Viime päivät on puhututtanut tubettaja Elle Darby:n yhteistyöpyyntö. Darby oli ehdottanut irlantilaiselle hotellille yhteistyötä. Elle toivoi ilmaista yöpymistä hotellissa ja tarjosi vastineeksi hotellille näkyvyyttä somessa. Itse pyynnössä ei mielestäni ollut mitään outoa, mutta siinä miten hotellin omistaja siihen reagoi oli.

Ajattelin, että en ota tähän asiaan kantaa. Mutta eräs seuraajani toivoi mun kirjoittavan oman mielipiteen asiasta. Joten itse blogia useamman vuoden kirjoittaneena sanon oman näkökulman tähän juttuun.

Bloggaaminen on nykyään ammatti, halusi joku sitä tai ei. Mun mielestä on kamalan outoa, miksi bloggaajista on tullut ”halveksittu ammattiryhmä”. Ammatikseen bloggaavat henkilöt on tehneet ison työn sen eteen, että korvauksena somenäkyvyyttä ja kirjoitusta vastaan tulee erilaisia tuotteita, palveluita jne. Pelkällä rasvapurkilla tai hammasharjalla ei kukaan elä, joten näistä kaupallisista yhteistöistä myös maksetaan kirjoituspalkkiota.

Bloggaaja näkee vaivaa yhteistyöpostauksien eteen. Se ei ole mikään parin minuutin juttu ja sinnepäin.. Vaan niihin panostetaan. Tottakai!! Koska ne on työtä, niistä on saatu palkkaa, joko pelkästään tuote/palvelukorvaus tai rahaa.

Yhtään firmaa ei kiinnosta antaa päiväpeittoja, hotellimajoituksia tai spirulinajauheita blogiin, jossa ei ole lukijoita. Blogimarkkinointi on kuitenkin äärettömän hyvä ja toimiva mainoskanava nykyään. Haluaako mainostaja mainoksen Hesariin, jossa on kuva siitä päiväpeitosta ja maksaa siitä 500€-2000€ vai haluaako hän mainoksen johonkin blogiin, jossa bloggaaja kertoo päiväpeitosta ja laittaa useamman kuvan? Mainostajalle hinta-hyötysuhde on monesti blogeissa suurempi, kuin printtilehdessä.

Nykyään monet nimittäin hakevat tuotearvosteluja, kokemuksia matkakohteista jne blogeista. On kiinnostavampi lukea jonkun ”oikean ihmisen” kommentteja tuotteista tai palveluista, kuin nähdä pelkkä kuva lehdessä. Viisas mainostaja ei anna bloggaajalle mitään valmista tekstiä tai kerro kuinka palvelua pitäisi arvostella. Bloggaaja tekee sen itse ja silloin se on myös lukijoille uskottavaa ja luotettavaa.

Se, että joku bloggaaja sanoo kirjoittavansa vain tuotteista, joista oikeasti pitää – voi hyvin myös pitää paikkansa! 😉 Osa toki saattaa hamuta vain ilmaista tavaraa, mutta kyllä suurin osa bloggaajista haluaa oikeasti tuottaa sellaista sisältöä, josta lukijat pitävät ja jollaista juuri se oma lukijakunta kaipaa. Joten pelkästään kaikenmaailman tuotteiden ja palveluiden kehuminen postauksesta toiseen ei houkuttele yhtään lukijaa palaamaan blogiin.

Koska bloggaajat panostavat yhteistöihin olisi todellakin myös yhteistyökumppanin niin tehtävä. Ei oo olemassa ilmaisia lounaita. Ei bloggaajille, eikä niille yhteistyökumppaneille. On myös mielestäni bloggaajan työn halveksumista ja aliarvioimista tarjota jotain shampoopurkkia ja pyytää siitä vastineeksi yhtä postausta. Ei se mene niin. Ei kukaan toimittajakaan kirjoita ilmaiseksi lehteen juttuja, heille maksetaan kirjoittamisesta. Ei kukaan lääkärikään hoida ilmaiseksi potilaita, heille maksetaan siitä.

