Onnellisuuden tavoittelu mennyt liian pitkälle?

Mä kannustan ihmisiä ottamaan rohkeasti askelia kohti omia unelmia. Uskaltaa hypätä ehkä vähän pelottavankin askeleen eteenpäin ja tehdä omien unelmiensa saavuttamiseksi töitä.

Mutta! Onko se unelmien tavoittelu ja jahtaaminen menny jotenkin jo liian pitkälle? Koko ajan vaan jahdataan unelmia 24 / 7 ja ei ehkä sitten muisteta tai ehditä siinä jahtaamisen tiimellyksessä nähdä sitä mitä kaikkea on jo nyt. Mikä kaikki on jo nyt hyvin.

Tiedättekö kun musta tuntuu, että nykyään on vain trendikästä olla koko ajan saavuttamassa jotakin niistä unelmistansa. Mitä sitten kun se unelma saavutetaan? Kun on jahdannut ja sitten saavuttanut, onko sen jälkeen onnellinen? Mä uskon, että monilla käy niin ettei se onnellisuus alakaan sormia napsauttamalla jahtauksen päätteeksi. Sitten pitääkin keksiä joku uusi unelma ja aloittaa taas jahtaaminen.

Mun mielestä on super mahtavaa, että ihmiset on alkaneet enenevissä määrin keskittymään onnellisuuteen. Miettimään mikä tekee onnelliseksi, hyppäämään ehkä sieltä oravanpyörästä pois ja tehdä jotain muuta, sitä mikä tekee just ittensä onnelliseks. On myös tosi hyvä, että omia tunteita ja tarpeita osataan ehkä kuunnella nykyään enemmän.

Mä mietin, että mulla on nyt tosi onnellinen olo. Oon aika väsynyt, mutta kaikki on silti tosi hyvin. Meillä on vieläkin muuttolaatikoita purkamatta, mutta sekin on ihan ok. Mulle onnea tuo tällä hetkellä sellaiset illat, kun mennään vaikka koko perheen voimin saunaan ja sitten keitetään nakkeja. Istutaan olkkarissa ja katotaan kun meiän touhutaapero juoksee ympäri ja käkättää. Mulle onnea tuo se hetki, kun taapero nukahtaa ja itse saa istua sohvalle pitkän päivän päätteeksi. Rapsuttaa koiria ja jutella miehen kanssa edes pari lausetta niin, että joku ei keskeytä.

Kun mä jahtasin unelmaani, oli se unelma tämä mitä mulla on nyt. Mun unelma oli elättää itteni yrittäjänä ja tehdä etätöitä kotoa käsin. Hiljaisessa ja tilavassa kodissa, jossa on perhe. Mä tavoittelin unelmaa ja onnellisuutta muutaman vuoden kestäneen matkan verran. Ja se kannatti! 🙂 Välillä unohtui nauttia siitä mitä jo on, mutta tän unelmien tavoittelumatkan aikana pysähdyin myös monta kertaa miettimään miten siistejä juttuja on jo tapahtunut!

En tiedä onko onnellisuuden tavoittelu tai unelmien jahtaaminen mennyt liian pitkälle? Ei varmasti. Parastahan se on, jos on unelmia ja haluaa olla onnellinen! 🙂 Kunhan siinä vaan sen jahtaamisen lomassa sitten muistaa nauttia ja iloita myös niistä askeleista matkan varrella.

Vai mitä te ootte tästä asiasta mieltä?
Mikä tekee teidän onnelliseksi?