Sellainen äiti kuin tytär. Tai ehkä paremmin voisi kääntää, että sellainen tytär kuin äiti. Tämä ei varmasti kaikilla päde, mutta olen huomannut iän myötä, että meillä se pätee.

Huomaan usein, että tämä ja tuo asia on sellaisia mitä teen ihan samalla tavalla kuin äitini. Me molemmat myös luullaan olevamme paljon lempeämpiä ja kiltimpiä, mitä me sitten todellisuudessa ollaan. 😀 Me molemmat otetaan itseemme herkästi muiden sanomiset, varsinkin jos kyseessä on joku läheinen ihminen.

Me molemmat autamme mielellämme. Ja taas varsinkin, jos kyseessä on joku läheinen/perheenjäsen. Myös toki ystäviämme. Me tykkäämme auttaa jos voimme. Joskus meidän on myös vaikea sanoa ei avunpyynnöille. Ja sitten koemme huonoa omatuntoa jos emme pystyneetkään sillä kertaa auttamaan. 🙂

Äiti toimii myös vapaaehtoisena auttajana HelsinkiMissiossa, vanhusten parissa.

Olen oppinut äidiltäni myös ulkonäköön, siisteyteen, kauneuteen ja sen hoitoon liittyviä asioita jo pikkutytöstä asti. Olemme mm. lähes aina käyneet samalla kampaajalla, kuten nytkin.
Suosittelemme toisillemme monesti myös tuotteita kauneudenhoitoon liittyen.

Nuorena lainasin äidin vaatteita kouluun. Muistan, että otin vaan olkatoppaukset bleisereistä pois ja sitten tyytyväisenä tallasin kouluun äidin kalliissa merkkivaatteissa. 😀

Ihonhoito on ollut itselleni aina vähän haasteellinen homma. Tai siis, että se ei ole vain jostain syystä kiinnostanut. Pesin naamani ihan käsisaippualla vielä päälle kaksikymppiseksi. Mutta silloin tällöin kuitenkin sain sellaisia ihonhoitopuuskia. Muistan, että äitini on käyttänyt Biothermin tuotteita jo vuosia.

Nyt olen päässyt itse myös tutustumaan niihin ja täytyy sanoa kyllä, että olen tykännyt todella paljon. Olen myös miettinyt, että se kun äitini käyttää tätä tuotemerkkiä, on varmasti myös vaikuttanut omaan mielipiteeseeni siitä. Että se on jotenkin luotettava ja ”arvokas” brändi.

Pidettiin viime viikolla äidin kanssa kauneudenhoitoaamu yhdessä. <3 Menin äitin luokse ja äiti oli tehnyt smoothiet aamupalaksi ja keittänyt kahvit. Minä toin mukanani mm. Wonder mud -kasvonaamiota ja sitten läträttiin kaikilla mahdollisilla rasvoilla ja tuotteilla nassujamme.

Äiti on minulle tosi tärkeä ja rakas ihminen. Kuuntelen äitiä ja hänen mielipiteitään todella paljon. Olen tavallaan sellainen kuuliainen tytär vieläkin. Toki minulla on oma tahto ja oma elämä, mutta silti kunnioitan äitini sanomisia ja mielipiteitä edelleen todella paljon.

Onko teillä oman äidin kanssa yhtäläisyyksiä? Vai oletteko eri puusta veistetyt? 

* Tuotteet saatu: Biotherm

Meillä bloggaajilla on varmasti kolminkertainen määrä kuvia koneella, kännykällä, ulkoisella kovalevyllä, muistitikulla jne.. kuin ”ei bloggaavalla” ihmisellä. Toki erikseen on valokuvaajat ja toimittajat. 😉

Itselläni on hassu tapa jättää vanhoja kuvia niin kameralle, kuin koneelle, kuin siirtää niitä jollekin ulkoiselle muistivälineelle. En koskaan raaski poistaa kaikkia kuvia. Jos otan kuvia jotain postausta varten, käytän niistä kymmenistä ehkä viisi siihen postaukseen – mutta poistan kuitenkin vain osan. Jätän ”varalle” kuvia, jos joskus vielä käytän.