Tuntuu, että edelleenkään kaikilla firmoilla ei ole käsitystä siitä, kuinka paljon bloggaja näkee vaivaa yhden postauksen eteen. On hassua, että edelleen on yrityksiä ja ihmisiä, jotka luulevat bloggaajien kirjoittavan mistä tahansa ylistäen brändiä/tuotetta/palvelua, vain ilmaisten trikoiden, purnukoiden, jumppatuntien tai muiden lahjusten nimissä. Se miten yhteistyö tehdään ja miten molemmat kokevat yhteistyön sujuvan on asian ydin. Onko yhteistyö molemminpuolista vai vain yksipuolista?

Oon itse tässä vuosien varrella yksityisyrittäjänä ja bloggaajana saanut tavata monia erilaisia ihmisiä työn merkeissä. Yhteistyökumppaneita on ollut paljon, niin blogin kautta kuin personal trainer-työni kautta. Oon saanut tehdä upeiden ihmisten kanssa töitä yhdessä ja haluankin painottaa, että varmasti 95% yhteistöistä mitä oon tehnyt on ollut upeita kokemuksia.

Mulle tärkeää yhteistyötä tehdessä on molemminpuolisuus. Se on ihan prioriteetti nro 1! On sitten kyse jostain tapahtumasta, jossa meidän yritys on mukana valmentajana tai blogiyhteistyö jonkin brändin tai yrityksen kanssa. Haluan aina tehdä oman osuuteni 110%! Haluan olla varma, että työnjälkeeni voidaan olla tyytyväisiä. Tämän vuoksi en halua koskaan lähteä mukaan blogin kautta yhteistöihin, jossa mainostettaisiin jotain tuotetta/brändiä/asiaa, jonka takana en oikeasti voisi seistä tai mistä en oikeasti pitäisi. Tämän vuoksi en myöskään koskaan halua lähteä mukaan sellaisiin tapahtumiin tai tilaisuuksiin valmentajana, joiden pointit on jotain muuta kuin omani valmentajana tai joihin tietotaitoni ei vastaa.

Mun mielestä on myös erittäin kiinnostavaa aina saada palautetta toteutuneista yhteistöistä, niin blogin kuin valmennustyön osalta. On mielenkiintoista kuulla, miten jokin kampanja on onnistunut tai onko jotain tuotetta myyty, jota olen suositellut blogissa. On oikeasti ihana kertoa lukijoille hyvistä kokemuksista joistain tuotteista tai palveluista. On mahtavaa, jos edes yksi lukija löytää blogini kautta jonkin omaa arkeaan helpottavan palvelun tai oppii jotain uutta jostakin tuotteesta kauttani ja ehkä rohkaistuu itsekin kokeilemaan. Uskaltaa ostaa jonkin jutun, jota on ehkä jo miettinyt, mutta luettuaan suositukseni, tekee lopullisen ostopäätöksen.

Oon kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä niin monien eri tahojen kanssa. Oon kiitollinen siitä, että saan tutustua uusiin ihmisiin, uusin tapoihin tehdä asioita. En koskaan halua asettua kenenkään yläpuolelle, eikä mielestäni muidenkaan niin pitäisi tehdä. Koska itse lähden yhteistöihin mukaan ihan täydellä sydämellä ja panostuksella, toivon aina sitä myös siltä vastapuolelta. Mielestäni parhaimmat jutut löytyvätkin sillä, kun molemmat osapuolet haluavat hyötyä, mutta molemmat osapuolet haluavat myös toisen hyötyvän JA molemmat osapuolet tietävät kenelle markkinoidaan ja mitä. Parhaat yhteistyöt syntyvät aina siitä, kun molemmilla osapuolilla on sama tavoite ja kohderyhmän kiinnostukset tiedossa.

Hyvät jutut aiheesta kirjoitti myös Hilla ja Nata! Itse Darbyn kohusta voi lukea lisää tästä.

***

Tässä hetki sitten oli juttua useammassakin blogissa äitien tekosyistä tai oikeista syistä laiskuudelle, liikkumattomuudelle ja lihavuudelle. En ota nyt sen enempää kantaa kirjoituksiin. Hyviä kirjoituksia oli suurin osa.. 😉 Osa ehkä ”hieman” syyllistäviä. 😀

Mutta, mitä jos sohva houkuttaa enemmän kuin treeni? Mitä jos elämässä tulee sellaisia vaiheita, että ei vain kertakaikkiaan kiinnosta rampata kuntosalilla tai jumpissa? Eikö se oo sallittua? Oli sitten äiti, isä tai lapseton sinkku!

