Hae
Monna Pursiainen

Hyvä olo motivoi!

Minulta kysytään tasaisin väliajoin, että millä ihmeellä sitä motivaatiota oikein saisi? Myös joskus minulle tulee asiakaspyyntöjä, että haluaisivat pt:n koska ei motivaatiota löydy.

Sanon aina, että mikään muutos tai tavoite ei onnistu, jos ei ole itsellä motivaatiota sitä tehdä. Ulkopuolinen henkilö ei voi toisen motivaatiota ylläpitää. Ellei sitten toimi jonkinlaisena motivaattorina. Pt tai treenibloggari voi hyvin toimia motivaattorina, omalla esimerkillä voi innostaa muita liikkumaan. Jonkun ulkonäkö tai energiamäärä voi motivoida toisen tekemään itselleenkin hyvää.

Olin ystävien kanssa Naantalin kylpylässä toukokuussa, siellä eräs nainen tuli kertomaan minulle, että on lukenut blogiani pitkään. Hän kertoi myös, että hänellä oli jokin treenikuvani tallessa kännykässään. Aina kun motivaatio meinasi lopahtaa, hän katsoi kuvaa ja mietti, että Monnakin pystyy – minäkin pystyn. Tämä oli todella hyvä esimerkki siitä, että joku toinen voi toimia motivaattorina, mutta ne teot lähtevät itsestä.

Kesän kulkiessa syksyä kohti monet miettivät jo syksyn suunnitelmia ja ehkä sitä elämäntapamuutosta. Keräsin teille omat vinkkini ja lukijoideni/seuraajieni kokemuksia motivaatiosta.

  1. Mieti miksi? Miksi haluat laihtua/treenata/muuttaa ruokailutapoja jne? Onko syy ulkonäkö, haluatko näyttää paremmalta? Onko syy energioissa, haluatko olla energisempi ja voida paremmin? Onko syy ulkoinen paine, sanooko joku sinulle, että sinun täytyisi laihtua tai syödä eri tavalla? Moivaatiota tuskin löytyy jos syy on tämä viimeinen. Halu muuttaa tapoja täytyy lähteä itsestä, ei siitä, että joku toinen niin sanoo.
  2. Löydä oma lajisi! Kokeile rohkeasti eri lajeja! Salitreeni tai juoksupolku ei ole ainoita lajeja maailmassa. 😉 Jos kumpikaan niistä ei tunnu omalta, mieti olisiko vaikkapa tanssi, jooga, kehonpainotreeni, uinti tms. sinun oma juttusi. Lajin pitää olla sellainen, jonka pariin haluat! Ei niin, että joka kerta ahdistaa kun joutuu lähtemään.
  3. Mieti sitä oloa! Jos muistat sen fiiliksen mikä on hyvän treenin jälkeen tai sen olon mikä on kropassa, kun olet syönyt paremmin. Energiaa on varmasti enemmän, elämä tuntuu konkreettisesti helpommalta ja iloisemmalta. Fyysinen hyvinvointi on käsikädessä henkisen kanssa.
  4. Keksi tavoite! Sen ei tarvitse olla fyysinen, se voi olla vaikkapa yksi karkkipäivä viikossa. Kun pysyt yhdessä karkkipäivässä per viikko tietyn ajan – palkitse itsesi. Tavoite voi olla fyysinen, voit ottaa jonkin vanhan kuvan itsestäsi, tai vaikka jostain toisesta henkilöstä. Kun heikko hetki tulee, motivaatio laskee – ota kuva esille ja mieti, että kyllä sinäkin pystyt.
  5. Etene pienin askelin. Älä tee itsellesi treenisuunnitelmaa, joka ensimmäisestä viikosta alkaen sisältää kuusi treeniä ja rinnalla ruokavalio, joka sisältää 1300kcal. Muuta asioita pikkuhiljaa ja etene kohti tavoitettasi.

    Tämä kuva toimii itselläni motivaattorina! Myös itse voi olla itselleen motivaattori!

Hae kaltaistasi seuraa, lähde salille yhdessä ystävän kanssa tai lenkkipolulle kaverin kanssa. Ota selvää treeniryhmistä tai ryhmäliikuntatunneista, jos yksin liikkuminen ei innosta. Kun päätät tehdä jotain, seiso omien sanojesi takana. Ei ole noloa kieltäytyä baari-illasta sen vuoksi, että huomenna on kiva tanssitunti aamupäivästä. Ei ole väärin sanoa ei kiitos anopille kahvipöydässä, kun hän tarjoaa pullaa.

Motivaatio lähtee aina jokaisesta itsestä sieltä sisimmästä! <3 Elämäntapamuutoksissa kannattaa olla määrätietoinen ja vaikka ihan kirjoittaa asioita ylös. Mitä toivoo itseltään? Mitä toivoo muutoksella saavutettavan? Tekeekö muutokset itseä varten vai jotain toista varten?

***

Aurinkoista torstaipäivää kaikille!!

Kertokaa omia motivaation lähteitä, motivaattoreita, asioita mitkä teitä motivoi tai keinoja millä ylläpidätte motivaatiota!

2 kommenttia

  1. T kirjoitti:

    Mulla ei ole ollut motivaatio-ongelmia liikkumaan lähtemisessä – pienten lasten äitinä kun en pääse jumpalle ihan joka päivä tai edes joka viikko ??. Liikun itseäni varten terveydellisistä syistä ja toisia varten sikäli että haluan olla esimerkkinä lapsilleni. Toki poden toisaalta joskus huonoa omaatuntoa tästä ”omasta ajasta”, vaikka se onkin turhaa. Se onkin mielenkiintoinen juttu, miten sovittaa liikunta ruuhkavuosiin ja lapsiperhearkeen ?

  2. Outi Karita kirjoitti:

    Sä jotenkin motivoit mua tällä hetkellä monipuolisessa bloggauksessa. Itse juuri pysähdyin miettimään, että nyt on paljon kirjoitettu odotusajasta, luonnollisesti, mutta haluan tarjota lukijoille muutakin ja kun on niin paljon muutakin mistä voisin kirjoittaa. Sun blogisi on pysynyt mielenkiintoisen monipuolisena ja Emma vain rikastuttaa sitä monipuolisuutta.
    Tää ei nyt varsinaisesti liity treenimotivaatioon, vaan motivaation yleensä.
    Motivaattorina voi toimia joku toiselle, mutta ajattelen että vain tiettyyn pisteeseen. Lopulta se motivaation mukaan toiminimen on kaivettava itsestä ja löydettävä itsestä se lopullinen ja pysyvä motivaatio. Tällainen ajatus heräsi ?

Vastaa