Hae
Monna Pursiainen

Turun kautta Tukholmaan!

Niin se alkoi meidän loma! 🙂 Torstaina aamupäivällä pakattiin auto täyteen ja lähdettiin. Ensin vietiin koirat hoitoon, Pimu äidilleni ja Gere Tuukan vanhempien luokse. Sitten jatkui matka kohti Turkua.

Me tykkäämme kovasti matkustaa vähän sellaisella retkifiiliksellä ja halusimmekin tehdä pienen mutkan matkaan reitillä Tukholmaan. Sen sijaan, että olisimme posottaneet Länsisatamaan ja sieltä klo 17 kohti Tukholmaa, ajoimmekin Turkuun.

Olimme varanneet huoneen Cumuluksesta ja saavuimme sinne iltapäivällä. Kävimme heittämässä tavarat huoneeseen ja sitten lähdimme kaupungille syömään.

Otimme reteästi ravintolassa terassipöydän ja ajattelimme, että nyt syödään ekan kerran ulkona tänä keväänä. Emmakin nukkui tyytyväisenä vaunuissa ja ulkoilmassa hän aina nukkuu päikkärit parhaiten. No, alkupalat ehdittiin syömään ulkona ja Emmakin heräsi välipalalle. Sitten annettiin periksi ja mentiin sisään syömään. 😀 Oltiin kuulemma ensimmäiset asiakkaat tänä keväänä, jotka söi (edes sen alkupalan) ulkona.

Sitten olikin jo Emman yöunien aika. Cumuluksesta oli tuotu matkasänky ja pienen tyypin peitto ja tyyny meille, joten ei tarvinut roudata omaa matkasänkyä autosta ylös. Se oli tosi kiva, koska aamulla lähtö olisi kuuden aikoihin.

Yö menikin sitten eri tavalla kuin koskaan tähän mennessä. 😀 Emma ei nimittäin nukahtanut omaan sänkyyn (mihin hän aina nukahtaa kotona), vaan nukkuikin meidän välissä koko yön. Perhepedissä kokonaista yötä emme ole nukkuneet koskaan. Jotenkin mukava fiilis oli yöllä, kun pieni toukka siinä tuhisi vieressä koko yön. Kun Emma oli pienempi, nukuin itse sohvalla Emman vieressä. Tuli ihan ne ajat mieleen.

Aamulla heräsimme sitten jo ennen viittä, pistimme kamppeet kasaan ja laitoimme itsemme kuntoon. Emma herätettiin kuudelta, kun oli pakko lähteä alas syömään, jotta ehtisimme laivaan. Emma usein herää kuudelta kotona, joten onneksi aamu ei ollut hänelle mitenkään tavanomaista aiempi. Tietysti oli kurja herättää pikkuinen, kun hän oli vielä ihan unessa.

Maittavan ja runsaan aamupalan jälkeen suuntasimme automme kohti Turun satamaa. Oli todella hauskaa lähteä kohti Tukholmaa päivälaivalla ja auton kanssa. Kun minä olen ollut lapsi, meillä oli asuntovaunu ja monesti reissasimme Turun kautta Tukholmaan juurikin päivälaivalla. Tuli hyviä muistoja mieleen.

Päivälaivalla ei ollut paljoakaan ihmisiä. Me tallustelimme siellä pitkin poikin, kävimme ottamassa hytissä päikkäreitä, söimme brunssin laivan buffetissa (joka oli muuten aivan super hyvä). Kuudelta laiva oli Tukholmassa ja siitä sitten lähdimmekin suunnistamaan kohti hotelliamme, merenrannalle n.10km Tukholman keskustasta.

Hotelli on aivan super ihana ja loma on muutenkin ollut niin rentouttava ja ihana tähän mennessä! <3 Oli todella hyvä päätös lähteä tänne Ruotsiin lomalle Kreetan sijaan. Emma on ollut vielä aika tukkoinen ja flunssa vieläkin vaivaa. Silti hän nukkui ensimmäisenä yönä hotellissa omat enkkansa. 😀 Emma nukahti omaan matkasänkyynsä klo 20.30 ja nukkui klo 02.30 asti. !! Tämä on ihan ennenkuulumatonta, sillä kotona hänen pisin unipätkä on ollut tähän mennessä neljä tuntia.

Hotellista ja Ruotsista ja meidän lomasta lisää myöhemmin. 🙂 Nyt me lähdemme seikkailemaan! 😀

Ihanaa vappua sinne Suomeen kaikille, säästä huolimatta! 😉

2 kommenttia

  1. Kaisa kirjoitti:

    Hei,
    Haluaisin kysellä hieman reissusta pikkulapsen kanssa. Mitä kaikkea kannattaa ottaa mukaan ja mitä ei? Itsellä yksovuotias poika joka touhuaa päivöt pitkät. Tuliko teille pikkusen kanssa ongelmia laivareissussa tai hotellissa? Kannattaako hotelliin soittaa ja kysellä juuri matkasängystä, että onko heillä semmoista? Vai kannattaako vain varata perheystävällistä hotellia? Mitenkä laivassa nukuitte päikkäreitä, oliko pikkunen sulla vieressä nukkumassa? Olisi kiinnostusta lähteä laivareissulle tukholmaan. ??

    • Monna kirjoitti:

      Moikka!

      Laivalla ja hotellissa oli super helppoa olla pikkuisen kanssa. 🙂 Laivalla on niin paljon lapsia, että kukaan ei edes kuullut jos Emmaa itketti tai juttua riitti kiljumiseen asti. 😀 Hotellissa taasen kaikki kyllä meni ihan nappiin. Me ei edes katsottu onko hotelli perheystävällinen.. 😀 Haha! Nyt vasta tajusin, että sitäkin olisi voinut katsoa. Monissa hotelleissa on saatavilla matkasänkyjä, mutta kannattaahan se varatessa varmistaa.
      Päikkärit Emma nukkui vaunuissa päivälaivalla, mutta yöllä hän nukkui minun vieressä. Ei mikään ihan paras ratkaisu kapoisessa hyttisängyssä. 😀 Mutta kuulemma laivalta saa infosta pyydettyä matkasänkyjä.

      Suosittelen kyllä laivareissua pienen kanssa! Meillä ainakin kaikki meni kyllä ihan todella ihanasti! <3 Paljon stressittömämpää oli matkustaa laivalla, kun ahtautua lentokoneeseen. 😉

Vastaa