Vielä siitä yrittäjyydestä..
15
Postaukseni Mun normi työpäivä sai arvatusti taas yrittäjä vastaan palkkatyöläinen keskustelun käyntiin. Hassua oli myös huomata, että ajatellaan näin: se kenellä on rankin duuni ja kuka näkee lapsiaan vähiten on jotenkin paras työntekijä.
Mä ajattelin, että avaan vähän mun työhistoriaani teille tässä postauksessa. Sen lisäksi ajattelin kertoa teille, että mä en oo ”pelkästään” bloggaaja, vaan oon myös sisällöntuottaja (esim. Kauneus & Terveys -lehteen), oon edelleen personal trainer ja vedän ryhmäliikuntatunteja meidän yrityksen nimissä, lisäksi kirjoitin mieheni kanssa juuri kirjan ja me myös yhdessä pyöritetään urbaania seikkailukilpailua (jo tuhansille ihmisille); nimeltä City Survivors. Näiden lisäksi toimin brändilähettiläänä ja kampanjakasvona urheiluvaatemerkki Yvetelle. Ja eikä siinä vielä kaikki 😉 .. lisäksi käyn eri tapahtumissa puhujana, vetämässä treenejä jne..
Mutta mitä oon tehnyt ennen tätä mun ”hengailua” ja löysää arkeani. Miten tähän tilanteeseen on tultu?
Vuodesta 1995 alkaen oon tehnyt kesätöitä ja siitä lähtien ihan vakkaristi hommia. Ensin koulun ohella kesäisin ja jouluapulaisena ja sitten kokopäiväisesti. Nuorena tyttönä oon ollut mm. Korkeasaaressa jäätelökiskan myyjänä ja parissa eri firmassa puhelinmyyjänä jne.
Oon ehtinyt ikäni aikana tekemään töitä myös vaatemyyjänä Vero Moda / Only / Jack&Jones -myymälöissä. Saman ketjun palveluksessa olin monta vuotta ja etenin myyjästä somistajaksi ja myymäläpäälliköksi. Tein myös jonkin aikaa töitä ns. officena Itäkeskuksen myymälässä. Tätä ennen olin muutaman vuoden töissä Mäkelänrinteen Uintikeskuksen kassalla kaksivuorotöissä ja samaisessa hallissa tein yhteensä n.10 vuoden ajan kaikenlaisia hommia. Kun menin Kisakallion Urheiluopistolle kouluun vuonna 2005, jatkoin töitä Märskyn kassalla osa-aikaisesti ja koulun jälkeen aloin vetämään uimakouluja, kuntosaliohjauksia ja ryhmäliikuntatunteja Urheiluhalleilla.
Ennen yrittäjän polulle astumista olin töissä suomalaisessa vaateyrityksessä, jossa tein ympäripyöreitä päiviä. Siellä esimiehinä oli kaksi narsistia, jotka mm. antoivat meille työntekijöille tällaisia kivoja pikku vinkkejä töistä lähtiessään: ”jos tämä homma ei ole tänään valmis, voit kotiin lähtiessäsi jättää työavaimet pöydällesi”… jne.. Töitä tuli paiskittua paljon ja ahdistus kasvoi. Työsopimukseni oli tässä firmassa (luojan kiitos) määräaikainen ja sen jälkeen jäinkin tyhjän päälle hetkeksi.
Työttömänä ehdin olemaan vain pari kuukautta, sen jälkeen aloitin pt-koulun ja päätin saman tien perustaa oman yrityksen. Mieheni oli vielä tällöin töissä yhdessä urheiluliikkeessä, mutta aloitti itsekin samaisen pt-koulun ja n. vuosi tästä oltiinkin molemmat yrittäjiä.
Starttiraha oli alkuun ainoa vakkaritulo, yhtään asiakasta ei ollut valmiina odottamassa oven takana. Tehtiin tosi paljon työtä sen eteen, että saatiin oma yritys toimimaan. Silloin ei ollut vielä kaikkein kovin buumi pt-alalla ja päästiin pistämään jalka hyvin oven väliin siinä vaiheessa. Samaan aikaan perustin blogin ja tein itsekin elämäntapamuutoksen; jokaviikonloppuinen alkoholin käyttö loppui, ruokailutavat pistettiin uusiksi ja treeni tuli arkeen mukaan.
