Joskus tuntuu jäävän paitsi.

Ihmettelin joskus aikoinaan sitä, että joku ystävä jätti tulematta johonkin, koska ei saanut ”muka” lastenvahtia. Ihan oikeasti ajattelin sen olleen ainakin silloin tällöin tekosyy. Mietin, että no onpa nyt kurjaa kun ei voi edes kerran kesässä/pikkujoulukaudessa/milloin missäkin tulla meidän mukaan ja jättää lasta kotiin iskän hoiviin tai isovanhemmille.

Nyt kun elän itse tätä pikkulapsen vanhemman elämää, ymmärrän tämän asian paremmin. Silloin harvoin kun on niitä sellaisia juhlia, joissa haluaisi käydä tai olla vaikka koko illan (eli klo 21.30 asti 😉 ) saattaakin isovanhemmilla olla omia menoja, mies töissä kiinni tai sitten molemmilla samana iltana vuosisadan bileet jne. Silloin joutuu kieltäytymään jostain sellaisesta, johon olisi oikeasti halunnut mukaan.

Se ei välttämättä sillä kieltäytymishetkellä tunnu niin riipaisevan pahalta. Tottakai harmittaa juuri sillä hetkellä, kun/jos joutuu sanomaan ei tai perumaan. Mutta itselleni tulee se tylsin fiilis silloin, kun ne juhlat tai mitkä vain menot on käynnissä, joista on jäänyt paitsi. Kun kesäiltana klo 20.00 verhot pistetään kiinni ja telkkari niin hiljaiselle, että joutuu katsomaan Vain elämäätäkin vain arvaten (tai huulilta lukien) mistä biisistä on kyse – tietäen samalla hyvien ystävien viettävän vuosisadan synttäreitä, polttareita, pikkujouluja tms. Kyllä sitä niinä hetkinä suoraan sanottuna tulee sellainen olo, että nyt jään paitsi jostain super kivasta.

Mutta aika pian ajatukset siitä, että jäi jostain paitsi hälvenevät. Varsinkin siinä vaiheessa kun koittaa seuraava aamu ja saa höpötellä taas pikkuisen kanssa. Kuunnella hänen tarinoitaan ja katsella piirrettyjä telkkarista. Vaikka on joitain asioita, joita vanhemmuus rajoittaa tai hetkellisesti estää – on se lapsen kanssa viettämä aika vaan niin kiitollista ja antavaa. Kyllähän sitä sitten taas joskus ehtii mukaan niihin vuosisadan kesäjuhliin ja muihin juttuihin. Vaikka välillä harmittaisikin joku itseltä ohimenevä juttu, on kuitenkin se miten siihenkin asiaan suhtautuu taas se ydin.

***

Tänään Emma on jo 9 kuukautta vanha ja tänään on myös äitiyslomani viimeinen päivä. Huh hei.. Haikeeta ja iloista!
Kivaa sunnuntaita kaikille!

Ainiin! Höpöttelen huomenna instagramin MyStoryyn vähän Emman syömisistä. Tämä oli tällainen toive-story! 😉 Eli käykäähän pistämässä seurantaan @monnatreenaa, jos syömishommat kiinnostaa!

 Lue myös: Oman arjen pelastajat kauneudenhoidossa!