Jos jokin kiehuttaa niin se, että arvostellaan yrittäjyyttä löysäksi hommaksi. JOS ET OLE OLLUT YRITTÄJÄNÄ, ET VOI TIETÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ MITÄ SE VAATII!! PISTE!!!

Yrittäjän työ on työtä 24/7, 365 päivää vuodessa. Ei ole vapaapäiviä, ei palkallisia lomia, ei palkallisia sairaslomia. Ei mitään etuuksia. Työ ei ole valmiina tehtäväksi, ensin pitää tehdä helvetin isosti hommia sen eteen, että oma yritys tulee näkyväksi, oma työtaito tiedetyksi, erottua muista kilpailijoista, hankkia lisää asiakkaita, miettiä koko ajan onko vielä puolen vuoden päästä yhtä hyvin töitä.

Jos silloin tällöin työpäivä on muutamaan meiliin vastaaminen ja loppupäivä ”vapaata”, se ei tarkoita sitä etteikö koko ajan ruksuttaisi erilaiset uudet ideat päässä, etteikö miettisi mitä kaikkea pitää muistaa tehdä huomenna.

Vapaapäiviä on hankala pitää, koska työ ei koskaan jää ”työpaikalle”. Kun olin töissä myymäläpäällikkönä vaateliikkeessä, tein usein 10h-päiviä ja olin väsynyt kotiin tullessani. Silloin kuitenkin kotona oli sitä vapaa-aikaa. Sama juttu kun olin myyntiedustajana eräässä vaateliikkeessä, tein jumalattomasti ylitöitä ja olin aivan puhki. Silti kotona oli vapaa-aikaa. Työt alkoi aina vasta siitä hetkestä, kun astuin työpaikan ovesta sisään.

Jos ei ole ollut yrittäjänä, ei voi tulla sanomaan, että ”no sulje vaan se läppärisi ja pidä vapaata”. Ei se mene niin. Ei voi myöskään sanoa, että ”no olipas siinä raskas työpäivä, kun pari meiliä jouduit kirjoittamaan”. Ei, se saattoi olla jopa se yrittäjän vapaapäivä, silloin tehdään vaan vähän töitä.

Jos yrittäjällä ei ole valtakunnallista julkisuutta apunaan, on oman yrityksen nostaminen esiin suuren työn takana. Kilpailua on jokaisella alalla, on koko ajan mietittävä millä erottuu muista, miksi ihmiset tulevat kiinnostumaan juuri sinun yrityksesi tuotteista.

Ei riitä, että osaa työnsä, siis juuri sen alan hommat mitä tekee. Ei riitä, että osaa leikata ihmisten hiuksia tai vetää hyvän treenin asiakkaalle. Sen lisäksi pitää osata markkinoida, tietää somesta ja osata käyttää sitä markkinoinnissa, tehdä laskelmia, olla perillä yrityksen taseista, myyntivoitoista tai tappioista, tehdä tilityksiä joka kuukausi, laskuttaa asiakkaita, pitää oma ammattitaito yllä, kehittää itseään ja oppia uutta. Pitää osata verkostoitua, olla sosiaalisesti lahjakas, valokuvata ja mielellään myös videokuvata ja editoida niitä tuotoksia.

Vapaapäivät ja lomat maksaa. Vaikka niitä varten olisi säästänyt, on jokainen tekemätön työpäivä 0€ tilipussiin. Ei ole mitään lomaltapaluurahoja. Jos sairastut tai lapsesi sairastuu, joudut perumaan kaikki työt ja tehdä ne jonain päivänä muiden töiden päälle. Ei tule palkkaa siitä, että sairastaa kotona.

Niin yrittäjyydessä, kuin ns. palkkatyössä on omat haasteensa. Enkä missään nimessä sano, että yrittäjillä olisi aina vaikeampaa ja raskaampaa kuin palkkatyöläisellä. Haluan vain tällä tekstillä korostaa sitä, että jos et ole kokenut, et voi tietää – joten älä arvostele.