Voi pojat miten monta erilaista ideaa me ollaankaan saatu näiden vuosien aikana ja kuinka pieni osa niistä on tuottanut tulosta tai sitä rahaa viivan päälle. Silti hyvinvointi – ja liikunta-ala on ollut meille molemmille sydämen asia. Yrittäjyys on ollut meille molemmille unelma. Unelma kasvoi ja varmistui, kun asiakkaita alkoi pikkuhiljaa tulemaan ja sana alkoi kiiriä asiakkaalta toiselle – Monna & Tuukka on hyviä pt:itä, mennäänkö mekin niiden asiakkaaksi.. 🙂
Samalla myös blogini lähti kasvuun. Yhtäkkiä sain myös haastattelupyyntöjä treenilehtiin ja kutsuja mukaan erilaisiin tapahtumiin. Verkostoituminen alkoi ja tehtiin molemmat edelleen töitä 24 / 7 ja ihan jokaisena päivänä viikosta. Asiakkaita otettiin arkena ja sunnuntaina, ihan sama! Haluttiin tehdä työtä ja saada myös elantoa. Mulla oli yksi asiakas Lahdessa asti, Tuukalla yksi Mäntsälässä. Tehtiin todella paljon sen eteen, että meidän tunnettuus hyvinvointialalla kasvoi ja samoin mun tunnettuus bloggaajana. Mä heräsin usein kuuden-seiskan aikaan ja avasin koneen heti, tein töitä koneella, kirjoitin blogia ja sitten lähdin vetämään asiakkaita. Kun tulin asiakkaiden treeneistä kotiin työt jatkui, kone meni kiinni joskus klo 22-23 aikoihin.
Kun tulin raskaaksi mietin, että teen töitä ihan loppuun asti ja niin teinkin. Pari viikkoa ennen laskettua aikaa taisin vetää vikan treenin yhdelle asiakkaalle. Varsinaista äitiyslomaa pidin n.2kk. Sen jälkeen oli otettava jo nettivalmennuksia ja blogissa yhteistöitä, jotta tuli vähän rahaa runsaan YEL:n mukaisen äitiyskorvauksen rinnalle. Tavallaan kokonaista äitiyslomaa en pitänyt ollenkaan, blogihan mulla pyöri koko ajan. Toki kirjoitin sitä vain pääosin sunnuntaisin, jotta en olis menettänyt edes niitä vähäisiä äitiystukia.
Viime vuonna Emman ollessa n.6kk ikäinen, mä päätin etten halua tehdä koko Emman lapsuutta töitä kun hullu. Mun ystävä kysyi multa, että paljonko sä tarvit tuloja niin, että pärjäät? Se oli mulle tosi avaava kysymys ja silloin päätin, että en edes yritä takoa nyt mitään miljoonia – vaan teen sen verran, että pystyn maksamaan laskut ja että rahaa on ruokaan ja joskus johonkin kivaan.
Nyt mulla on sellainen tilanne, että pystyn välillä pistämään koneen kiinni klo 16 ja olla Emman kanssa loppuillan ihan vaan vapaata aikaa. Mulla on sellainen tilanne, että pystyn pitämään kesälomaa (vaikka nytkin istun tässä kirjoittamassa tätä blogikirjoitusta) muutaman viikon. Mä päätin, että mä haluan voida tarjota Emmalle lyhyemmän tarhaviikon ja olla sen kanssa kotona edes sen perjantain (viikonlopun lisäksi).
Tää kaikki on mahdollista vuosien työn jälkeen. Mä rakastan sitä mitä teen nyt ja oon viihtynyt yrittäjän polulla aina 100% !!! En todellakaan oo kovin isotuloinen, mutta saan elantoa sen verran, että sillä tulee toimeen kivasti. Mä arvotan tällä hetkellä tärkeämmäksi sen ajan perheen kanssa kuin tosi kovan työnteon. Mun mielestä hyvän työntekijän määre ei oo se, kuka tekee 12h töitä päivässä. Miksi ylipäätään sen pitäisi olla joku tavoiteltava asia, että töitä pitää tehdä ihan pirusti ja sitten vasta voi olla jotenkin tyytyväinen itseensä työntekijänä?
