Ihana mökkiloma..
15
Tämä oli juuri se, mitä olin pitkään kaivannut. Aurinkoisia päiviä, saunomista, mökin tuoksua, kiireettömiä aamuja. Monta päivää putkeen ilman yhtään sovittua menoa, edes niitä kivoja menoja. Monta päivää vain me keskenään; minä, Tuukka, Emma ja koirat. ❤
Olin oikeastaan koko alkuvuoden kaivannut luonnonrauhaan. Tykkään ihan hirmuisesti siitä, kun mistään ei kuulu ääntäkään ja ihan täysin aikataulutta ja kiireettä voi vain käpeksiä mökin pihassa tai metsätietä pitkin.
Appivanhemillani on ihana mökki Nurmeksessa. Tonttia on vaikka muille jakaa ja mökkikin on kuin omakotitalo. On sisäsaunat, pesukoneet ja ilmalämpöpumput. Mutta on myös puusauna, puilla lämmitettävä uuni ja sellainen ihana ”mökin tuntu”. ❤
Olemme Tuukan kanssa olleet Nurmeksen mökillä oikeastaan melkein aina niin, että myös Tuukan vanhemmat ovat siellä. Meillä on oma huone mökillä ja on mukavaa viettää aikaa yhdessä Tuukan vanhempien kanssa. Iltaisin rupatella telkkarin ääressä ja syödä kiuasmakkaraa.
Nyt kuitenkin päätimme lähteä ”vain” Tuukka, Emma, minä ja koirat. Ajattelimme, että kun Emma heräilee vielä öisin syömään, on meidän ehkä sitten helpompi olla vain keskenämme. Meidän Pimu on myös aika ärhäkkänä Tuukan vanhempien koiralle Taralle ja onkin pari kertaa meinannut syntyä ihan kunnon tappelu Pimun ja Taran välille. Se ei tietysti ole kiva juttu ja siksi joudumme myös vähän miettimään näitä mökkijärjestelyjä.
Tuukka rakastaa touhuta koirien kanssa mökin pihalla ja pelloilla. Pimu ja Gere nauttii silmin nähden joka kerta, kun saavat vapaana riehua pihalla. Yksin koiria ei kuitenkaan voi pihalle vapaana jättää, koska mökin lähellä kulkee susia, ilveksiä, ahma ja karhu.
Elo mökillä on siis aivan ihanaa kaikinpuolin. Ne sudet ja karhu ehkä vähän välillä hurjistuttaa, mutta ei kovasti. Koska harvoin ne tulevat asutuksille pyörimään. Paitsi pari talvea sitten, kun susi oli siinä mökin lähistöllä käynyt syömässä pari koiraa muutamalta pihalta ja paitsi kun se karhu kävelee lähes joka kevät talviuniltaan mökin pihan läpi.
Yksi asia mökillä kuitenkin on heikosti. Ja se on minun ja Tuukan yhdistetty vilkas mielikuvitus. Aamulla, päivällä ja alkuillasta mielikuvitus pysyy aloillaan. Mutta kun aurinko alkaa laskemaan ja yö lähestyä, alamme myös me menemään hiljaiseksi ja mielikuvitus alkaa ottaa kierroksia.
Minä olen tartuttanut Tuukalle pelon siitä, että yöllä mökille tulee joku, joka haluaa pahaa meille. Tiedämme molemmat, että pelko on aiheeton. Mutta pimeän tullen järki ei pysty vastustamaan pelkoa. Me kaupunkilaiset tunnemme olevamme enemmän turvassa kaupungissa, kuin siellä rauhaisan mökin turvassa.
On kuitenkin normaalia, että ihminen tuntee pelkoa. Sillä se suojelee meitä vaaroilta. Vaikka pelko olisi 99 kertaa 100:sta turhaa, voi se kerran olla aiheellista. Mutta tietysti pelon aiheet voi olla ns. todellisia tai vain tuulesta temmattuja. Vaikkapa lentopelko voi olla aiheellinen, mutta pelko maailmanlopusta voi olla hieman liioiteltua.
Tämä mökkipelkomme on varmasti luokiteltavissa tuohon ”ei aiheellisen pelon” -piiriin. 😉 Ja teemmekin asian kanssa töitä. Haluamme käydä mökillä, koska nautimme siellä ajasta, rauhasta ja luonnosta. Koirat nauttivat ja Emmakin nukkuu pitkiä päikkäreitä luonnonrauhassa. Olen varma, että Emman kasvaessa hän viihtyy mökillä ja tykkää leikkiä pihalla, ajaa vaarin kanssa traktorilla ja vaikka mitä. Siksipä emme halua antaa pelollemme valtaa, vaan käymme säännöllisesti mökillä. Olemme myös päättäneet, että Emmalle emme opeta näitä turhia pelkoja.
Täytyy muuten lopuksi kehaista meidän pientä muruamme, hän jaksoi koko 550km ajomatkan ihan älyttömän hienosti istua kaukalossa! Välillä Emma nukkui päikkäreitä ja välillä höpöteltiin keskenämme tai leikittiin leluilla.
***
Onko siellä muita pelkääjiä?
Mukavaa viikonloppua toivotellen,
15 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mä oon ihan samanlainen. Yöt on pahimpia ja mielikuvitus tekee tepposia. Toki itsellä on kokemuksia mitkä tän pelon selittää, mutta tavallaan turhaa pelkoa se on silti pääosin. Monet pelkää just noita metsän eläimiä ym. Mut mä pelkään vaan ”hulluja ihmisiä”. Se on jännä tunne se pelko, kun sitä ei voi oikein puhua järjellä pois itsestään, mut toki se totuttelu auttaa. Mut kiva tietää et en oo ainut joka pelkää korvessa. Kaupungissa on vaan niin turvallista ?