Silti, en vaihtaisi yrittäjyyttä mihinkään. En enää haluaisi olla jonkun toisen alaisena ja tehdä minulle määrättyjä työtehtäviä. Olen super onnellinen siitä, että olen yrittäjä. Mutta sitä en kestä kertakaikkiaan, jos joku luulee yrittäjän työtä löysäksi tai helpoksi.

***

Vai kertooko? Eihän etunimeä saa itse päättää, sen päättää vanhemmat. Tai sitten jos hakee joskus nimenvaihtoa, niin sitten tietysti voi päättää itse.

Useinhan vanhemmat katselee pientä vastasyntynyttä ja miettii, että onko tämä nyt Inkan vai Emman näköinen? Vai ehkäpä Hertan tai Martan? Kun lapsi kasvaa nimen kanssa, on hän nimensä näköinen. Tiedättekö mitä tarkoitan? Toki myös monilla vanhemmilla on mielessä joku nimi jo ennen kuin vauva edes syntyy. Se voi olla myös suvun ”perintöä”.

Entäs koiran ja kissan nimet? Mielestäni on hauskaa, kun jonkun koiran nimi on Timo tai Anneli. Sellainen oikein ihmisen nimi. Me saimme päättää Pimun nimen, mutta Gere oli Gere – koska opaskoirakoululta se annettiin. Gere syntyi G-pentueeseen ja hänestä tuli Gere, niin kuin Richard. 😉

Minä halusin pienenä, että nimeni olisi ollut Tiina. Monna oli jotenkin liian erilainen silloin ala-asteella. Silloin ei ollut vielä niin paljon erilaisia nimiä. Oli Lauraa, Tiinaa, Maijaa ja sen sellaisia. Nykyään taas nimi voi olla Brooke, Ridge, Sahara tai vaikkapa Kumina. Se on aika hauskaa! Nimien kirjo kasvaa koko ajan, mutta perinteiset nimet nostaa myös päätään. On pikkuisia tyyppejä, joilla on ihania vanhoja suomalaisia nimiä: Hertta, Martta, Olavi, Iivari jne.

Luin jostain, että Emma-nimi on ollut viiden suosituimman tytön nimen joukossa jo vuosia. Se oli hämmästyttävä tieto, koska silloin kun mietimme nimeä Emma, emme oikeastaan kumpikaan tunteneet tai tienneet kuin yhden tai kaksi Emmaa. Mielestäni Emma on ihana nimi. <3 Kaunis, perinteinenkin, mutta ei kuitenkaan ihan kaikesta yleisin.

Yläasteella aloin jo pitämään kovasti nimestäni. Oli kivaa, kun luokalla tai edes koko koulussa ei ollut muita Monna-nimisiä. En elämäni aikana ole tavannut ketään Monnaa. Tiedän muutaman tutuntutun, jonka nimi on Monna. Väestörekisterikeskuksen mukaan Monna on annettu etunimeksi 137:lle ihmiselle vuodesta 1899 lähtien. Kymmenelle miehelle ja 127:lle naiselle. 2010-2017 välisenä aikana Monnaksi on kastettu 9 tyttölasta.

Koska nimi kertoo kuitenkin jotain, olen miettinyt pitäisikö blogini nimeksi vaihtaa pelkkä MONNA? Koska blogi ei ole enää vain treeniblogi, vaan hyvinvointiblogi, jossa kerrotaan paljon myös perhejutuista – ei Monna treenaa ole enää kovin kuvaava nimi. Mutta kuitenkin blogini on aina ollut sen niminen.. Hmmm.

Mitä mieltä te olette? Kertooko nimi kantajastaan? Mikä on teidän nimenne? Tykkäättekö siitä? Entä lapsenne tai koiranne nimi? 🙂 Olisiko blogin nimenvaihto hyvä idea?

***