Mä tein töitä ensimmäiset viisi vuotta yrittäjänä ihan hemmetisti, nautin joka hetkestä. Mutta nyt mä nautin siitä, että saan olla perheeni kanssa ja tehdä töitä vähän vähemmän. Sitä ei tiedä mitä tuo tulevaisuus, eikä sitä tiedä oonko mä ens vuonna vaikka floristi palkkatöissä tai kouluttaudun sairaanhoitajaksi kolmivuorotyöhön. Mulle tärkeintä on se, että saan tehdä työtä jota rakastan, tällä hetkellä se on just tää mitä mä teen nyt.
Postauksen kaikki kuvat: Petri Mast
Vaatteet: Yvette
Meikki ja hiukset: Satu Arvo
15 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
näin työttömän näkökulmasta toi sun Lepsuhkolta kuulostava työ onkin kuitenni sitä työtä mistä saa kuitenki enemmän rahaa kun työttömänä. itse olin tässä lähi aikoina firmassa töissä josta sain palkkaa vähemmän kun työttömänä. arvatenki lähdin pois ensinmäisen kk jälkeen.
Ai että korpee tää systeemi.Ei siis sinun vika (tosin itse olen tehnyt töitä paskalla palkalla ihan vaan koska et ole halunnut jäädä työttömäksi),että duunista maksetaan vähemmän kun kotona lonnimisesta.Monnan päivärytmi on ansaittu vuosien työllä,tuskin toi vaateliikkeen myyjän /puhelinmyyjän palkka on aikoinaan kovin kummoinen ollut mutta TYÖTÄ TEKEMÄLLÄ on edetty ja palkkaus myös kasvanut.Että töihin vaan,siitä se ansiotaso pikkuhiljaa kasvaa,ei himassa odottamalla että parempipalkkainen duuni putoo syliin ja märehtimällä muiden tuloja ja arkea.Ja valivali töitä ei oo niin on.Töitä on aina kun madaltaa rimaa ja on valmis käärimään hihat ja alkamaan hommiin.
Olipas tässä kommentti ??. Lepsuhko duuni, joopa joo. Yrittäjäksi ryhtyjillä on harvemmin palkata yhtäkään työntekijää toiminnan ensimmäisinä vuosina (tai ei välttämättä koskaan). Normaali palkansaaja ei ymmärrä sitä työmäärää, mitä liittyy erityisesti aloittavan yrityksen markkinointiin, sisällöntuottamiseen, alihankkijasopimuksiin, yhteistykumppaneihin, kirjanpitoon, paperisotaan ja ties mihin muuhun. Sitä työtä on ihan helvetisti, jajos se työ sitten josssin vaiheessa on ”lepsuhkoa”, niin se on todellakin ansaittu ja vain positiivinen asia.
Ainakin oma tavoite on työ, joka tuntuu intohimoiselta ja jossa ei tarvitse odotella lomaa koska työ on ihanaa. Tai sitä lomaa voi ottaa kun sille tuntuu. Jätän tämän rankalla työnteolla hankitun kärsimystittelin metsästyksen muille. Mun tavoite on että jokaiseen päivän on miellyttävä herätä ja elämä on kivaa 🙂
Jos loisii sossutuilla aikomatta panostaa omasn urakehitylseen, niin on turha odottaa suuria ihmeitä ammatilliselta tulevaisuudeltakaan.
On tosi epäreilua ja ihan väärin että työ oli sun kohdalla taloudellisesti kannattamatonta. Monnahan työllistää itse itsensä eli ei ainoastaan saa sitä palkkaa vaan on myös se joka maksaa itselleen sen palkan. Ei varmasti ole helppo tie mutta yksi vaihtoehto, että työttömänä oltuaan opiskelee ja perustaa yrityksen kuten Monna teki.