Joo, nimenomaan hullut ihmiset pelottaa muakin (meitäkin). Toisaalta eihän se pelko ihan oo tuulesta temmattu, koska tapahtuu näitä kaikkia ihmeellisiä murhia. 🙁 Mutta joo, totuttelu auttaa ja sit päiväsaikaan se järkipuheen puhuminen itelle. 😉
Mulla on kanssa ihan aiheeton pelko ja vähän samantyyppinen kuin teillä, mutta ehkä pikkiriikkisen järjettömämpi.. Liittyy mun lapsuudenkotiin, joka siis sijaitsee tiuhaan asutulla omakotitaloalueella eli lähimpään naapuriin on matkaa ehkä max. 10 metriä, mutta.. Pannuhuoneen läpi mennään autotalliin ja siellä on myös sivuovi ja jumankauta jos sieltä autotallin/sivuovenkautta tulee joku yöllä sisälle. Ihan järkkyä.. Varsinkin jos olen yksin siellä, niin jo se, että käyn tarkistamassa, että ne ovet ovat varmasti kiinni aiheuttaa sydämen tykytystä. Tiedostan kyllä, että tuo on ihan järjetöntä, mutta minkäs teet 😀
Huih! Mua ainakin pelottaisi myös tuo!! Voin vaan kuvitella pimeällä, kuinka pelottava voi tuo pannuhuone olla. :/ Kääk!
No mä pelkään kyllä kaupungissa liikkumista kun siellä niitä hullujakin ihan oikeasti on ja lööpeissäkin vähän väliä näitä tapauksia näkyy.
Meillä lasten serkut on mummo pelotellut metsällä niin että eivät edes nyt jo aikuisina luontoon uskalla. Se on totta että ne pelot välittyvät helposti eteenpäin.
Me ollaan oltu omien lasten kanssa telttailemassa kun ne oli 3 ja 4 vuotiaita ja nytkin mennään metsään melkein joka päivä, eli pelon kierre on kyllä katkaistavissa.
Ja nythän teillä on kotonakin luonto lähellä❤
Joo, siis oikeastihan kaupungissa on enemmän todellisia vaaroja. Niitä sekopäitä ja vaikka mitä. 🙂
Ihanaa, että ootte opettaneet lapset tottumaan metsään ja jopa telttailemaan! <3
Mä taas pelkään mökillä ihan järjettömästi niitä metsän eläimiä. Olen jostain saanut päähäni, että sinne tulee karhuja (on toki mahdollista, kun sijainti on ihan kansallispuiston vieressä) enkä siksi voi käydä lainkaan yksin huussissa yöllä. Kotona Helsingissä taas jos mieheni on jossain poissa ja olen yksin kotona, pelkään koirien iltalenkkiä. Koiratkin sit alkaa aina kans jännittää ja räksyttää joka rahinalle 🙁 No, pelkään mä ehkä muutenkin vähän yksin kotona, kun mulla on vähän vilkas mielikuvitus. Aina pakko jättää eteiseen valot 😀
😀 Vilkas mielikuvitus tekee aika paljon tepposia! 😉 Tiedän!
Karhun pelkääminen on myös tuttua, olin joskus sitä mieltä ettei voida lähteä mökillä ollenkaan mökkitielle kävelylle, koska karhu voi hyökätä. 😀 No, totuushan on ettei karhu ehdointahdoin halua tulla lähellekään ihmistä. 😀
Hei.
Minä taas pelkään Helsingissä, mutta en luonnon helmassa Nurmeksessa! Tosin perustelttaan en yöksi mene missään. Sellaiseen puolijoukkuetelttaan voisin mennä tuttujen ihmisten (ja koirien) kanssa.
Hei vielä.
Voisitko ajatella pitäväsi Itä-Suomessa (vaikkapa Nurmeksessa) blogiseuraajiesi tapaamisen? Kesällä? Liikunnan merkeissä tms.? Olisi kiva tavata!
Tää olis ihana idea! <3 Pitää pistää vakavasti harkintaan! 🙂
Joo, niinhän se on että oikeasti Helsingissä voi tapahtua paljon enemmän pahoja asioita kuin Nurmeksessa. Mutta siis telttaan en menis kyllä varmaan missään päin! 😀 Ehkä jollain leirintäalueella, jossa olis paljon muitakin leiriytyjiä.
Ennen en pelännyt vaan sen jälkeen kun nuortemme kouluun tehtiin aseellinen hyökkäys olen alkanut pelkäämään vaikka mitä. Olen aina ajatellut, että esim. koulu on turvallinen paikka vaan kun se pahin tapahtui en pysty enää luottamaan mihinkään. Missä vain voi tapahtua mitä vain. On ikävää joutua pelkäämään perusarjessa. Ei vaan voi mitään. Tämän asian kanssa on vaan opittava elämään.
Ihan kamalaa!! Oliko kyseessä nuorten tekemä hyökkäys? Tällaiset jutut on ihan kamalia! Kahdesta syystäkin; ensin siksi, että oikeasti missä vain voi tapahtua mitä vain. Ja toiseksi siksi, että on ihan kamalaa miten huonosti nuoretkin ihmiset voivat. 🙁
Oman koulun opiskelijan tekemä teko. Onhan tästä jo aikaa ainakin kymmenen vuotta. Mutta tapahtuma ei ikinä unohdu. Silloin kun omalla kylällä tuollaista tapahtuu, niin se jää kyllä mieleen arpena joka ei parane.