Missä on valmentajien moraali?
Tämä asia on sellainen, mikä sapettaa minua aivan kamalasti. En oikein tiedä miten tästä voisi kirjoittaa, olen miettinyt tätä pitkään. Tämä on myös asia, joka huolestuttaa minua ihan älyttömän paljon.
Missä on valmentajien moraali?
Kirjoitin viime viikolla ulkonäkökeskeisestä maailmasta. Yritin siinä jo sipaista tätä asiaa, mutta haluan kuitenkin kirjoittaa tästä syvemmin. Minua nimittäin ihan täydestä sydämestä huolestuttaa nuorten minäkuvat. Samaan aikaan minua sapettaa valmentajien puuttuva moraali. Onko se tärkeintä, että rahaa tulee ovista ja ikkunoista? Sitten vaikka alaikäisten tyttöjen kustannuksella?!!
Ystäväni soitti minulle tässä yksi päivä. Hän kertoi, että on huolissaan omasta alaikäisestä tyttärestään. Tyttärellä on vahvasti häiriintynyt minäkuva, hän seisoo päivittäin peilin edessä ja itkee kuinka ruma hän on. (Tytär on normaalipainoinen ja erittäin kaunis.) Hän kärsii myös syömishäiriöstä. Tytär oli halunnut osallistua erääseen nettivalmennukseen, jossa luvataan huikeat muodot ja timmit vatsalihakset lyhyessä ajassa. Valmennus pyörii alle 1400kcal:n energiamäärillä per päivä. Ystäväni oli kieltänyt tytärtä osallistumasta. Mutta valmennuksen pt oli kuitenkin suositellut täydestä sydämestään valmennusta alaikäiselle tytölle, joka oli lähestynyt sähköpostitse tätä pt:tä.
Meillä on Tuukan kanssa Muutos-valmennus, kahdeksan viikkoa kestävä nettivalmennus. Meillä on sääntö, että valmennettavan täytyy olla täysi-ikäinen. Jos ei ole, pyydämme huoltajilta luvan. Meillä ei ole valmista ruokavaliota, jonka lätkäisemme kaikille osallistujille sähköpostiin, että ihan sama minkälaiset on lähtökohdat valmennettavalla. Ei. Me kyselemme, teemme taustakartoitusta jne. Ja en todella halua tällä nostaa minua/meitä jalustalle, tiedän hyvin monia valmentajia ja pt:itä, jotka toimivat vastuuntuntoisesti. Näin tekee siis moni kollegamme, ne vastuuntuntoiset ja moraalin omaavat valmentajat.
Jokaisen valmentajan pitäisi ymmärtää oma vastuunsa! Tottakai on olemassa mahdollisuus, että valmennettava huijaa oman ikänsä. Mutta olen sitä mieltä, että taustatietokyselyssä selviää kuitenkin valmennettavasta niin paljon, että sillä vältetään pahimmat hudit. Jos taasen jokaiselle etävalmennukseen osallistuvalle lätkäistään tiukat aikataulutetut samanlaiset ja liian vähäkaloriset ruokavaliot, sekä äärimmäisen raskaita treenejä, ollaan metsässä ja todella syvällä.
Jokainen aikuinen ihminen osaa tulkita asioita ja soveltaa niitä omaan käytäntöön. Mutta alaikäinen lapsi/nuori ei sitä välttämättä osaa.
Jos idolina ja ihanteena on fitnesskisaajan rasvaton (kisapäivän) vartalo ja sen perusteella katsellaan itseä peilistä vertaillen, ollaan pelottavassa tilanteessa. Kun sitten tällainen valmentaja lätkäisee teinille sähköpostitse tiukat ruokavaliot, jossa kielletään tomaatit ja muun väriset kalat kuin valkoiset, ollaan edelleen hyvin pelottavassa tilanteessa. Jos nuori, joka ei todellakaan ole tähtäämässä lavoille, syö kellontarkasti tietyt grammamäärät pähkinöitä ja kuivaksi käristettyä maustamatonta broileria, ollaan vieläkin hyvin pelottavassa tilanteessa.
Miten tämä on mahdollista? Miksi tällaista annetaan tapahtua?
Miksei tästä asiasta puhuta ääneen?! Olen puhunut todella monen ystäväni kanssa asiasta, he myös työskentelevät hyvinvointi – ja liikunta-alalla. Mutta jotenkin kaikkia kuitenkin pelottaa sanoa sana tästä julkisesti. Niin muuten pelotti myös minua, mutta nytpä sanoin.
Ja kun valitettava fakta on se, että näiden kuivien broilerivalmennuksien kasvoina ovat henkilöt, jotka eivät ole omia muotojaan hankkineet pelkällä heraproteiinilla. Ja jos ovat, on heillä henkilökohtaiset valmentajat, joiden henkilökohtaisesti suunniteltuja ruokavalioita ja treeniohjelmia he itse tekevät. Miksi sitten tämä sama käytäntö ei toimisi jatkumona eteepäin? Niin, että jokainen valmentaja tuntisi vastuunsa.