Itsekin tein ihan hulluna töitä ennen lasta. Nyt kun lapsi on pieni, teen lyhennettyä työviikkoa. Taloudellisesti pärjätään nippanappa, mutta lapselle ja perheelle on enemmän aikaa ja se on nyt tärkeintä. Töissä ehtii varmasti olemaan ihan riittävästi myöhemminkin. Rentouttavaa kesälomaa teille! ?
Ei tokikaan tarvitse kilpailla siitä kuka tekee eniten töitä. Yrittäjyys on varmasti rankkaa, mutta ihan tuntimääriä katsoen sun työpäivät vaan on noiden kuvausten perusteella sen pituisia, että niistä moni palkansaaja, saati yrittäjä voisi vain haaveilla. Jos kirjoitat normityöpäivästä, niin silloin moni ehkä ajattelee, että kyseessä on todellakin tyypillisen pituinen työpäivä. Jo jossain aikaisemmasssa yrittäjyyspostauksessa ”työpäivääsi” sisältyi jotain shoppailua sukulaisten kanssa ja muuta, jota muistaakseni tuolloinkin ihmetellen kommentoitiin. Kuitenkin olet kirjoittanut tekeväsi hommia niska limassa. Tämä kuulostaa ainakin omaan korvaani ihan hassulta puheelta. Jos haluat tuoda esille lukijoillesi yrittäjyyden rankat puolet niin ehkä sitten kannattaa valita esimerkkipäivä, joka on edes sen normaalin 8h pituinen. Esim jos illalla avaat vielä koneen, niin voisihan se olla mukana työpäivän kuvauksessa, tyyliin 20-22 sähköposteihin vastailua Emman mentyä nukkumaan, tai postausideoiden pohdintaa tms… Tietenkään et ole tilivelvollinen työtunneistasi. On tosi jees to myös, että haluaa ottaa rennommin lapsen kanssa, mutta sillon on vähän ristiriitaista sanoa, että tekee ihan valtavasti töitä, jos
Moi, voisitko tehdä postausta tai suositella meille isorintaisemmille naisille sopivista uimapuvuista, bikineistä ja ehkä jopa normirintsikoistakin? 🙂
Käy Maija osoitteessa http://www.lumingerie.fi. Asiakaspalvelu on kympin arvoista verkkokaupaksi. Sieltä löytyy D-kupista alkaen liivejä, uikkareita ja bikineitä joka lähtöön. Yvette on myös hyvä urkkaliivimerkki, mutta jos vyötärön ympärys on pieni, loppuu koot kesken. Shock Absorber on myös merkki, josta löytyy urkkaliivejä moneen kokoon.
Kiitos tästä tekstistä Monna! Kasvoin itse eroperheessä ja näin kuinka äitini raatoi pitkiä päiviä töissä. Tästä johtuen minulle muodostui jo pienenä sellainen kuva, että ”töitä on tehtävä PALJON ja silti ei tienaa juuri mitään”. Aloinkin painamaan duunia hikipäissäni jo 18 – vuotiaana ja poltin itseni melkein loppuun viiden vuoden sisällä. Tästä seurasi ajanjakso, jonka tuloksena ymmärsin, että kyse ei todellakaan ole siitä paljonko tienaa, vaan paljonko on aikaa rauhoittua ja tehdä rakastamiaan asioita! Ei kukaan kuolinvuoteellaan ajattele, että voi himpula kun en tienannut enempää 😀 On korvaamatonta viettää aikaa lapsensa kanssa, nauti siitä. <3 Jokainen meistä ansaitsee tuntea rauhaa ja onnellisuutta, ja toivon, että jonain päivänä ei tarvitse enää selitellä sitä miksi ei tee enempää töitä. Ylipäätänsä olis aika jepa jos ihmiset keskittyisivät omaan elämäänsä ja tekisivät siitä sellaista, että on hyvä olla. Ihanaa kesää teidän perheelle!
Ei liity tähän postaukseen mitenkään mutta voisitko kirjoittaa:
1. Treenivaatepostaus (parhaat treenivaatteet)
2. Tuukka pukee (5 asua Tuukan valitsemana sinulle)
3. Emman lempivaatteet, merkit jne
4. Ruokapäiväkirja
5. Hankinnat Emmalle, mikä oli järkevää mikä typerää?
6. Bilelook postaus
7. Miten eroatte kasvattajina?
8. Ulkoilmasalin treenivinkit
9. Emman päivärytmi
10. Koko perhe kokkaa
kiiiiitos ?
