Mä oon ollut pienestä asti sellainen, että mun maha kertoo kaiken. Se reagoi iloon ja suruun, stressiin ja rentouteen. Se kertoo hyvin pian jos on jokin ruoka-aine, joka ei sille sovi. Se turpoilee, se kipuilee. Välillä sitä jopa kouristelee.

Olin diagnosoinut itselläni ärtyneen suolen oireyhtymän ennen raskautta ja noudatinkin FODMAP-ruokavaliota aika pitkälti. Tärkeintä mulle oli jättää pois raaka sipuli, palkokasvit, ruis, maitotuotteet ja raa’at juurekset. Välillä söin näitä asioita, vaikka tiesin niiden tekevän vatsan kipeäksi ja turvonneeksi. Mutta esim. porkkanaraaste tai punajuuret on vaan niin hyviä! Samoin tuore ruisleipä.

Raskausaikana mulla hävis monet vatsakivut. Sain syödä aikalailla mitä vaan, eikä vatsa tullut kipeäksi. Oonkin kuullut, että raskausaikana keho suodattaa enemmän asioita ja sen avulla antaa mahdollisuuden ravita sikiötä monipuolisesti.

Kun mulla on huolia tai stressiä, mun maha reagoi vielä ärhäkämmin. Ruoka-aineet, jotka sulaa hitaasti tai sisältää fodmap-hiilihydraattia tekee vatsan samantien turvonneeksi. Tän kevään ja kesän aikana oon huomannut, että taas vatsa reagoi ja kovaa. Se on vähän väliä kipeä ja turvonnut. Oonkin nyt alkanut taas miettimään tosi paljon mitä voin syödä ja mitä en.

Oltiin kesäkuussa Tallinassa päiväretkellä Tallink Siljan kutsumana. Lounaalla meillä oli tarjolla mm. punajuurta. Sain niin kamalan vatsakramppikouristus-olon pari tuntia ruokailun jälkeen, että jouduin käpertymään pieneen kyykkyyn Tallinnan vanhassa kaupungissa, keskellä katua. En pystynyt kävelemään, oksetti ja sattui. Onneks mukana oli avuliaita ihmisiä, jotka yritti etsiä apteekkia tai taksia mulle. Onneks mukana oli Elina, joka on itsekin kärsinyt ”huonosta vatsasta” ja välttelee myös näitä fodmap-hiilihydraatteja.

Elinan kanssa saatiin tilattua taxi ja mentiin sillä satamaan, sieltä löytyi apteekki ja sain maitohappobakteeria napaan ja olo alkoi helpottaa. Samaan aikaan Elinalla alkoi mahaan koskea ja turvottaa. Siellä sitten mahat turvonneina yhdessä käveltiin ympäri sataman lähellä olevaa ostoskeskusta. 🙂

Tää kerta oli mulle muistutus ja herätys siitä, että nyt on pakko taas alkaa noudattamaan tuota raskautta edeltävää ruokavaliota. Koska oon tuntenut oloni lähiaikoina (lomasta huolimatta) ja jo kevään aikana stressaantuneeksi, on mun oltava entistä tarkempi siinä mitä syön. Sanotaan niin, että stressi lisää vatsavaivoja. Sanotaan myös niin, että suolisto on ihmisen toisen aivot. Se siis reagoi monesti niin mielialaan, kuin omalle vatsalle sopimattomiin ruoka-aineisiin.

Mä oon myös päättänyt, että varaan sen ajan vihdoin sinne lääkärille ja pyydän jonkinlaisen ”yleistarkastuksen”. Ne kilpirauhas-arvot ja ferritiini-arvot. On päiviä, kun olo on tosi hyvä ja vatsa reagoi heti ”hyvinvoivana” ja ei-turpoilevana. 🙂 On päiviä, kun on virkeä fiilis ja energinen oma olo. Mutta liian paljon on edelleen niitä päiviä, kun maha on kipeä, turvonnut ja olo nuutunut ja väsynyt. Vielä kun keksisi mikä on se syy mikä saa mun olon tuntumaan stressaantuneelta. 🙁

Mutta kaikesta huolimatta, aurinkoista ja kivaa sunnuntaita kaikille! 

Onko se väärin jos haluaa laihduttaa? Onko olemassa joku henkilö, joka voi sanoa, että lopettakaa laihduttaminen? Onko se itsekästä ja turhanpäiväistä jos haluaa laihduttaa? Onko joku, joka voi sanoa mitkä syyt on tarpeeksi ”hyvät” laihduttamiselle? Kuka saa olla kehopositiivinen? Voiko kehopositiivinen olla yhtä lailla laiha kuin ylipainoinen, tai joku siltä väliltä?

Mä oon kirjoittanut tästä ennenkin, itse asiassa moniakin kertoja. Mä en ymmärrä minkä vuoksi sitä arvostellaan ja lytätään jos joku haluaa pitää kehostaan huolta ja laihduttaa? Miksi laihdutus-sanasta on tullut kirosana?

Ikinä en oo allekirjoittanut pikadieettejä, enkä koskaan oo opettanut omille asiakkailleni ”kikkoja” joilla tippuu mahdollisimman lyhyessä ajassa mahdollisimman paljon kiloja. Mutta oon antanut neuvoja miten paino saadaan hitaasti putoamaan, pysyvästi. Mä oon aina sanonut, että mitä nopeammin kilot lähtee, sen nopeammin ne tulee takaisin. Kukaan ei jaksa olla vähäkalorisella kitudieetillä kauaa, siispä sellaisella pudotetut kilot tulee takaisin kun palaa normaalin ruokavalion pariin.

Mun mielestä on hienoa, että ihmisillä on tavotteita. Jos jotain tyyppiä motivoi liikkumaan ja pitämään huolta terveydestään se, että haluaa painaa ens jouluna 10kg vähemmän kuin nyt, niin GO FOR IT! Jos joku haluaa painaa kahden viikon kuluttua 5kg vähemmän kuin nyt, on luultavasti keinot hölmöjä ja kilot tulee takaisin. Ymmärrätte varmaan mun pointin?

Vaa’an osoittama lukema ei oo itsestään tai pelkästään paras mittari, mutta kehonkoostumuksen muuttuminen ja peilikuva kertoo jo paljon. Kun puhutaan elämäntapamuutoksesta, tarkoittaa se mun mielestä ELÄMÄN tapojen muutoksesta. Ei siis kuukauden tapojen muutoksesta tai viikon tapojen muutoksesta. Kuka vaan jaksaa viikon tai jopa kuukauden elää kaalikeittodieetillä ja tiputtaa 10kg huimalla vauhdilla, mutta KUKA JAKSAA TEHDÄ SITÄ KOKO LOPPUELÄMÄN?

Mä itse tein elämäntapamuutoksen noin kuus vuotta sitten. Se mitä muutin oli päivittäinen ruokailurytmi; viisi ateriaa päivässä, entisen yhden sijaan. Karkit ja herkut jäivät vain yhteen kertaan viikossa, ei päivittäiseksi tavaksi. Alkoholi hävisi jokaviikonloppuisesta kertaan tai pariin puolessa vuodessa. Söin makaroonilaatikkoa, kermaista lohikeittoa, kanapastaa, parsakaalia, risottoja, jauhelihapastaa, nakkikastiketta ja perunamuussia, leipää, juustoa ja metwurstia. Ja paljon muuta. En elänyt tiukoilla rajatuilla ruoka-aineilla, söin lähes tulkoon kaikkea, mutta säännöllisesti ja riittävästi. Pudotin kymmenen kiloa vuoden aikana. Ei siis mikään huima tahti, mutta pysyvä. Samalla kehonkoostumus muuttui niin, että rasvaprosentti tippui n.30%:stä 20%:een. Lihasmassaa tuli lisää ja rasvamassaa lähti pois.

Nyt kun suunnittelen syksyä ja treenijuttuja, mietin innoissani sitä kuinka saan taas (kehoni vihdoin palauduttua raskaudesta) treenata kunnolla ja muokata kroppaani. Haluan päästä muutamasta kilosta pois, mutta ennen kaikkea haluan taas kerätä lihasta kroppaan takaisin ja rasvaa pois. En tee sitä itseinhosta tai siitä etten olisi tyytyväinen itseeni, teen sen halusta voida vielä entistä paremmin. En tee sitä sen vuoksi, että ajattelen mun täytyvän näyttää joltain tietyltä toisten silmissä. Vaan sen takia, kun tiedän miten hyvältä olo kropassa ja pääkopassa tuntui kun voin fyysisesti paremmin kuin nyt.

Mun kroppa voi nyt jo hyvin ja oon tyytyväinen itseeni, mutta tiedän pystyväni voimaan vielä paremmin.

Mun mielestä kukaan ei voi määrittää sitä, kuka ”saa” laihduttaa ja kuka ei. Kukaan ei voi määrittää myöskään sitä, mitä minkäkin kokoinen ihminen tuntee kehossaan. Kehopositiivisuus ei oo sana tai aate, joka on tarkoitettu vain ylipainoisille. Eikö kehopositiivinen voi olla myös normaalipainoinen tai hyvin laiha? Kyllä voi! Mulle kehopositiivisuus tarkoittaa sitä, että jokainen on omassa kehossaan kotonaan ja tuntee olonsa siinä hyväksi. Yhtä lailla laiha, kuin ylipainoinen ihminen voi kokea olonsa kehossaan huonoksi tai toisaalta älyttömän hyväksi.

Pika- ja kitudieeteille mä sanon ei. Mutta laihduttaminen on täysin hyväksyttävä asia, jos se kerta tekee ihmisen olon hyväksi. Ulkonäkökeskeinen maailma ei oo hyvä asia ja yksinään harvoin se sixpäkki tai pyöreä peppu tuo onnea, mutta ne voi olla polkuja tien varrella onneen. Pelkästään ulkonäköön liittyvät seikat ei tee ketään onnelliseksi, mutta usein kuitenkin itseluottamus monilla on sisäisen ja ulkoisen hyvinvoinnin yhteispeli. Eikö vaan?