Eikö kuitenkin moni asia elämässä mene aaltoillen eteenpäin? Onko kaikesta suoriuduttava 24/7 korkealla intensiteetillä ja ihan joka ikinen päivä vuodessa? Eikö välillä voi ihan vaan olla ja suoda sen olemisen itselleen? Mitä sen on väliä, jos joskus tulee sellainen vaihe elämässä, että se oman kropan peilikuva ei kiinnosta niin paljoa? Tai ehkä jopa kiinnostaa, mutta ettei se sixpäkki ja pyöreä peppu olekaan ihan joka päivä siellä TAVOITE NRO 1:senä mielessä?

On jotenkin aika hurjaa lukea, kun joka tuutista ponnahtaa otsikoita: SAAVUTA UNELMASI – ÄLÄ ANNA PERIKSI – NÄIN ONNISTUT – MUISTA JAHDATA UNELMIASI! Siis se on upeaa, että onnistumisen tunteita ja vinkkejä siihen, kuinka voi oikeasti saavuttaa niitä unelmia jaetaan. Niissä jutuissa on ehdottomasti pointtia! Mutta jos koko elämä on yhtä unelmien jahtaamista, niin missä vaiheessa sitä ehtii sitten elämään?

Kyllä mulle ainakin itselleni on aina tehnyt hyvää pienet breikit treenaamisessa ja ”hyvinvointivouhotuksessa”. Myös silloin, kun ei ollut vielä lasta. 😉 Eikä ne breikit oo nyt eikä oo ollut silloinkaan mitään tekosyitä. Eikä myöskään missään nimessä sitä, että olisin jollain tapaa luovuttanut hyvinvoinnin suhteen. Ei todella! Mutta pieni tauko tekee välillä hyvää.

Kuitenkin niiden unelmien jahtaamisen paine on aika kova nykyään. Sen vuoksi välillä tuleekin syyllinen olo, kun ei ehdi salille vaikka herää 06.00 ja ei pysähdy sekunniksikaan ennen klo 22. Ajatelkaa! Missä ihmeen välissä siinä ehtisi salille?! Sanoohan se järkikin, että ei ehdi. Mutta silti saattaa tulla huono omatunto, miten minä en nyt sitten saanut jostain puristettua sitä aikaa?!

Oon ehdottomasti sitä mieltä, että unelmia ja tavoitteita on hyvä olla. Ei se kroppa sieltä miksikään muutu, jos vaan valittaa ja pähkäilee. Jos asettaa tavoitteita, on niitä kohti helpompi edetä. Suunnitelmallisuus arjessa toimii ja sitä kautta sitä aikaa treeneille ehkä löytyy! 🙂 Mutta ei sekään ole väärin, jos kaikkein kiireisimmissä tai väsyneimmissä elämäntilanteissa suo itselleen aikaa levätä ja olla. Kyllä sitä sitten taas ehtii sinne salillekin, kun aika on siihen valmis!

Mä oon huomannut, että jos pitää pienen breikin välillä – on into palata takaisin treenien pariin taas kahta kovempi! 

Kysyin instagramissa teiltä aiheeseen liittyen kolme kysymystä. Lupasin lisätä tähän postaukseen vastausprosentit. 🙂 Nämä prosentit otettu klo 22.30, tällöin kyselyä oli takana 11 tuntia. Näin te vastasitte:

1. Onko äitiys tekosyy lihomiselle? KYLLÄ 15% EI 85%
2. Eikö se oo ihan ok, jos välillä sohva on kivempi paikka kun kuntosali? KYLLÄ 93% EI 7%
3. Muistatko sä jahdata unelmiasi 24/7? KYLLÄ 23% EN 77%

***

Mitä ajatuksia tämä herättää teissä? Voiko sohva välillä olla kivempi paikka kuin treenisali tai lenkkipolku? Onko ihan ok välillä pitää breikkiä?