Hae
Monna Pursiainen

Kantoreppu – kädet vapaaksi!

tula

Meidän pikkuruinen tyttömme on aikamoinen sylivauva. Hän rauhoittuu parhaiten sylissä ja nukahtaa lähestulkoon aina vain syliin (tai ulos vaunuihin). Ipanaiselta hankittu Tulan kantoreppu on ollut meille ihan mahtava juttu!

Tällä viikolla ollaan päästy siis testailemaan kantoreppua ihan päivittäin. Kun vauva kasvaa ja vankistuu, tuntuu sitä olevan helpompi asetella esim. juuri kantoreppuun. Myös vaatteiden pukeminen on helpompaa.. 😉

Olemme päässeet Tuukan kanssa molemmat nyt kantorepun makuun ihan täysillä. Vauva viihtyy onneksi siellä ja nukahtaakin sinne helposti. Alkuun oli pari kertaa pientä kitinää, mutta sitten kun ahkerasti vaan pidimme reppua päivittäin pieniä pätkiä, vauva tottui todella nopeasti. Kantorepussa vauva myös kuulee meidän sydämen sykkeet ja on niin lähellä kuin olla voi. Turvallinen fiilis siis varmasti välittyy vauvalle.

Tula kantoreppu

On ihan luksusta, kun saa kädet vapaiksi, mutta silti tämä sylivauva saa olla sylissä ja lähellä. <3 Kantoreppu oli yksi ensimmäisistä asioista, jonka ajattelimme hankkia vauvallemme. Olimme kuulleet nimittäin kantorepuista vain plussaa. Ja koska olemme ”tekeviä ja liikkuvia” tyyppejä, tuntui kantorepun hankinta ihan ehdottomalta jutulta. Joillakin toki toimii kantoliinat paremmin kuin reput, mutta meille toimii paremmin reppu.

Meillä on tässä kantorepussa vauvatuki, joka on aivan mahtava kun tyttömme on vasta niin pieni. Mutta jo näinkin pieniä vauvoja voi turvallisesti kantorepussa kantaa. Vauvatuki varmistaa pienelle vauvalle sopivan ja turvallisen kantoasennon kantorepun kyydissä. Se antaa tukea vauvan selälle ja niskalle ja varmistaa, että vauvan lonkat ja jalat ovat repun sisällä pienelle vauvalle sopivassa asennossa. Vauvatuki varmistaa myös, ettei vauva pääse lysähtämään repun sisällä huonoon asentoon ja pitää vauvan asennon hengityksen kannalta turvallisena.

vauvatuki vauvatuki tula

Tuukka on käynyt vauvan ja koirien kanssa lenkilläkin jo pari kertaa kantorepun kanssa. Se on ihan mahtavaa, kun pystyy pitämään molempia koiria käsissä ja vauvakin pääsee ulos mukaan. Ja saa samalla pienet päikkärit. Tällaiset Tuukan koira-vauvalenkit vapauttaa minullekin aikaa tehdä kotona juttuja ja käydä suihkussa jne.. 🙂

Itse meinaan (heti kun saan siihen luvan jälkitarkastuksen jälkeen) lähteä testaamaan esim. porrastreeniä niin, että pienenä lisäpainona on vauva repussa mukana. Myös kotitreeniä ajattelin sitten lähitulevaisuudessa kokeilla repun kanssa. 🙂 Kyykkyjä lisäpainolla jne.. 😉

Tämä kyseinen Tulan kantoreppu tuntuu tosiaan erittäin hyvältä päällä. Tulee tosi tukeva ja hyvä fiilis itselle, eikä yhtään tunnu selkään raskaalta. Tuntuu, että vauva on napakasti kyydissä ja voi itse tehdä mitä vaan. Olenkin laittanut tiskejä ja pyykkejä, kirjoitellut blogia, meikannut, kokannut jne jne.. Eli kyllä vain suosittelen tätä ihan 100%!!

kantoreppu

***

Kuinka monella teistä on kantorepuista kokemusta? Tai hankintalistalla kantoreppu? 🙂 Olen niin intona tästä, että sanon vielä kerran: Suosittelen kyllä tätä ihan 100% ja vähän ylikin! 😉

* Kantoreppu ja vauvatuki saatu Ipanaiselta.

fullsizerender

Keskivartalon aputuki synnytyksen jälkeen!