Mutta lähes koskaan en käytä ns. vanhoja kuvia. Vaikka ne olisivat sellaisia, mitä en ole aiemmin blogissa käyttänyt. Ellei sitten kyseessä ole jonkinlainen muistelupostaus.

Tässä asiassa on hyvä ja huono puoli. Huono puoli on se, että kännykän muisti täyttyy todella nopeasti. Samoin kameran muistikortti on lähes aina täysi. Mutta hyvä puoli on se, että välillä on tosi kiva selailla niitä kuvia ja muistella mitä on tapahtunut vaikka vuosi sitten.

Olen aina rakastanut kuvia. On ne sitten maisemakuvia, eläinkuvia tai kuvia joistain ihmisistä. Tykkään katsella kuvia, niin omiani kuin muiden. Ja omilla en tarkoita siis vain kuvia minusta, vaan niitä, jotka joko minä tai Tuukka olemme ottaneet.

Tykkään myös kovasti katsella kauniita maisemakuvia tai kuvia jostain kaupungista. Tai sitten ihmisistä. On ihana kuulla tarinoita kuvien takaa.

Vaikka en ihan hirveästi ole taidenäyttelyiden ystävä, valokuvanäyttelyissä tykkään silloin tällöin käydä. Niissä monesti kiinnostavimpia on kuvat joistain ihmisistä. Ihan tuntemattomia kasvoja ja persoonia niiden potrettien takana. Mutta se juuri niistä tekeekin kiinnostavia.

Rakastan myös kuvien ottamista ja käsittelyä. Saatan käyttää montakin tuntia päivässä siihen, että otan kuvia ja muokkaan niitä. Lisään valoja, varjoja jne.. Olenkin miettinyt ihan vakavissani, että pitäisikö sitä pt:n ja bloggaajan työn rinnalle opiskella valokuvaajan ammatti.

Se on nimittäin intohimoni. Voisin kävellä tuntitolkulla ympäriinsä ottamassa kuvia. Näen usein joka paikassa hyviä kuvakulmia ja ihania rakennuksia tai kauniita puita. Minusta on myös ihana ottaa kuvia ihmisistä.

Ja sekin on ihanaa, että Tuukka tykkää ottaa kuvia ja yhdessä kuvaamme niin ruokia, toisiamme kuin koiriammekin. 🙂 Se on meidän yhteinen harrastus.

Olen miettinyt paljon nyt varsinkin mammalomalla päiviäni kuluttaessa, että pitäisikö ihan oikeasti opiskella valokuvaajan ammatti. Nykyään valokuvaajia on paljon, itseoppineita äärimmäisen taitavia ja sitten jonkun koulutuksen käyneitä.

Valokuvaajaksi voi opiskella yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, ammattikoulussa, kansanopistossa, erilaisilla kursseilla. Mahdollisuuksia on monia. Mutta ehkä otan niistä monista mahdollisuuksista selvää ja katson, opiskelenko tämän pt:n työni rinnalle toisen ammatin. 🙂

Olen muutenkin miettinyt tulevaisuutta työn saralla. En näe, että viimeinen työpäiväni ennen eläkkeelle jäämistä sisältää kuntosalilla asiakkaiden treenauttamista. Mutta en myöskään näe, että todellakaan haluaisin jättää liikunta- ja hyvinvointialan kokonaan.
Koska olen muutenkin vähän ”lyhytjänteinen” ihminen, tällainen työmaailma sopii minulle parhaiten. Vaihtelevia projekteja erilaisten juttujen tiimoilta. Yhtenä lisänä siihen sopisi hyvin mukaan valokuvaus. <3

***