Oi mahtavaa! 🙂 Kiitos näistä!! Tosi hyviä ideoita kaikki!
Voi apu teidän kesäloma suunnitelmat olisivat minun pahin painajaiseni. Miten teidän pää kestää olla monta viikkoa pienessä asuntoautossa, jossa ei pääse muilta pakoon?!
Aika huolestuttavaa jos myös loma-aikoina pitää vartavasten päästä omaa perhettä pakoon 😀 Meillä ainakin lomia ootetaan just siks että saadaan olla perheen kesken tiiviisti!
Olenko mä lukenut jonkun väärän blogin kommenttiboksia? Missä ihmeessä tuossa Mun normi työpäivä -postauksen kommenteissa ollaan sitä mieltä, että se kenellä on rankin duuni ja kuka näkee lapsiaan vähiten on jotenkin paras työntekijä? Voisko joku vääntää mulle rautalankaa?
Yksi oli sitä mieltä, että hoitajat raatavat eivätkä näe koskaan lapsiaan, ja siihenkin toinen hoitaja jo kommentoi, että ei se ihan niinkään ole, että hoitajat olisivat aina töissä.
Itse asiasta (miksi kannattaisi ihannoida pitkiä työpäiviä enemmän kuin laadukasta elämää) en voisi olla enempää samaa mieltä, mutta en käsitä, mistä tämä ajatus on peräisin, kun ei sitä ainakaan tuossa keskustelussa kukaan nostanut esiin. Pikemminkin aika lailla joka kommentissa todettiin, että yrittäjyydessä ja palkkatyöläisyydessä on puolensa ja puolensa, ja että asiat ovat lopulta ammatinvalintakysymyksiä, pääasia että viihtyy omassa työssään.
Ihmisten kateellisuus ja moniulotteisen tarkastelun puute saa savun nousemaan korvista. Suomalainenhan maksaa sanonnan mukaan 50€ siitä ettei naapuri saisi 100€.
Paljon olisi sanottavaa, mutta lyhyesti aiheesta parilla esimerkillä; Jos joku on elämässään onnistunut saavuttamaan pisteen, että pystyy elättämään itsensä ja perheensä vaikka vain tunnin ”konkreettisella työllä”(monen mielestä istuttava koneella jotta lasketaan työksi) per päivä niin ei siinä ole mitään epäreilua. Ketään ei ole kielletty yrittämästä samaa. Ja paino sanalla yrittää. Yrittäjyys ei ole ainakaan alkuun mitään glamouria, ja vaatii suuren työmäärän, että pääsee pisteeseen jossa voi oikeasti päättää koska töitä tekee. Työntekijät harvemmin miettivät mitä kaikkea se oma pomo joutuu maksamaan ja mitä hallinnollisia taakkoja yrityksen pyörittämisessä on. Ja yrittäjä on usein vastuussa näistä kaikista kuluista ja hallinnoinneista yksin (jollei maksa taas jollekin muulle joka tekisi asiat). Yrittäjälle maksetusta palvelusta/tuotteesta vähennetään ensin alv, jonka jälkeen päästään vasta muiden kulujen ja verojen maksamiseen, ja hyvällä tuurilla jää ehkä jotain johonkin muuhun kuin yrityksen ylläpitoon (kuten vaikka kaupassa käyntiin).
Yrittäjä sentään on itse omilla toimillaan päässyt tilanteeseen, jossa työtunneista riippumatta itse elättää itsensä. Toisin kuin esimerkiksi sosiaaliturvatuilla elävät. Kukaan ei myöskään maksa yrittäjälle siitä, että vähän saikuttaa tai maksa puolestasi lääkärikäyntejä jne.
Ihmiset hyvät, tehkää sama perässä niin huomaatte ettei se ole ihan leppoista hengailua sitten kuitenkaan (ellei ensin tee töitä sen eteen).
Tsemppiä Monna ja perhe! Olette ansainneet onnen ja rennot yhteiset hetket 🙂