myöntää, että joku toinen onkin oikeassa, enkä minä. En koskaan ole ollut sellainen, että haluaisin korostaa olevani oikeassa. Jo pienestä pitäen olen saattanut pitää suuni kiinni, vaikka olen tiennyt ettei jokin asia ole niin kuin joku toinen on kailottanut tietävänsä. Olen ajatellut, että ehkä hän sitten jossain vaiheessa huomaa. Enkä silloin ole tullut sanomaan, että ”hah, mitäs sanoin”.

Se, että on rehellinen bloggaaja ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kertoo kaiken. 🙂 Blogini alkutaipaleella kirjoitin kovin päiväkirjamaista blogia, kuten moni teistä siellä muistaakin. Silloin kerroin lähes kaiken. Mutta nykyään rajaan asioita blogista pois. Ihan vaan yksityisyyden vuoksi. Ja ymmärrän tämän käytännön muidenkin bloggaajien käytännöissä. Se, että kertooko itsestään mitään blogissaan on jokaisen oma päätös. Se, että raottaako vähän ovea sinne oman elämän puolellekin, on myös jokaisen oma päätös. Tai se, että kertoo ihan kaiken. 🙂 Silti se, joka ei kerro itsestään mitään henkilökohtaista, ei ole epärehellinen. Ajattelen, että tällainen bloggaaja haluaa vain rajata kokonaan henkilökohtaisen elämänsä pois blogista. Ja se on täysin ok.

Tietysti jos haluaa kirjoittaa yhtään lifestyle-henkistä blogia, on varmasti lukijoiden mielestä kovin tylsää lukea postaus toisensa jälkeen vain niitä ”kauniita kuvia ja suunniteltuja kirjoituksia”. Sen vuoksi se, että raottaa edes vähän sitä ovea omiin ei välttämättä niin kontrolloituihin ja harkittuihin mielipiteisiin ja juttuihin onkin varmasti monen suositun bloggaajan avain menestymiseen bloggaajana. Näyttää julkisesti sitä minkälaista se elämä on, kun kaikki ei koko ajan olekaan niin kiiltävää. Ei se silti tarkoita sitä, että blogista pitäisi löytyä kuvia sotkuisesta kodista tai meikittömistä kasvoista ja likaisista hiuksista.

Tämä on vähän sama juttu, kuin aitous. Että miten määritellään aito ihminen. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että mielestäni aitous ei ole sitä, että täräyttää itsestään räjähtäneitä kuvia blogiinsa. Yhtä aito ihminen voi olla se, joka rakastaa kovasti siisteyttä ja kauneutta tai se, vähän sottainen ja epäjärjestelmällinen ihminen. Mielestäni myös esimerkiksi nainen, jolla on silikinorinnat voi olla aito. Perimmäinen aitous liittyy luonteeseen, ei siihen miltä näyttää fyysisesti. Ripsi- tai hiuspidennykset ei vähennä kenenkään aitoutta. Toki tässäkin asiassa on ääripäät, mutta en nyt puhu niistä.

On kuitenkin mukava olla esimerkkinä siinä, että on ok sanoa omat ajatuksensa ääneen ja välillä olla meikittä somessakin. Silti se ei rajaa pois sitä, että välillä voi käyttää keijufiltteriä snapchatissa. Koska kuten yleensä, kaikilla asioilla on kaksi puolta, eikä mikään ole mustavalkoista. 🙂