Hae
Monna Pursiainen

Neljän naisen välipalakirja.

Vuosi sitten julkaistiin kirjamme Välipalat – Virtaa Superfoodeista. Muutama kuukausi sitten, vähän ennen joulua 2015 siitä ilmestyi toinen painos. Eilen mietimme yhdessä näiden ihanien naisten kanssa, että onko siitä tosiaan VAIN vuosi. Me kaikki neljä naista elämme aika hektistä elämää ja olemme monessa mukana, vuoteen mahtuu paljon ja siksi aika juoksee niin kovaa.

Silti, vuosi sitten tammikuussa löytyi kirjakauppojen hyllyiltä meidän neljän naisen yhteinen välipalakirja. Minun, Maijun, Hannan ja Ainon.
me2014 teimme reseptejä kirjaan. Kaikki kirjan 60 reseptiä on meidän omien kätöstemme kautta suunniteltu ja tehty. Jokainen meistä teki 15 reseptiä kirjaa varten ja sitten kuvauspäivät oli erikseen. Moni kuvauspäivistä oli ihanan aurinkoinen ja mehiläiset pörräsivät, jopa talossa sisällä. <3 Tunnelma oli aurinkoinen ja eipä ihme, tällaisella porukalla. 🙂

20140628_110949 Desktop5

Superfoodeja löytyy jo melkein jokaisen ruokakaupan ja kodin hyllyltä, mutta kaakaonibsien, macajauheiden ja chiasiemenien maailma aukeaa kuluttajalle kuitenkin hitaasti. Me halusimme tehdä kirjan, jossa ne olisivat helposti ja monipuolisesti lähestyttäviä. Resepteissä käytettiin myös tutumpia raaka-aineita, kuten kananmunia, avocadoa, lohta, marjoja, ruista ja kauraa.

IMG_1764 IMG_1766 IMG_1786 (1) IMG_1791

Ja voi että sitä ilon päivää, kun saimme valmiit kirjat käteemme kustantomossa! Kyllä siinä vähän täytyi silmiä hieraista kun oma nimi koreili ihan oikean kirjan kannessa. 🙂 Sen fiiliksen tulen kyllä muistamaan aina. Kolmen ihanan naisen kanssa siinä sain pitää yhteistä kirjaamme kädessäni. <3

Pidimme myös lehdistölle ja läheisille ystävillemme / perheellemme kirjan julkistamistilaisuuden. Se päivä on jäänyt myös mieleeni vahvasti ja pysyy siellä ihan varmasti ikuisesti. <3

me2 Desktop11

***

Aurinkoa ja energiaa alkavaan viikkoon! <3

On ihana muistella tällaisia hymyilyttäviä asioita, kun meinaa väsymys pukata yli ihan todenteolla. Onneksi ihanista muistoista saa virtaa. <3

ps. Pus Aino, Hanna ja Maiju!! <3 <3 <3

Miten minä aion hoitaa kuntoani kevään aikana?

*Kaupallinen yhteistyö: K-Citymarket, For every body by JuttaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kysyin tuon otsikon kysymyksen teiltä viikko sitten. Kiitos kovasti kaikille huikeille yli kahdellesadalle kommentoijalle Jutta G:n arvontaan. <3 Ihana oli kuulla, miten moni aikoo hoitaa kuntoaan kevään aikana kroppaansa kuunnellen ja silti itseään kehittäen. Vastauksista kumpusi mielestäni jotenkin mahtavasti se, että hyvinvointi on tärkeää ja siitä halutaan pitää kiinni itsensä vuoksi – ei sen takia, että olisi pakko. Tai koska on tammikuu. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse aion hoitaa keväällä kuntoani hyvin samoilla metodeilla kuin suurin osa lukijoistani. Haluan liikkua, haluan treenata kovaakin, mutta haluan edelleen tehdä sen siksi koska nautin siitä. Monilla teistä kilipailuun osallistuneista oli myös jokin tavoite – painonpudotus, puolimaraton, tai jokin muu selkeä tavoite. Sekin on erittäin hyvä suunnitelma treenaamisen suhteen. Itselläni ei oikeastaan mitään varsinaista tavoitetta tänä vuonna liikunnan saralla ole. Haluan edelleen kehittyä temppuilujutuissa ja oppia uusia juttuja siinä, mutta mitään tarkempaa tai tiettyä juttua ei ole kiikarissa.

Olen huomannut, että minulle on kehittynyt viikkorutiinit treenien kanssa. Viikkoon kuuluu aina yksi tai kaksi jalkatreeniä salilla. Siihen kuuluu yksi tai kaksi temppuilutreeniä. Temppuilun lisäksi treenaan yläkroppaa kerran viikossa salilla. Ja viikossa on ainakin kerran kunnollinen, pitkä kehonhuoltotreeni. Sen lisäksi saatan kotona tehdä joogaliikkeitä, jos on energiaa ja aikaa.

Toisille treenaamisen jatkumon ylläpitämiseksi on tavoitteet ehdottomasti tärkeitä juttuja. Toiset rakastavat tavoitteita, tavoitteet saattavat olla tärkeä osa omaa treenisuunnitelmaa tai jopa osa urheilukilpailuun valmistautumista. Toisille tavoitteet antaa motivaatiota jatkaa liikkumista vielä sen tammikuun alun jälkeenkin.

Silloin kun itse aloitin treenaamisen muutamia vuosia sitten, oli tavoitteet tärkeitä. Koska liikkuminen ei tullut luonnostaan ja enemmän sohva kutsui kuin kuntosali – oli hyvä pitää tavoitteet mielessä. Kun tavoitteiden ansiosta jaksoin pitää treenaamisesta ja terveistä ruokatottumuksista kiinni, alkoi tuloksia näkymään. Sitten kun niitä näkyy, se on motivaattori jo itsessään jatkaa.

***

Olen nyt reilun pari viikkoa saanut tutustua näihin Jutta Gustafsbergin treenivaatteisiin ja olen tykästynyt kovasti varsinkin noihin 3/4-trikoihin. Niissä on mielestäni todella hyvä istuvuus ja materiaali tuntuu hyvältä.

Muita huomioita mitä tästä vaatemallistosta voisin kertoa, on suhteellisen isot koot. Yläosista olisin voinut ottaa kokoa pienemmät, nyt minulla oli niistä koko 36, joka on aika yleinen itselläni yläosissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Malliston välineistä matto on todella miellyttävän tuntuinen ja iso kassi ihan huippu. Myös sheikkeri ja cold/hot-termosjuomapullo todella hyviä. Välineistä löytyy myös mm. hierontarulla, jolla on ollut helppo rullailla esim. etureisiä ja muitakin lihaksia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tykkään toisinaan harjoitella päälläseisontoja ja joogailla kotona, joten tästä matosta tuli nyt yksi suosikkivälineistäni. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiitos vielä kaikille arvontaan osallistuneille! Arpakone valitsi voittajaksi nimimerkin: Ripsu! Onneksi olkoon voitosta! 🙂 Laitatko minulle yhteystietosi osoitteeseen pt.monna@gmail.com

Ripsu
Aion hoitaa kuntoani tänä vuonna pitämällä kehonhuollon mukana treeniohjelmassani. Lisäksi otan kestävyystreenin ohelle lisää kehonpainolla tehtävää voimaharjoittelua, jotta saan juoksuaskeleeseeni lisää lennokkuutta voiman lisääntymisen kautta.

***

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille! <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA