Emma alkoi syömään tuttia jo vauvana, hänelle tutti maistui heti. Jotkut vauvat ei edes pidä tutista ja toiset taas oikein nautinnolla imeskelee. Joskus vuoden iässä alettiin vähän säännöstelemään Emman tutin käyttöä. Pyrittiin siihen, että tuttia käytettäisiin vaan tarpeen vaatiessa. Joka meillä tarkoitti päikkäreitä, yöunia ja pahan harmituksen kohdatessa. Hyvin pysyttiin tässä, mutta usein Emma jostain aina löysi tutin ja pisti sen suuhun.

Emma on kohta 1v 9kk. Suomalaisissa ”suosituksissa” sanotaan, että 2-vuotiaana pitäisi luopua tutista. Ostettiin Ruotsista kesälomareissulla tutteja ja pakkauksessa luki 12 – 36kk. Tarkoittaen ehkä sitä, että Ruotsissa nämä suositukset kipuaa korkeammalle, 3-vuotiaaksi asti. Kun ollaan matkusteltu, ollaan pistetty merkille, että ulkomailla lapset syö tuttia vielä selkeästi vanhempana kuin suomalaiset.

Meille molemmille Tuukan kanssa sateli kauniita kommentteja tässä loppukeväästä ja alkukesästä Emman tutin käytöstä. Tyyliin: onpa kamalan näköistä kun tuon ikäinen lapsi syö tuttia. jne.. 🙂 En niitä tässä sen enempää viitsi nostaa esiin tai ruotia. 😀 Mun mielestä se on vaan hassua, että tuntemattomat ihmiset puuttuu tällaisiin asioihin.

Ajattelin nyt avartaa meidän ajatuksia tuttihommista, koska se on kuitenkin meillä ajankohtainen asia.

Kun Emma aloitti helmikuussa päiväkodin, tutti oli mukana turvana. Visusti se pysyikin ensimmäiset viikot suussa. Pian saatiin kuulla uudessa päiväkodissa, että Emma antaa itse tutin pois sitä pyydettäessä ja sitten vievät hoitajan kanssa tutin laatikkoon säilöön. 🙂 Näihin aikoihin alettiin itsekin vielä tarkemmin katsomaan tutin perään. Pyydettiin se pois, kun Emma oli jostain löytänyt ja laittanut suuhun. Toki välillä myös annettiin olla, onhan Emma edelleen pieni lapsonen. <3

Muumimaailmassa kesälomalla vähän jänskätti. <3

Kun palattiin meiän karavaanireissulta kotiin, piilotettiin kaikki tutit. Päätettiin kokeilla, jos siirryttäisiin pikkuhiljaa ensin vain unituttiin. Vain siis iltaisin tai niille satunnaisille päikkäreille mennessä tutti turpaan. Tämä sujui kuin tanssi! 🙂 Emma ei oikeastaan juurikaan kysellyt tai itkeskellyt tutin perään. Illalla nukkumaan mentäessä innokkaasti kuitenkin otti tutin suuhun ja nukahti.

Tästä on nyt noin viikko. Meni varmaan kaksi iltaa niin, että nukahtamisen hetkellä Emma vielä halus tutin, nyt ei enää ees silloin! 😀 Meillä on siis oltu nyt ilman tuttia viikon ajan ja aivan uskomattoman helposti tutti on unohtunut tältä pieneltä neidiltä. Välillä Emma vähän kuin itsekseen huutelee ”tuuut-tiii”… Silloin sanotaan, että tutit on loppu ja levitetään kätemme auki. Niin me sanotaan aina silloin, kun on syöty rusinoita kerralla tarpeeks tai jotain muuta tällaista.. 🙂 Emma nyökkää ja hyväksyy, että ok tutit on loppu.

Viime viikolla oltiin jo muina mimmeinä ilman tuttia päivät pitkät. <3

Mun mielestä tääkin asia on sellainen, että jokainen perhe tekee ne parhaat päätökset just omalla kohdallaan. Meille sanottiin neuvolassa tutin käytöstä ja sen lopettamisesta, että kun teillä on sellainen hyvä hetki, niin kokeilkaa silloin. Kun Emmalla on hyvä olla ja muukin perhe on rennolla fiiliksellä, niin sitten kokeiluun. Meiän mielestä meille se hetki koitti just nyt; kesälomalla ja kotona.

Mun täytyy sanoa, että mua jopa vähän pelotti Emman tutista luopuminen. Mietin, että kuinka mäkin itkisin silmät päästäni Emman itkiessä tuttien perään. Mua ihan rinnasti puristi, kun mietin miten me saadaan huijattua tutit pois. Oltiin kuultu näitä oravatarinoita tai tuttien saksimista ja vaikka mitä keinoja. Kaikki kuulosti mun korviin surullisilta. 😀 Meille tällainen ”vähän kuin varkain” tuttien unohtaminen ja niiden ”loppuminen” oli paras keino. Jollekin perheelle se oravalapsille tuttien jättäminen on paras ja jollekin tuttien saksiminen rikki tai kertoa tarina, että koira söi kaikki tutit. 🙂 Jokaisella on oma tyyli ja jokainen vanhempi tietää mikä toimii parhaiten omalle lapselle. Jokainen vanhempi myös tietää mikä aika on paras vierottamiseen.

***

Monesti nostetaan esiin ne huonot kommentit ja viestit. Ne kaikkein ala-arvoisimmat älynväläykset anonyymeiltä seuraajilta. Niin mäkin oon monesti tehnyt. Ne kaikkein kamalimmat ja jopa satuttavat kommentit tuntuu välillä niin järjettömiltä, että tuntuu kuin ois pakko jakaa ne julkisesti. Tuntuu, että sillä jotenkin sais tukea siihen omaan ajatukseen siitä, miten sekopäisiä ja negatiivisia jotkut seuraajat on.

Mä kuitenkin jossain vaiheessa lopetin niiden nostamisen esiin. Tulin siihen tulokseen, että ne sellaiset kommentit ei ansaitse auringonvaloa yhtään enempää. 😉 Kun vuos sitten otin itselleni ulkopuolisen kommenttien moderoijan, en itse nähnyt edes niitä kaikkein älyttömämpiä kommentteja. Hyvä niin. Pyysin myös moderoijalta ettei hän julkaisisi niitä kaikkein negatiivisimpia, eikä niitä joissa mua tai mun perhettä haukutaan. Päätin, että mä en halua mun blogin kommenttiboksissa olevan niitä.

Mä oon aina sanonut, että mä kerään puoleeni niitä negailijoita ja ilkeilijöitä. Mua edelleen se ihmetyttää aika ajoin. Tiedän toki, että mun tyyli kirjoittaa asioista on suora ja rehellinen, se voi aiheuttaa vastareaktioita. Mutta ne ihmiset, jotka mut tuntee, tietää etten tahdo pahaa kellekään. Että sopu on aina ensisijainen asia. Että mä rakastan jakaa iloa ja hyvää. Sen vuoksi haluankin nyt tässä postauksessa keskittyä hyvään (tämän alkusepostuksen jälkeen 😉 ).

Saan instagramin directiin tosi paljon viestejä. Päivittäin tulee kymmeniä, yritän aina kaikkiin vastata. Oon tosi kiitollinen siitä, että ihmiset haluaa lähettää mulle viestejä. Koen, että mun jutut herättää 95% seuraajille hyvää, iloa, tsemppiä, naurua, motivaatiota. Saan lähes päivittäin viestejä, joissa sanotaan about näin: ”on ihana seurata sun juttuja somessa, sun aitous ja ilo tarttuu ja Emman videot tuo hymyn huulille”. Jokainen tällainen viesti tuntuu ihan todella hyvältä, nää viestit muistuttaa mua siitä kuinka ihana on tehdä tätä mitä teen.

Kysyin kahdelta seuraajaltani erityislupaa julkaista heidän kommenttinsa postauksessa. Halusin nostaa nää kaks viestiä esiin, koska ne on esimerkkejä just niistä ihanista viesteistä ja kommenteista joita saan. Tällaiset viestit on vaan kertakaikkiaan niin ihania ja tällaisia lukiessani mulla nousee suupielet korviin ja tuntuu lämpimältä sydämessä.

Siis minähän olen sitä mieltä, että paras elämä alkaa vasta viisikymppisenä. Mutta kun olet näköjään mua 10 vuotta vanhempi (mitä en olis uskonut, oletin jotain 32 maksimissaan) niin eipä mua haittaa vanheta kymmentä vuotta, kun sinä oot niin kaunis, nuorekas ja hyvin säilynyt. Toivon itelleni samaa kohtaloa! 😉

Tää ensimmäinen viesti oli ihana mm. sen vuoksi, että on jotenkin hienoa olla mukana somessa vaikuttamassa 37-vuotiaana. Omalla tekemiselläni voin ehkä vähän vaikuttaa siihen, että täällä somessa voi ja saa toimia minkä ikäiset vain. 🙂 On se tietysti myös ihana kuulla kehuja omasta ulkonäöstä. 😉

Ihan mielettömän hienot leikkitaidot Emmalla ikäisekseen! Leikkii niin hienosti jo roolileikkiä. Siis wau! 
Oon päiväkodissa töissä ja oon niin harmissani, kun tänä päivänä lapsilta häviää leikkitaidot. Musta on ihana kattoo miten ihanasti puuhaatte Emman kanssa; metsäretkiä, ulkoilua ja sitä normia yhdessäoloa, mikä tänä päivänä perheiltä monesti unohtuu. Ootte ihana perhe ja kasvatatte Emmaa ihanasti. Olkaa ylpeitä Tuukan kanssa.

Tää toinen viesti taasen oli ihana monella tapaa. Ensinnäkin mun mielestä on tosi kiva kuulla asioita Emman kehityksestä joltain sellaiselta henkilöltä, jolla on kokemuksesta lapsista ihan ammattinsa puolesta. Mun on vaikea tietää onko Emman kehitys missäkin asiassa millä tolalla, kun ei oo vertailukappaletta. 😉 Toisekseen tällaiset kommentit, jossa puhutaan hyvää mun tai meidän vanhemmuudesta on ihania. Silloin Emman ollessa pieni sain niin paljon kuraa niskaan ihan kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä ja se satutti ihan kamalasti. Sen vuoksi tällaiset kommentit tuntuu erityisen hyvältä. 🙂

Muutenkin mun mielestä ihmiset kehuu toisiaan vähän turhan vähän. Jokainen tykkää kuulla kehuja! Sen ei tarvi olla edes mitään suurta, mutta pienikin kaunis sana ulkonäöstä, luonteesta, jostain tekemisestä tms. tuntuu varmasti jokaisesta hyvältä. Sitähän sanotaan aina, että pitäis muistaa kehua itseään ja katsoa peiliin joka aamu tai ilta ja sanoa jotain hyvää itsestään. Mutta ei se pahaa tee, jos niin tekee ystävälle tai perheenjäsenelle. Tai vaikka työkaverille.

Mitä jos seuraavan kerran, kun näät sun ystävällä, työkaverilla tai perheenjäsenellä jotain kaunista yllä, sanoisit sen hänelle? Tai jos hän näyttää erityisen kauniilta juuri sinä päivänä, kertoisit sen hänelle? Tai jos hän on tehnyt jonkun saavutuksen urallaan tai opinnoissaan, kehuisit häntä? 

Oon sanonut tän ennenkin, mutta se on edelleen fakta: ilo lisää iloa ja hyvä lisää hyvää. 

***

Aurinkoista viikon alkua kaikille!