* sis. mainoslinkkejä

esbelt

Raskauden aikana keskivartalo kokee kovia myös lihasten puolelta. Syvät vatsalihakset, koko vatsakalvo ja jännesauma venyvät samalla kuin vatsa kasvaa. Raskauden edetessä myös suorat vatsalihakset erkaantuvat vatsan eri puolille ja niiden välissä oleva jännesauma (linea alba) levenee. Synnytyksen jälkeen suorat vatsalihakset eivät palaudu entiselleen kovin nopeasti, jonka vuoksi suorien vatsalihasten tekeminen on ihan eiei-hommaa. Pitää siis jaksaa malttaa olla treenaamatta vatsalihaksia aika pitkällekin synnytyksen jälkeen. Suositeltu aika vähän vaihtelee, mutta yhteenvetona voisi sanoa ettei ainakaan ennen jälkitarkastusta kannata vatsalihaksia alkaa treenaamaan. Lantionpohjan lihasten aktivointi sen sijaan kannattaa jo heti synnytyksen jälkeen.

Suorin vatsalihasten väliin jää monille rako, syvien vatsalihasten aktivointi on heikko ja lihasjäntevyys alhainen, tällöin on kyseessä vatsalihasten erkauma. Jos tässä tilassa alkaa rehkimään vatsatreenin parissa, on tulos tietysti kaikkea muuta kuin hyvä. Monille naisille jääkin ikuisiksi ajoiksi oikein kunnon rako vatsalihasten väliin.

Vatsalihasten erkaumista pidetään paljon avoimia koulutuksia ja niihin kannattaakin osallistua mahdollisuuksien mukaan. Myös käynti fysioterapeutilla tai osteopaatilla jälkitarkastuksen jälkeen on kannattavaa. Varsinkin kun valitettavan harvoin neuvolassa tästä asiasta paljoa puhutaan.

biancaneven korsetti

Apuna keskivartalon lihasten palautumiseen toimii myös erilaiset korsetit ja ”belly bindingit”. Ne tukevat sekä vatsalihaksia, että selkälihaksia ja auttavat pitämään ryhtiä yllä. Niiden käyttö ei kuitenkaan poista sitä, että pitää tehdä töitä palautumisen eteen myös fyysisesti ja oikeilla keinoilla. 🙂 Olen osallistumassa joulukuussa erkauma-iltaan ja alkuvuodesta toiseen, joten kerron niiden perusteella sitten lisää infoa täällä blogissakin! 🙂

Itselläni on nyt käytössä Biancaneven Esbelt Ipanema -korsetti. Keisarileikkauksen jälkeen sitä ei suositella käytettäväksi montaa tuntia päivässä, koska leikkaushaava voi hautoa turhaan korsetin alla. Olenkin itse alkanut pitämään korsettia puolituntia kerrallaan pari kertaa päivässä. Korsetin käytön jälkeen aina suihkutan leikkaushaavan hyvin ja annan sille ilmakylpyä.

Korsetin kompressio-ominaisuus antaa tukea siis alaselän lihaksille. Monille tämä on tuonut avun selkävaivoihin. Itselläni ei raskauden aikana ollut selkäkipuja, mutta nyt vauvaa kannellessa on tullut selkä aika kipeäksi. Olen senkin vuoksi ollut myös tosi innoissani tästä korsetin antamasta tuesta.

unnamed

Kuvissa päällä:

 * B Lean – Leggingsit

* Esbelt Ipanema – korsetti

Biancanevella on nyt muuten KAIKKI alaosat -25% tämän viikon ajan!! Kandee käydä klikkailemassa heidän sivuilleen ja käyttää tuo tarjous! TÄSTÄ pääsee sivuille! 🙂

***

fullsizerender