Minä, positiivisuuden perikuva. ”Aina lähes kaikesta löytyy jotain positiivista.” ”Ei asiat valittamalla parane.” jne…
Jo pienenä tyttönä sanoin äidilleni, isälleni ja veljelleni, että ”iloa virneeseen”. Sanoin sen aina jos joku oli allapäin. Se tarkoitti sitä, että hei ei murehdita turhista, vaan hymyillään ja mennään eteenpäin. Jo pienenä ajattelin, että kyllä positiivisella asenteella selviää melkein mistä vain.

Nyt huomaan, että raskaus on muuttanut minua tässä(kin) asiassa. Kuljen usein suu mutrussa ja valitan jostain. Ihan turhista asioista. Huokailen ja stressaan. Se ahdistaa. En ole sellainen, en halua olla sellainen. Mutta väsymys sen kai tekee. Tai huoli jostain, mistä en edes tiedä.

Laita ranteeseesi kuminauha ja yritä olla valittamatta 21 päivän ajan. Jos valitat, sinun täytyy siirtää nauha toiseen ranteeseesi ja aloittaa haaste alusta. Jatka näin niin kauan, että 21 päivää on täynnä.

Oletteko kuulleet tuosta haasteesta? 21 päivää valittamatta. Haaste perustuu amerikkalaisen pastorin ja selfhelp-gurun Will Bowenin kirjaan A Complaint Free World. Bowenin mukaan sanat luovat todellisuutta. Kun valittaa, maailma myös näyttää sen mukaiselta. Kun kaikenlaisen valittamisen ja vikisemisen lopettaa, elämä muuttuukin paremmaksi. Tavoite ei täyty viikossa, eikä välttämättä kuukaudessakaan. Mutta kun tarpeeksi kauan jaksaa yrittää, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämään ja henkiseen hyvinvointiin.

Mä kyllä uskon tähän. En ole kokeillut tuota haastetta ja voisin melkein sanoa, että olisin siinä aiemmin onnistunut helposti. Mutta entä nyt?
Haasteen ensimmäiseksi vaikeudeksi on kuulemma monilla tullut se, että valituksen sävyttämää tekstiä tulee suollettua todella helposti ja vähän jopa huomaamatta.
”Hitto, miten kylmä, kauhea ruuhka, hirveä nälkä. jne”
Haasteen aikana voi sanoa ”on kylmä”, koska se on fakta ja pelkkä toteamus, ”hitto, miten kylmä” taasen on sitä valittamista.

Kevyt ballerina! 😉

Ajattelen oikeasti, että asiat ei valittamalla parane. Jos ulkona on kylmä, pitää pukea tarpeeksi päälle ettei palele. Jos on kauhea ruuhka, voi miettiä pystyykö ruuhkia välttämään jotenkin. Jos ulkona sataa, ei se sade valittamalla lopu. Mutta toki tulee niitä hetkiä, kun oikein tekee mieli vinkua ja vonkua.. kieriskellä siellä omassa kurjuudessaan, vaikka oikeasti juuri mikään asia ei ole huonosti. Jos on nälkä, ei muuta kun ruokaa tekemään.

Huomaan ainakin omalla kohdallani, että valittaminen vain kurjentaa oloa. Kun istun sohvalla ja märisen Tuukalle, että sattuu sinne ja tänne ja eikö tämä vauva synny ikinä, tulee vain kurjempi mieli. Mutta jos vain mennä posotan ja ajattelen, että nyt kolottaa ja on huono olo, mutta ei se kestä ikuisuutta, mielikin pysyy paljon virkeämpänä.

Onko joku teistä kokeillut tuota 21 päivän haastetta? Jos on, oliko se helppoa vai vaikeeta? 

Lähtisikö joku teistä mun kanssa tähän haasteeseen mukaan? Mun pitää kyllä aloittaa se vasta synnytyksen jälkeen.. 😉 En ehkä voi nimittäin synnytyksessä olla valittamatta.. 😀 😀 😀

ps. Tässä alla linkki mun synnytyspelkohaastikseen Iltalehden sivuille. Vaikkakin pelot on ihanasti jo kaikonneet tuon haastiksen jälkeen. 🙂

http://www.iltalehti.fi/tosielamaa/2016101422461004_ir.shtml

*  Sis. mainoslinkin ja tarjouksen

Voi nenä! 😀 Otin joskus viime kesänä (2015) tavoitteeksi oppia vetämään leukoja. No eihän siitä mitään tullut, koska en jaksanut joka kerta selkätreenin yhteydessä niitä harjoitella. Kyllästyin tavoitteeseen, koska en edennyt siinä..

Nyt minulla on sellainen tilanne, että kun synnytyksen jälkeen keho antaa luvan – ei minulta pitäisi löytyä yhtään hyvää syytä miksen voisi harjoitella leuanvetoa.

Suomalainen yritys FitWood nimittäin lahjoitti minulle leuanvetotangon ja renkaat kotiin. Ja pari viikkoa sitten ilmestynyt Tikiksen Treenihaastekirjakin löytyy hyllystä, jossa on mm. askeleet leuanvetoon.

Kävin pari viikkoa sitten Tikis-kirjan julkkareissa ja jo silloin päätin, että aion ottaa kirjasta treenihaasteita käyttöön sitten synnytyksen jälkeen. Kirjassa on viisi erilaista haastetta, joista yksi on juurikin tämä leuanvetohaaste. (myös punnerrus-, peppu-, vatsalihas-, ja hiit-haaste löytyy)

Olen miettinyt, että kuinkakohan treenaamiselleni käy sitten pienen vauvan kanssa. Treenimotivaatio on kasvanut koko ajan, mitä pidemmälle raskautta olen tullut. Ajatus siitä, että ”sitten kun” on ollut aika voimakas. Mutta olen myös tietysti miettinyt, että mitä jos treenaaminen ei sittenkään maistu?!

Sen vuoksi nyt tällaiset ”innoittajat” onkin ihan super hyvä juttu!
Ollaan vuoden alussa muuttamassa tästä asunnosta muualle ja sitten onkin pari kuukautta vauva jo vanha ja varmasti (toivottavasti) pystyn jo vähän treenailemaankin. Uudissa kodissa meinaankin pistää tämän leuanvetotangon heti kiinni ja alkaa harjoittelemaan.

Tikis-kirjan voi tilata TÄSTÄ linkistä, siellä on nyt hyvä tarjous!!

Ja jos tilaat tällaisen suomalaisesta puusta tehdyn FitWoodin leuanvetotangon, niin saat toisesta tuotteesta  -50% alennusta koodilla: monnatreenaa.
TÄSTÄ pääset heidän sivuilleen.
Koodi on voimassa vuoden loppuun asti.

Tikis-kirja ja leuanvetotanko on muuten aika hyvä joululahjaidea! 😉 Joko itselle tai jollekin, jonka tiedät kaipaavan vähän buustia ja innoitusta omiin treeneihin!

***

Energistä viikon starttia kaikille! <3 <3

* Kirja ja FitWoodin tarvikkeet saatu.