Toivon, että muutkin valmentajat pistäisivät omia ajatuksiaan tähän asiaan! Joko omiin blogeihin tai muihin somekanaviin tai vaikka tämän postauksen kommenttiboksiin. Niin, että pikkuhiljaa saisimme yhdessä nuorten minäkuvaa paremmaksi!!

Kesän lukulista!
Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Minä rakastan lukemista! Se on jotain sellaista, millä pääsee täysin irti arjesta. Rakastan jännäreitä ja elämänkertoja. Yksi lempikirjailijoistani tällä hetkellä on Kepler. Olen lukenut kaikki Keplerin kirjat, paitsi uusimman: Kaniininmetsästäjä. Keplerin kirjoitan varmasti kaikkein jännittävin oli Nukkumatti. Olen lukenut kaikki Keplerin kirjat muutamassa päivässä. En ole normaalisti niin nopea lukemaan, mutta nämä kirjat vie niin mennessään ettei pysty lopettamaan lukemista.
BookBeat tuli minulle tutuksi viime vuonna. Raskausaikana kun en enää pystynyt makoilemaan selälläni ja sormetkin puutuivat iltaisin, löysin äänikirjojen ihanan maailman. Silloin kuuntelin kahden kuukauden aikana muutaman kirjan ja lueskelin niistä myös yhtä. BookBeatissa on mielestäni loistava juttu se, että monia kirjoista voi sekä kuunnella, että lukea. Sovellus myös muistaa sen kohdan, mihin olet jäänyt.

Ajattelinkin kerätä teille tähän minun suosikkini ja vinkkini kesäkuunneltavaksi tai luettavaksi:
- Stefan Ahnhem – Pimeään jäänyt , yksi jännittävimmistä kirjoista ikinä!
- Anneli Auer – Murhalesken muistelmat , tämä oli aika jännä kokemus! Ja nimenomaan äänikirjana – jonka lukijana itse Anneli!
- Lars Kepler – Nukkumatti , ihan huikea ja toinen jännittävimmistä kirjoista ikinä!
- Maaret Kallio – Lujasti Lempeä, tätä en ole vielä itse lukenut mutta kiinnostaa kovasti!
- Marie Kondo – KonMari, hyvää kesälomapuuhaa.. 😉 Itsehän tyhjensin tämän avulla viime kesänä kaappeja ja hyllyjä.
- Jutta Gustafsberg, Harriet Piekkola – Mielen päällä, tätä en ole myöskään vielä lukenut, mutta on jo lukulistalle tallennettuna.

Emman syntymän jälkeen on lukeminen jäänyt vähemmälle. Jotenkin sitä ei vain ole muka ollut aikaa ja sitten iltaisin, kun Emma nukahtaa, on itsekin niin poikki ettei jaksa lukea riviäkään. Mutta nyt ihan viime viikkoina on taas tullut fiilis siitä, että olisi kiva lukea joku kirja. Olen tallentanut omaan lukulistaani BookBeatissa jo muutaman kirjan. Osan kuunneltavaksi ja osan luettavaksi.
Äänikirjoista olen ajatellut ottaa itselleni vaunulenkkiseuraa. 😉 Mm. tuo Jutan kirja ja Maaretin kirja ovat sellaisia, joita olen ajatellut kuuntelevani kävelyillä silloin kun Emma nukkuu.

Onko BookBeat teille tuttu?
Tästä osoitteesta: bookbeat.com/fi voitte lunastaa minun koodillani BookBeatia 30 päivän ajan ilmaiseksi!!
Koodi: monnatreenaa
Tarjous voimassa 30.9. saakka ja se koskee uusia asiakkaita.
Suosittelen isosti! 🙂
***
Hauskoja lukuhetkiä siis!



30